LAIHANEN. No, olkaa hyvä, näyttäkää tietä.
PAASO. No, tulkaa siis, herra.
LAIHANEN. Neiti Anna, olkaa hyvä, menkää edellä.
ANNA. Enhän toki, herraseni. Olkaa hyvä!
LAIHANEN. Totisesti, ensimmäisenä en mene, en, totisesti! Enhän voi teitä niin loukata.
ANNA. Olkaa hyvä, herra.
LAIHANEN. Tahdon siis ennemmin olla epäkohtelias kuin vastukseksi; te näin itse loukkaatte itseänne, totta totisesti.
(Menevät.)
Toinen kohtaus
Sama paikka.
(Pastori Evans ja Simppeli tulevat.)
EVANS. Men ny ja kysy tohtor Cajukse asuntto, mist tie käy sinn; ja siel asu yks frou Wilkas, joka tavallas on häne elättäjäs, tai hoitajas, tai köksäs, tai pyykkäris, tai pesuakkas ja kurikoittias.
SIMPPELI. Hyvä.
EVANS. Älästäs, tule viel paremppa. Ann hänel tämä kirj, sill se frou on läheisis väleis neitty Anna Paason kans; ja täs kirjas on anomus ja rukkous, ett hän tahdoisis edeskantta snuun herras mieltevoi neitty Anna Paasol. Kas nii, men ny korjast. Mnää käy lopettama mnuun syömisen; siel on viel omenoi ja juusto.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus
Huone Sukkanauha-ravintolassa.
(Falstaff, ravintolan isäntä, Bardolph,
Nym, Pistooli ja Roopetti tulevat.)
FALSTAFF. Hyvä Sukkanauhan isäntä!
ISÄNTÄ. Mitä sanoo se meidän julkupukari? Puhu oppineesti ja viisaasti.
FALSTAFF. Totisesti, hyvä isäntä, minun täytyy erottaa muutamia miehistäni.
ISÄNTÄ. Pane viralta, pukari Herkules, anna matkapassit! Anna mennä aika hölkkää! Hei, hei!
FALSTAFF. Se maksaa minulle kymmenen puntaa viikossa.
ISÄNTÄ. Sinä olet imperaattori, Caesari, keisari, peitsari. Minä otan Bardolphin; hän saa tappia käyttää ja sarkkoja täyttää. Puhunko oikein, pukari Hektor?
FALSTAFF. Oikein, hyvä isäntä.
ISÄNTÄ. Sanottu ja tehty! Minä otan hänet. Annappas nähdä, miten saat oluet ja viinit vaahtoamaan ja porehtimaan! Sanasta miestä; tule pois!
FALSTAFF. Bardolph, mene mukaan. Viinurin virka on hyvä ammatti; vanhasta vaipasta tulee uusi takki, rypistyneestä passarista siloinen viinuri. Mene, hyvästi!
BARDOLPH. Sitä elämää olenkin halunnut; siinä tulen viihtymään.
(Menee.)
PISTOOLI. Nyt tappiako heilutat, sa kurja nälkäkurki?
NYM. Hän on juovuspäissä siitetty, se on sen humöörin lysti. Ei ole hänessä sankarin sydäntä, siinä sen asian humööri.
FALSTAFF. Hauskaa että pääsin tuosta vanhasta taularasiasta; hänen varkautensa oli liian julkista ja hänen näpistelynsä kehnon laulajan tapaista: hän ei pysynyt tahdissa.
NYM. Oikeata humööriä on varastaa paussien aikana.
PISTOOLI. "Haalia", sanoo oppineet. Hyi! "Varastaa!" Sanasta tuosta sulle nokkapiuvi!
FALSTAFF. Niin, hyvät herrat; minä alan pian olla kaltevalla kannalla.
PISTOOLI. No, anna luistaa sitte.
FALSTAFF. Siitä ei apua; täytyy veijata, täytyy peijata.
