"Niin, niin, sehän kaikki on varsin luultavaa. Mikäpä sitä estäis? No, neekeriä siis kaikki ovat lakanneet epäilemästä?"
"Ei, hui hai, ei kaikki. Moni häntä epäilee vieläkin. Mutta hänen he kyllä pian saavat kynsiinsä, ja viimein kai hänestä kuitenkin lypsetään totuus."
"Hoo, hoo, vai hakevat he häntä vielä?"
"Sepä vasta kysymys! Oothan lapsekas. Kolme sataa dollaria ei tule satamalla taivaasta. Monet uskovat, että hän ei ole kaukana. Ja sitä uskon vähin minäkin vaikka pidän suuni kiinni. Puhuin tässä tuonaan vanhan pariskunnan kanssa, jotk' asuvat naapurituvassa vähän matkaa tästä, ja heiltä pääsi ikääskuin vahingossa, että tuskin koskaan kukaan ihminen käy tuossa saaressa, jok'on tässä vastapäätä, Jacksonin saareks sanovat. Eikö kukaan siell' asu? kysyin mä. Ei, ei kukaan, sanoivat he. Min'olin vaiti, mutt' aattelin yhtä ja toista. Voin panna vaikka pääni pantiksi, ett'olin nähnyt sieltä savua, saaren yläpäästä, pari päivää ennen; ja paikalla pisti päähäni, että tuo neekeri on siellä eikä missään muualla. Eihän ainakaan haittais, jos kävis siellä nuuskimassa. En ole nähnyt sieltä mitään savua sen koommin, ja saattaahan olla, että hän on lähtenyt sieltä tiehensä, jos se todellakin oli hän. Mutta ukkoni aikoo mennä sinne katsomaan hän ja yks toinen mies. Hän on ollut poissa pari päivää, mutta tänään iltapuoleen tuli hän kotiin, ja minä sanoin sen hälle heti."
"Mulle oli tullut semmoinen hätä kynsiin, että tuskin pysyin pöksyissäni. Täytyi saada jotain sormiini ja otin hädissäni neulan, joka makasi pöydällä, ja aijoin pujottaa siihen lankaa. Mutta käteni vapisivat, ja siit'ei tullut mitään. Kun tuo ihminen oli laannut räpättämästä, katsahin ylös ja huomasin että hän tirkisteli minuun hyvin uteliaasti, ja hänen huulensa oli mennyt vekkulimaiseen hymyyn. Minä panin pois neulan ja langan ja sanoin:
"Jaa, jaa, kolme sataa dollaria on suuri summa rahaa. Kumpahan ne olis äidillä. Aikooko rouvan mies mennä sinne jo tän'yönä?"
"Istu suolaan! Hän meni vain pikimmältään kylään sen toisen miehen kanssa hankkimaan venettä ja lainatakseen pyssyn, jos saisivat. Heti puoliyön perästä lähtevät he matkaan."
"Mutta näkisiväthän he paremmin, jos lähtisivät vasta päivän vaietessa."
"Niin, kyllä kaiketi. Mutta neekeri näkis paremmin hänkin. Ja puoliyön jälkeen hän kaiketikkin nukkuu, ja jos hän on sytyttänyt nuotion metsään, niin he näkevät sen paremmin pimeässä ja hiipivät hänen päälleen kuin ketut."
"Jaha, sitä minä en ajatellut."
Hän katseli minua yhä niin turkkasen tarkasti; ja mulle tuli ikääskuin vähän ilkeä olla. Yhtäkkiä sanoi hän:
"Mikä sun nimes taas olikaan, hyvä laps?"
"M M Mary Williams."
Miten olikaan, tuntui siltä, kuin en ensi kerralla olis sanonutkaan nimeäni Maryksi, ja nyt en hirvinnyt katsoa ylös; tuntui nyt siltä, kuin olisin sanonut Sarah. Aloin hätääntyä aika lailla, ja se luultavasti minusta näkyikin. Toivoin siinä vain, että tuo tuuperin rouva sanois jotakin; mitä kauvemmin hän oli vaiti, sitä ilkeämpi oli minun olla. Mutta nyt hän sanoi:
"Hyvä laps, olin kuulevinani että sanoit Sarah, kun ens tulit tupaan."
"Ooh, niinpä taisin sanoa. Aivan oikein. Min'olen ristitty Sarah Maryksi, Sarah Mary Williams. Toiset sanovat minua Sarahksi, toiset Maryksi."
"Hoo, vainiin?"
"Niin."
