TOINEN NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus.
Rooma. Bruton puutarha.
Hoi, Lucius, hoi!
Kulusta tähtien en päättää saata
Kuin pitkält' on. Hoi, Lucius, kuule!
Jos mull' ois vika nukkua noin hyvin!
Hoi, Lucius! Heräjä jo! Lucius, hoi!
Mua kutsuittenko, herra?
Vie tuohus lukuhuoneeseni, Lucius,
Ja kun se palaa, anna tieto mulle.
Kyll', oiti, hyvä herra.
Sen miehen kuolla täytyy. Syyt' ei mulla
Omasta puolest' ole häntä sortaa,
Vaan yhteishyvän vuoks. Hän tahtoo kruunun.
Ei tiedä, miks tuo miehen luonteen muuttaa.
Heleä päivä kyyn tuo piilost' ilmi,
Ja silloin varull' ole. Kruunun! niin!
Ja silloin varmaan hälle suomme okaan,
Joll' ehdon tahdon voi hän turmaa tehdä.
Suuruuden väärinkäytöst' on, jos tunto
Eroittuu vallasta; ja Caesarista
En, totta puhuin, juuri tiedä että
Hänessä himo suuremp' ois kuin järki.
Mut kokemus se näyttää, että nöyryys
On nuoren vallanhimon tikapuina:
Päin niitä kapuajan kasvot kääntyy,
Mut korkeimman kun huipun saavuttaa hän,
Hän selän niille kääntää, pilviin tähtää,
Ja halvaks aliportaat katsoo, jotka
Hänt' ylös johti. Niin myös Caesar saattaa
Ei, estää täytyy tuo! Ja kosk' ei riita
Saa siitä tarpeeks muotoa, mit' on hän,
Niin sano näin: mit' on hän, saavuttaa voi,
Eneten, vaikka minkä ylimäärän.
Siis kyyksi kuoress' ajattele häntä,
Jok' ilmi hautuneena sukuun tulee
Ja pureksii; ja kuoressaan se surmaa.
Jo palaa tuohus huoneessanne, herra.
Kun ikkunalta piitä etsin, löysin
Näin sinetöityn kirjeen siinä. Varmaan
Se siin' ei ollut, kun ma maata läksin.
Käy maata jälleen, viel' ei ole päivä,
Huomennako se Mars-kuun viidestoist' on?
En tiedä, herra.
Kalenterist' etsi
Ja anna mulle tieto.
Kyllä, herra.
Nuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa
Juur siksi että näen lukea.
"Brutus, sa nukut: herää! Tunne itses!
Pitääkö Rooman ? Puhu, isku anna,
Pelasta! Brutus, sinä makaat; herää!"
Kehoituksia moisia mun tiellen'
On usein viskelty. "Pitääkö Rooman ?"
Näin ehk on ajatus: Pitääkö Rooman
Pelätä yhtä miestä? Mitä? Rooman?
Es'isänipä Rooman kaduilt' ajoi
Tarqvinion, tuo kun kuninkaaksi pyrki.
"Puhu, isku anna, pelasta!" Minunko
Puhua pitäisi ja isku antaa?
Oi, Rooma! jos siit' apua on, vannon,
Ett' toivees täyttyy Bruton käden kautta.
Mars-kuuta viidestoist' on kulumassa.
Vai niin. Ovea kolkutetaan; katso.
Siit' asti kuin mua Caesaria vastaan
Cassius yllytti, en ole maannut.
Hirmuisen teon ensi aiheest' alkain
Sen täytäntöön on koko väliaika
Kuin hourimista taikka julmaa unta.
Jäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss'
On silloin hengetär, ja ihmissielu,
Kuin pieni valtakunta, tuntee silloin
Kapinan oireita.
Veljenne Cassius1 ovell' on, hän teitä
Haluais nähdä.
Yksinkö hän on?
Ei, paljon muita.
Tunnetko sa heitä?
En; hatut heill' on päähän painettuina,
Ja silmät puoliks vaippaan peittyneet,
Ett' tuiki mahdoton on tuta heitä.
Tuo heidät sisään.
Ne ovat liittolaiset.