PISTOOLI. Niin, korpinpojat ruokaa huutavat.
FALSTAFF. Kuka teistä tuntee erään Virta nimisen miehen tässä kaupungissa?
PISTOOLI. Ma tunnen jolpin; tiivistä on sorttia.
FALSTAFF. Te, kunnon pojat, tietäkääs mitä minulla on edessäni.
PISTOOLI. Kaks kyynärää ja vähän päälle.
FALSTAFF. Ei nyt mitään pistosanoja, Pistooli! Tosin on runtoni vyöltä kaksi kyynärää; mutta nyt ei ole puhetta runnon vyöstä, vaan kunnon työstä. Lyhyesti: aion hieroa lemmenkauppaa Virran vaimon kanssa; toivon myötätuntoa siltä taholta; hän juttelee, antaa salaisia suosion-osotuksia, heittää himartavia kutunsilmäyksiä; osaan selittää hänen tuttavallisen puhesävynsä viitat ja merkit, ja hänen käytöksensä vaikein sävel, selvälle puhekielelle käännettynä, kuuluu: "minä olen sir John Falstaffin oma".
PISTOOLI. Hän on tarkoin häntä tutkinut ja hyvin hänet kääntänyt, siveyden kielestä englanniksi.
NYM. Ankkuri on syvässä; tokko se humööri pitää paikkansa?
FALSTAFF. No niin, huhu kertoo, että hän kokonaan hallitsee miehensä kukkaroa; hänellä on legionittain enkeleitä.5
PISTOOLI. Pestaa sinä yhtä monta perkelettä, ja "päälle, poika!" sanon minä.
NYM. Humööri nousee; hyvä vain; humöörää tänne ne enkelit.
FALSTAFF. Tässä olen kirjoittanut hänelle kirjeen; ja tässä on toinen rouva Paasolle, joka hänkin vast'ikään heitti minuun helliä vilkauksia ja tarkasteli ruumiini vartta tarkimmalla asiantuntijan silmäyksellä; väliin hänen katseensa säde kultaili jalkaani, väliin taas muhkeata vatsaani.
PISTOOLI. Siis tunkiolle paistoi aurinko.
NYM. Kiitos sinulle siitä humööristä.
FALSTAFF. Oo, hän silmäili koko ulkopintaani niin ahnaalla tarkkaavaisuudella, että hänen silmäinsä hehku oli minut kärventää niinkuin aurinkolasi. Tässä tämä toinen kirje on hänelle; hän hallitsee kukkaroa, hänkin; hän on oikea Guyananmaa, pelkkää kultaa ja yltäkylläisyyttä. Minä tulen olemaan heidän kumpaisenkin varainhoitaja, ja he minun vara-aittani; he ovat minun Itä- ja Länsi-Intiani, ja minä käyn kauppaa kummassakin. Mene sinä ja vie tuo kirje rouva Paasolle, ja sinä tuo rouva Virralle. Nyt sitä eletään, pojat, nyt sitä eletään!
PISTOOLI.
Minäkö oisin Trojan Pandarus,6
Mies miekkavyö? Ei, Lucifer sun vieköön!
NYM. Minä en tuollaisesta roskahumööristä piittaa; tuossa on, ota pois humöörikirjeesi; minä tahdon pitää hyvän ja siveän nimeni.
FALSTAFF (Roopetille.)
Hoi, poika! Vie nuo kirjeet sukkelaan;
Kuin pursi kiidä kultarannikolle.
Pois, konnat, hiiteen! Huvetkaa kuin rakeet!
Madelkaa, orjailkaa ja raastakaa!
Pois, roistot! Poikineni tahdon näyttää,
Kuin Falstaff Ranskan muotitapaa käyttää.
(Falstaff Ja Roopetti menevät.)
PISTOOLI.
Sun suoles korpit syökööt! Rahanheitto
Ja rahveli ja väärä noppapeli.
Niin rikkahan ja köyhän pettävät.