Johan tyynnyin vähäsen, mutta kuitenkin teki mieleni kauas pois.
No, mutta sitten rupesi hän räpättämään taas kovista ajoista mukamas ja heidän niukasta toimeentulostaan ja rotista, joita heillä oli talon täydeltä, sanoi hän; ja minä aloin käydä vähän turskimmaksi. Hän oli oikeassa, mitä tuli noihin rottiin. Tuon tuostakin näin mä, miten joku heistä pisti ulos nenänsä reiästä nurkassa tai tanssasi lattian yli. Hän sanoi, että hällä tavallisesti aina yksin ollessaan oli käsillä jotain, jolla lennättää heitä niskaan; muuten hän mukamas ei koskaan saisi rauhaa. Hän näytti mulle pientä lyijypalloa sanoen, että hän sillä mukamas osui heitä aika hyvästi; mutta hän oli pari päivää sitten niukahuttanut käsivartensa eikä luullut kykenevänsä tähtäämään nyt. Mutta hän oli varuillaan ja yht'äkkiä lensi hänen pallonsa muutamaan rottaan päin, vaan ei sattunut likimainkaan; ja samassa huusi hän "ai! ai!" ja piteli kipeää käsivarttaan. Sitten pyysi hän minun koittaa. No, tulihan taas rotta viilettäen, ja minä lennätin pallon, lennätin oikein tarmoni takaa, mutta rotta, se peijakas, ennätti liukua reiästä alas; jos s'olis seisonut paikallaan, takaan minä, että siit'olis tullut sairaloinen rotta. Rouva räyskä pyysi mun koettaa toistamiseen ja toi pallon takasin. Sitten toi hän lankavyhdin ja pyysi minun sitä pitää. No, minä pidin käsiäni yläällä niinkuin ruukataan, ja hän keri lankaansa ja rupesi taas räpättämään heidän toimeentulostaan. Yht'äkkiä sanoi hän:
"Pidä silmällä rottia. Paras ett'otat pallon syliisi."
Samassa pani hän pallon syliini, ja minä pusersin sen polvieni väliin, että se pysyis; ja hän alkoi lorunsa uudelleen. Mutta sit' ei kestänyt kauvan. Yht'äkkiä otti hän vyhdin ranteiltani ja katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi hyvin ystävällisesti:
"Kuules nyt, hyvä laps, mikä oikein on sinun nimes?"
"Mi mi mitä? Mi tä rouva meinaa?"
"No, hyvänen aika, mikä oikein on sinun nimes. Oletko sä Bill, tahi Tom, tahi Bob? tai mitä? Puhu nyt suus puhtaaks."
Luulen että vapisin kuin haavan lehti, enkä totta maar tiennyt mihin pääni pistäisin. Viimein sain änkötetyksi:
"Mutta kuinka rouva noin pitää pilanaan köyhää tyttö parkaa? Jos olen täällä vaivaksi, niin minä heti "
"No, no, älä ole milläskään, hyvä laps. Istu alas. Minä en tahdo sulle mitään pahaa enkä aio sinusta kannella kellekkään. Mutta sano mulle nyt suoraan miten on laitas. Luota minuun. Minä koen sinua auttaa, jos voin, ja sen tekee kyllä ukkonikin, kun tulee. Näkeehän sen, että sin'olet karannut oppipoika sen pituinen se. No, vähät siitä. Eihän siinä mitään pahaa. Ovat kai olleet sulle ilkeitä, laps parka, ja sinä annoit heille palttua ja menit tiehes. Herrasta varjelkoon, että kävisin kantelemaan. Kas niin, sano mulle kaikki tyyni nyt, alusta loppuun, niinkuin hyvä poika ainakin."
No niin, minä sanoin näkeväni turhaksi, että koetin häntä pettää enään, ja tahdoin puhua suuni puti puhtaaksi, kunhan hän vain pysyis lupauksessaan eikä rupeis jupattamaan. Sitten kerroin minä, että isäni ja äitini oli kuolleet ja että minä olin joutunut palvelukseen eräälle talonpojalle, jonka talo oli sisämaassa noin neljäkymmentä virstaa joelta, ja tuo talonpoika mukamas oli niin häijy minulle, ett'en enää sitä kestänyt, vaan kun hän oli lähtenyt matkalle muutamaksi päiväksi, sieppasin minä vähän vanhoja vaatteita hänen tyttärensä luhdista mukamas ja lippasin tieheni; ja kolme yötä oli multa mennyt, sanoin mä, noihin neljäänkymmeneen virstaan; ja minä kuljin öisin mukamas ja piileskelin ja nukuin päivällä, ja se pussillinen leipää ja vähän muuta muonaa, joka mull'oli muassani mukamas, piisasi koko matkan. Sitten sanoin toivovani, että enoni, tuo Abner Moore, auttais minua, ja senpä tähden olin lähtenyt tänne Gosheniin mukamas.