Oi, salaliitto! Häpeätkö näyttää
Sa turmiollist' otsaas yölle, jolloin
On pahuus rohkeimmallaan? Missä sitten
Sa päivin löydät tarpeeks synkän luolan
Koteloks hirmumuodolles? Äl' etsi!
Hymyhyn peitä se ja ystävyyteen;
Jos tuot, näet, luonnollisen muotos ilmi,
Ei ole itse horna kyllin musta
Sua peittämähän epäluulosta.
Huomenta, Brutus! Liian rohkeit' ollaan;
Yörauhaas kenties häiritsemme?
Tunnin
Jo ylhääll' olen ollut, valveill' yön.
Nuo miehet tunnenko, jotk' ovat kanssas?
Kyll', ihan kaikki; heiss' ei ole yhtä,
Jok' ei sua kunnioittais; kaikki toivoo
Ett' itsestäsi sull' ois sama luulo,
Mi joka kunnon roomalaisell' on.
Täss' on Trebonius.
Tervetullut tänne.
Ja Decius Brutus.
Hänkin tervetullut.
Ja Casca, Cinna ja Metellus Cimber.
Olette kaikki tervetullehet.
No, mitkä valvottavat huolet nyt on
Karanneet yön ja silmienne väliin?
Sananen, kuulehan.
Tuoss' itä on;
Tuoll' eikö päivä koita?
Ei.
Suo anteeks,
Koittaapa: harmaat juovat, jotka tuolla
Jakavat pilvet, päivän airuit' ovat.
Petytten kumpikin, se myöntäkää.
Tuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää;
Se hyvän matkan etelämpän' on,
Jos aattelette nuorta vuoden aikaa.
Kuukauden parin päästä pohjemmassa
Sen liekki leimuaa; ja selvä itä
On tuolla, Capitolin yli suoraan.
Kätenne mulle, yksi kerrassaan.
Ja vala päätöksemme vahvikkeeksi.
Ei valaa laisin! Jos ei miehen muoto,
Sielumme tuska, ajan väärinkäytös
Ne syyt jos heikot on, niin matkaan silloin
Ja inhaan vuoteeseensa joka mies.
Vallitkoon sitten pöyhkä hirmuvalta,
TOINEN NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus.
Rooma. Bruton puutarha.
Hoi, Lucius, hoi!
Kulusta tähtien en päättää saata
Kuin pitkält' on. Hoi, Lucius, kuule!
Jos mull' ois vika nukkua noin hyvin!
Hoi, Lucius! Heräjä jo! Lucius, hoi!
Mua kutsuittenko, herra?
Vie tuohus lukuhuoneeseni, Lucius,
Ja kun se palaa, anna tieto mulle.
Kyll', oiti, hyvä herra.
Sen miehen kuolla täytyy. Syyt' ei mulla
Omasta puolest' ole häntä sortaa,
Vaan yhteishyvän vuoks. Hän tahtoo kruunun.
Ei tiedä, miks tuo miehen luonteen muuttaa.
Heleä päivä kyyn tuo piilost' ilmi,
Ja silloin varull' ole. Kruunun! niin!
Ja silloin varmaan hälle suomme okaan,
Joll' ehdon tahdon voi hän turmaa tehdä.
Suuruuden väärinkäytöst' on, jos tunto
Eroittuu vallasta; ja Caesarista
En, totta puhuin, juuri tiedä että
Hänessä himo suuremp' ois kuin järki.
Mut kokemus se näyttää, että nöyryys
On nuoren vallanhimon tikapuina:
Päin niitä kapuajan kasvot kääntyy,
Mut korkeimman kun huipun saavuttaa hän,
Hän selän niille kääntää, pilviin tähtää,
Ja halvaks aliportaat katsoo, jotka
Hänt' ylös johti. Niin myös Caesar saattaa
Ei, estää täytyy tuo! Ja kosk' ei riita
Saa siitä tarpeeks muotoa, mit' on hän,
Niin sano näin: mit' on hän, saavuttaa voi,
Eneten, vaikka minkä ylimäärän.
Siis kyyksi kuoress' ajattele häntä,
Jok' ilmi hautuneena sukuun tulee
Ja pureksii; ja kuoressaan se surmaa.
Jo palaa tuohus huoneessanne, herra.