Ropoja mull' on, kun on sulla matti,
Katala phrygiläinen turkki!
NYM.
Minulla on sotajuonia, ja niiden humöörinä on kostaa.
PISTOOLI.
Vai kostaa?
NYM.
Kautta taivaan kiiluvaisten!
PISTOOLI.
Älyä aijotko vai rautaa käyttää?
NYM.
Kumpaakin humööriä. Paasolle
Ma kerron tämän rakkaus-humöörin.
PISTOOLI.
Ja minä kerron Virrallen,
Kuin Falstaff, rietas henki,
Vie rahat hältä, kyyhkysen,
Ja tärvää vuotehenki.
NYM. Minun humöörini se ei jäähdy: kiihotan Virtaa käyttämään myrkkyä; panen keltataudin häntä riivaamaan, sillä kasvojen kapina on vaarallista; se on minun oikea humöörini.
PISTOOLI. Sinä olet kaikkien tyytymättömien Mars; minä säistän sinua. Mars matkaan!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus
Huone tohtori Cajuksen talossa.
(Rouva Reipas, Simppeli ja Rugby tulevat.)
R. REIPAS. John Rugby, kuule: menehän tuonne ikkunaan ja katso, joko herrani, herra tohtori Cajus, tulee. Totisesti, jos hän tulee ja tapaa jonkun talossaan, niin pitelee hän surkean pahasti Jumalan kärsivällisyyttä ja kuninkaan äidinkieltä.
RUGBY. Kyllä pidän vaaria.
R. REIPAS. Hyvä; ja sitten me valmistamme tässä vähän olutkeittoa yöksi, ennenkuin kivihiilivalkea sammuu. (Rugby menee.) Se on rehellinen, nöyrä ja kiltti poika, ettei parempaa voi toivoa palvelijaa, eikä mikään kielikontti eikä tora-pussi, sen voin vakuuttaa. Hänen pahin vikansa on, että on rukouksiin himostunut; hän on siinä kohden vähän lapsellinen, mutta jokaisella on vikansa. Mutta mitä siitä. Pietari Simppeli, niinkö se oli nimenne?
SIMPPELI. Niin, paremman puutteessa.
R. REIPAS. Ja herra Laihanenko isäntänne?
SIMPPELI. Niin, totta totisesti.
R. REIPAS. Eikö hänellä ole suuri, pyöreä parta, samanmallainen kuin hanskamaakarin kauharauta?
SIMPPELI. Ei, totta totisesti; hänellä on pienet, pikkuruiset kasvot ja pieni, keltainen parta, Kainin-karvainen parta.7
R. REIPAS. Hiljainen miehen tallukka, niinkö?
SIMPPELI. Niin, totta totisesti; mutta kouristaan niin tanakka kuin kuka muu tahansa minun pääni ja hänen päänsä välillä. Hän on tapellut metsävahdin kanssa.
R. REIPAS. Mitä sanotte? Oo, pitäisihän minun muistaa hänet! Eikö hän kulje, niin sanoakseni, nokka ilmassa ja pöyhistele käydessään?
SIMPPELI. Totta totisesti, niin hän tekee.
R. REIPAS. Älköön taivas sen huonompaa onnea Annikalle suoko! Sanokaa herra pastori Evansille, että minä teen mitä voin herranne hyväksi. Anna on hyvä tyttö, ja toivoisin
(Rugby palajaa.)
RUGBY. Herra jesta! Tohtori tulee!
R. REIPAS. Nyt käy meidän kaikkien hullusti! joutuun tuonne sisään, hyvä nuorukainen, tuonne työhuoneeseen. (Työntää Simppelin työhuoneeseen.) Hän ei kauvan viivy. Hoi, John Rugby! John, sanon minä! Etkö kuule. John? John, mene ja etsi herraani; pelkään että hänelle on jotain tapahtunut, kun ei jo tule kotia. (Laulaa.) Heiluti rallallei, heiluti rallallei j.n.e.