"Gosheniin, sanot sä, laps parka? Eihän tämä ole Goshen. Tämä on Pietari, tämä. Goshen on viistoista virstaa tuonnempana, joen vartta ylöspäin. Mistä oot saanut päähäsi, että tämä on Goshen?"
"Minua tuli vastaan muuan mies tän'aamuna, juur kun olin poiketa metsään nukkuakseni, ja hän sanoi, että kun tulin tien risteykseen, piti mun mennä oikealle, niin olis vain viis virstaa Gosheniin. Niin hän sanoi."
"Gosheniin, sanot sä, laps parka? Eihän tämä ole Goshen. Tämä on Pietari, tämä. Goshen on viistoista virstaa tuonnempana, joen vartta ylöspäin. Mistä oot saanut päähäsi, että tämä on Goshen?"
"Minua tuli vastaan muuan mies tän'aamuna, juur kun olin poiketa metsään nukkuakseni, ja hän sanoi, että kun tulin tien risteykseen, piti mun mennä oikealle, niin olis vain viis virstaa Gosheniin. Niin hän sanoi."
"Se mies lie ollut humalassa. Hän puhui juur päin vastoin kuin asia on."
"Niin, hän näyttikin vähän pöhnäiseltä, s'on totta se. Mutta ykskaikki.
Paras että lähden matkaan, niin ennätän sittenkin huomen-aamuksi Gosheniin."
"Ootappa vähäsen. Minä panen sulle vähän ruokaa mukaan, poika parka.
Sinä kyllä tarvitset."
Hän toimitti mulle vähän ruokavaroja pikku nyyttyyn ja sanoi:
"Kuuleppas jos makaava lehmä nousee seisomaan, mikä puoli siitä nousee ensiksi? No, vastaa pian, nyt heti ilman tuumimatta. Mikä puoli nousee ensiksi?"
"Peräpuoli tietysti."
"No, entäs hevonen?"
"Hevonen nousee etupuolella."
"Millä puolella puuta kasvaa enimmän sammalta?"
"Pohjoispuolella."
"No, jos viistoista lehmää syö ruohoa mäenrinteessä, kuinka monella on pää käännettynä samaan suuntaan?"
"Kaikilla, hyvä rouva."
"Jaha, sinä olet todellakin asunut maalla, näämmä. Luulin että sinä kenties taaskin tahdoit narrata minua. No, mikä nyt on oikea nimes?"
"George Peters."
"No jaa, koe nyt muistaa nimes, George, äläkä sano ennen lähtöäs että s'on Alexander tai George-Alexander, jos joudut pussiin. Ja älä rupee tekemisiin naisten kanssa tuossa vanhassa kattuunitrasussa. Miehiä voit sinä kenties pettää, mutta helppo on meidän nähdä ett'et ole tyttö. Ja kun pujotat lankaa neulansilmään, niin älä koita sysätä silmää langan ympäri pitäessäs lankaa rauhassa, vaan pujota päin vastoin langanpää silmästä läpi ja pidä neula rauhassa, niin tekevät naiset, vaikka miehet aina tekevät noin hullusti kuin sinä äsken. Ja kun jollakin viskaat rottaa tai jotain muuta, niin kohota itses varpaille ja nosta kätes pään yli niin nurinpäin kuin suinkin ja ammu väärään rotastas noin viis kuus jalkaa. Sun pitää vääntää koko käsivartta olkapäästä asti ikäänkuin kääntyis se ruuvilla niin tekee tytöt; pojat pitää olkavartensa liikkumatta ja vääntävät vain kyynärvartta kyynärpäästä asti. Ja muista että kun tyttö koittaa pitää jotain sylissään, niin hän levittää polvet erilleen; hän ei purista niitä yhteen niinkuin sinä teit lyijypallon kanss'. Minä, nääkkös, näin, että sinä olit poika, samassa kun rupesit pujottamaan lankaa neulansilmään, ja minä keksin nuo toiset konstit nähdäkseni vain, olinko arvannut oikein. No, kas niin, lähde nyt patikoimaan enos tykö, hyvä laps, hyvä Sarah Mary Williams George Alexander Peters, ja jos sinä joudut johonkin, ronkeliin, niin lähetä sana rouva Judith Loftukselle s'olen minä se niin koitan auttaa sinua pulasta. Kule jokirannan tietä kaiken aikaa, ja toiste kun lähdet kuleksimaan, ota sukat ja kengät jalkaas. Se tie on hyvin kivistä, ja luulempa että jalkas on joteskin hellät tullessas Gosheniin. No, Jumalan haltuun, poika parka!"