Kun ikkunalta piitä etsin, löysin
Näin sinetöityn kirjeen siinä. Varmaan
Se siin' ei ollut, kun ma maata läksin.
Käy maata jälleen, viel' ei ole päivä,
Huomennako se Mars-kuun viidestoist' on?
En tiedä, herra.
Kalenterist' etsi
Ja anna mulle tieto.
Kyllä, herra.
Nuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa
Juur siksi että näen lukea.
"Brutus, sa nukut: herää! Tunne itses!
Pitääkö Rooman ? Puhu, isku anna,
Pelasta! Brutus, sinä makaat; herää!"
Kehoituksia moisia mun tiellen'
On usein viskelty. "Pitääkö Rooman ?"
Näin ehk on ajatus: Pitääkö Rooman
Pelätä yhtä miestä? Mitä? Rooman?
Es'isänipä Rooman kaduilt' ajoi
Tarqvinion, tuo kun kuninkaaksi pyrki.
"Puhu, isku anna, pelasta!" Minunko
Puhua pitäisi ja isku antaa?
Oi, Rooma! jos siit' apua on, vannon,
Ett' toivees täyttyy Bruton käden kautta.
Mars-kuuta viidestoist' on kulumassa.
Vai niin. Ovea kolkutetaan; katso.
Siit' asti kuin mua Caesaria vastaan
Cassius yllytti, en ole maannut.
Hirmuisen teon ensi aiheest' alkain
Sen täytäntöön on koko väliaika
Kuin hourimista taikka julmaa unta.
Jäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss'
On silloin hengetär, ja ihmissielu,
Kuin pieni valtakunta, tuntee silloin
Kapinan oireita.
Veljenne Cassius1 ovell' on, hän teitä
Haluais nähdä.
Yksinkö hän on?
Ei, paljon muita.
Tunnetko sa heitä?
En; hatut heill' on päähän painettuina,
Ja silmät puoliks vaippaan peittyneet,
Ett' tuiki mahdoton on tuta heitä.
Tuo heidät sisään.
Ne ovat liittolaiset.
Oi, salaliitto! Häpeätkö näyttää
Sa turmiollist' otsaas yölle, jolloin
On pahuus rohkeimmallaan? Missä sitten
Sa päivin löydät tarpeeks synkän luolan
Koteloks hirmumuodolles? Äl' etsi!
Hymyhyn peitä se ja ystävyyteen;
Jos tuot, näet, luonnollisen muotos ilmi,
Ei ole itse horna kyllin musta
Sua peittämähän epäluulosta.
Huomenta, Brutus! Liian rohkeit' ollaan;
Yörauhaas kenties häiritsemme?
Tunnin
Jo ylhääll' olen ollut, valveill' yön.
Nuo miehet tunnenko, jotk' ovat kanssas?
Kyll', ihan kaikki; heiss' ei ole yhtä,
Jok' ei sua kunnioittais; kaikki toivoo
Ett' itsestäsi sull' ois sama luulo,
Mi joka kunnon roomalaisell' on.
Täss' on Trebonius.
Tervetullut tänne.
Ja Decius Brutus.
Hänkin tervetullut.
Ja Casca, Cinna ja Metellus Cimber.
Olette kaikki tervetullehet.
No, mitkä valvottavat huolet nyt on
Karanneet yön ja silmienne väliin?
Sananen, kuulehan.
Tuoss' itä on;
Tuoll' eikö päivä koita?
Ei.
Suo anteeks,
Koittaapa: harmaat juovat, jotka tuolla
Jakavat pilvet, päivän airuit' ovat.
Petytten kumpikin, se myöntäkää.
Tuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää;
Se hyvän matkan etelämpän' on,
Jos aattelette nuorta vuoden aikaa.
Kuukauden parin päästä pohjemmassa
Sen liekki leimuaa; ja selvä itä
On tuolla, Capitolin yli suoraan.
Kätenne mulle, yksi kerrassaan.
Ja vala päätöksemme vahvikkeeksi.
Ei valaa laisin! Jos ei miehen muoto,
Sielumme tuska, ajan väärinkäytös
Ne syyt jos heikot on, niin matkaan silloin
Ja inhaan vuoteeseensa joka mies.
Vallitkoon sitten pöyhkä hirmuvalta,