(Tohtori Cajus tulee.)
CAJUS. Mite te laula? Mine ei tykke semmoisi konsti. Ole hyve, mene ja too minu hoonest un boitierverd, toosa, vihere toosa. Kuuleko mite mine sano? Vihere toosa.
R. REIPAS. Kyllä, herra, kyllä tuon sen. (Syrjään.) Hyvä, ettei itse mennyt sinne; jos olisi sieltä löytänyt sen nuorukaisen, niin olisi varmaan tullut sarvihulluksi.
CAJUS. Fe, fe, fe, fe! ma foi, il fait fort chaud. Je m'en vais à lacour, la grande affaire.
R. REIPAS. Tämäkö se on, herra tohtori?
CAJUS. Oui, mettez le en mon tasku; de pêchez, joutu! Misse ole se lurjus Rugby?
R. REIPAS. Hoi, John Rugby! John!
RUGBY. Tässä, herra.
CAJUS. Sine ole Juho Rugby, ja sine ole Jukka Rugby; tule, otta sinu miekka ja tule minu kintu päräss hovi.
RUGBY. Se on käsillä täällä porstuassa.
CAJUS. Kautta minu kunia, mine viipy liika kauan! Saakelis! Qu'ai je oublie? Sielle ole roktoyrtti minu kabinetiss, joka minu ei mille mooto takto jette sinnen.
R. REIPAS (syrjään). Voi mua! Nyt hän löytää sen nuorukaisen sieltä ja tulee raivoonsa.
CAJUS. O diable, diable! Mike ole minu kabinetiss? Konna! Larron! (Ajaa Simppelin ulos työhuoneesta.) Rugby! Minu miekka!
R. REIPAS. Herra tohtori, rauhoittukaa!
CAJUS. Mite varte minu pite rauhottu?
R. REIPAS. Tuo nuorukainen on kunniallinen mies.
CAJUS. Mite kunialinen mees teke minu kabinetiss? Kunialinen mees ei tarvita minu kabinetiss.
R. REIPAS. Hyvä tohtori, älkää olko niin lehmaatinen. Kuulkaa, minä sanon totuuden: pastori Evans lähetti hänet tänne minun tyköni asialle.
CAJUS. Hyve.
SIMPPELI. Niin, todellakin, pyytämään häntä
R. REIPAS. Vaiti toki, ole hyvä!
CAJUS. Vaiti sinu suu! Puhu sinu puhe.
SIMPPELI. Niin, pyytämään tätä kunniallista rouvaa, teidän neitsyttänne, että hän puhuisi pari hyvää sanaa neiti Anna Paasolle minun herrani puolesta, naima-asioissa.
R. REIPAS. Siinä kaikki, totta totisesti! Vaan minäpä en pistäkään kynttäni valkeaan syyttä suotta.
CAJUS. Pasteur Evans sinuko lehetti? Rugby, baillez-moi vehe paperi. Varto vehe sine.
(Kirjoittaa.)
R. REIPAS. Onpa hyvä, että hän on noin levollinen. Jos olisi hän läpikotaisin kiihtynyt, niin olisitte saanut nähdä hänet oikein suurisuisena ja melankollisena. Mutta siitä huolimatta, ystävä, teen minä herranne puolesta mitä hyvää vain voin, ja asia on, suoraan puhuen, se, että tämä ranskalainen tohtori, minun herrani, saatan, nähkääs, sanoa häntä herrakseni, koska hoidan hänen talouttaan, pesen ja huuhdon, prykään, leivon, kuuraan, valmistan ruoat ja juomat, laitan sijan ja teen kaikki tyynni itse,
SIMPPELI. Onpa raskas taakka olla noin toisen käsissä.
R. REIPAS. Vai olette jo tullut senkin tuntemaan? Niin, totisesti, raskas taakka se on; ja varhain pystyyn ja myöhään maata; mutta huolimatta siitä, meidän kesken sanottuna eihän sitä tarvitse sen pitemmälle viedä herrani on itse rakastunut neiti Annaan; mutta huolimatta siitä, minä tunnen tytön mielen; siitä ei tule mitään.
CAJUS. Sine tolva, vee teme kirja herra Hughi tyke: parbleu, miekkahaasto. Mine leikka hene kaula poikki puistoss; mine opeta se kapinen pappi-tolva piste hene nokka joka paikka. Sine saa menne; ei on hyve ett sine jee tenne; parbleu, mine leikka hene kaikki kivet; parbleu, henell ei jee kivi heitte koira peell.
(Simppeli menee.)
R. REIPAS. Hyväinen aika, hänhän vain puhuu ystävänsä puolesta.
CAJUS. Se teke hene hyve: eikös te sano minull ett minu pite itse pite Anna Paaso? Parbleu! Mine löö pee poikki se pappi-tolva, ja mine ole keskenyt se Sukkinaha isende mitta meiden meekat. Parbleu, mine itse takto miss Anna Paaso.
R. REIPAS. Tyttö rakastaa teitä, tohtori, ja kaikki kyllä käy hyvin. Pitäähän antaa ihmisten jaaritella, hemmetissä!
CAJUS. Rugby, tule minu kanss hovi. Parbleu, jos mine ei saa Anna Paaso, niin mine heitte teiden peekallo ovi kautt ulos. Seura minu kintu päräss, Rugby.
(Cajus ja Rugby menevät.)
R. REIPAS. Annas, aasin päätä saat vielä itse kantaa Ei, minä tunnen Annan mielen tässä kohden; ei yksikään nainen Windsorissa tunne niin Annan mieltä kuin minä tunnen, eikä kukaan osaa häntä niin pidellä kuin minä osaan, Jumalan kiitos.
FENTON (ulkoa). Onko siellä ketään? Hoi!
R. REIPAS. Kuka siellä, tiedämmä? Sisään toki! Sisään!
(Fenton tulee.)
FENTON. Mitä kuuluu, hyvä rouva? Mitä kuuluu?
R. REIPAS. Hyvää parempaa, kun teidän armonne suvaitsee kysyä.
FENTON. Mitä uutisia? Kuinka voi se sievä neiti Anna?
R. REIPAS. Niin, totisesti, sievä hän on, ja siveä, ja nöyrä; ja teille hän on suosiollinen, sen voin sivumennen vakuuttaa, ja siitä kiitos Jumalan.
FENTON. Luonnistaneeko, mitä luulet? Enhän vain saane rukkasia?
R. REIPAS. Tosin, herraseni, kaikki on Hänen kädessään tuolla ylhäällä, mutta, siitä huolimatta, herra Fenton, vannon kaksi sormea kirjan päällä, että hän teitä rakastaa. Onhan teidän armollanne syylä toisessa silmä-laudassa?
FENTON. On oikein. Entä sitte?
R. REIPAS. Niin, siitäpä se riippuu. Totta totisesti, ei ole toista semmoista Annikkaa; mutta, sen vakuutan, niin kunniallinen tyttö, kuin mikä milloinkaan on leipää syönyt. Me puhelimme tunnin aikaa tuosta syylästä. Ei minua milloinkaan niin naurata kuin sen tytön parissa. Mutta se minun täytyy sanoa, että hän on liiaksi taipuva alikoliikkaan ja mietiskelemiseen; mutta mitä teihin tulee, niin, huoletta vain!
FENTON. Minun pitää vielä tänään saada nähdä hänet. Kas, tuossa vaivastasi; puhu hyvää minun puolestani; jos näet hänet ennen kuin minä, niin sano terveiseni.
R. REIPAS. Terveisennekö? No, totta totisesti, sen minä teen! Ja kyllä kerron teidän armollenne enemmän tuosta syylästä, kun ensikerran rookaamme, ja vielä muistakin kosijoista.