Kävin noin viis kuuskymmentä kyynärää rantatietä ylöspäin ja palasin sitten takasin kanootilleni, joka oli hyvän matkaa alapuolella Loftusten tupaa. Laskin vesille ja otin päästäni rookan, joka esti minua näkemästä ympärilleni. Tultuani keskelle jokea, rupes torninkello lyömään. Pidätin ja kuuntelin; ääni tuli heikkona veden yli, mutta selvästi ykstoista! Päästyäni saareen, ei ollut mulla aikaa puhaltamaan, vaikk'olin kovasti hengästynyt soudosta, vaan ponnistin suoraan läpi metsän vanhaan leiripaikkaamme ja tein siihen kelpo kokkovalkean.
Sitten juoksin takasin kanootille, hyppäsin siihen yhdellä harppauksella ja sousin että ryskyi ruumiissani. Tulin oikealle paikalle ja ryntäsin metsikön läpi ja vuorta ylös ja sisään luolaan. Siellä makasi Jim pitkällään maassa kuorsaten että kaikui. Minä ravistin häntä hartioista hyvin lujaa ja huusin:
"Nous' ylös, Jim! Joudu! Meill'on hätä kynsissä. N'ovat perässämme."
Jim ei sanonut sanaakaan; mutta hän ryhtyi pakopuuhiin semmoisella vauhdilla, että selvästi näki, kuinka pelästynyt hän oli. No, puolen tunnin päästä olimme kantaneet kaikki, mitä meillä tässä maailmassa oli, tukevalle lankkulautallemme, ja s'oli valmiina laskemaan ulos pajupoukamasta, johon olimme sen piilottaneet. Viimeiseksi sammutimme tulet ja kynttilät luolasta.
Otin sitten kanootin rannasta ja sousin vähän matkaa joelle ja katselin ympärilleni kaikille tahoille; mutt' oliko siellä mitään venettä liikkeellä, sitä en ainakaan voinut nähdä, sillä tähdet ja varjot himmentävät näköalan veden päällä. Palasin rantaan ja sidoin kanootin lauttaan. Sitten sysäsimme sen vesille ja annoimme virran ajaa. Me kuljettiin saaren alapään ohi, ja koko aikana me ei hiiskuttu yhtään sanaa.
Kahdestoista luku
Kello kai oli tuoss' yhden paikoilla, kun me viimein oltiin päästy saaren ohi, ja lautta tuntui meistä liukuvan eteenpäin hirveän hitaasti. Jos joku vene tulis ajaen meitä takaa, niin tuumattiin me heti hypätä kanootiin ja kiepsahtaa Illinoisin rannalle; mutta s'oli oikein onnen potkaus, ett'ei ketään tullut, sillä siinä kiireessä me ei oltu muistettu panna edes pyssyäkään kanootiin, saatikka sitten mitään syömistä tai muuta. Ja olihan se kaikkea muuta kuin viisasta, kun lastattiin kaikki tyyni lautalle, mutta lempokos sitä mokomassa hätämelskassa kaikkia muistaa.
Jos nuo molemmat miehet todellakin tulis saarelle sin' yönä, aattelin mä, niin näkisit he varmaankin pian valkean, jonk' olin sytyttänyt, ja rupeisivat sen ääressä odottamaan Jimiä pannakseen hänet kiinni. Se ei ainakaan ole minun syyni, jos ei heidän nenänsä sin' yönä kasvanut jotenkin pitkäksi; minä olin tehnyt parastani, ja vissiä vain on, että me ei ikinä nähty heistä merkkiäkään.
Heti aamun koittaessa laskimme lauttamme isossa joen polvessa pienen metsäisen saaren rantaan Illinoisin puolella ja tukimme sen pajupensaiden alle. Hakattiinpa me vielä kirveellä irti puunoksiakin ja panimme niitä koko joukon lautalle, niin että jokainen ohikulkija koht' olis luullut siinä maanvieremän tapahtuneen, kuten noissa hiekkarannoissa usein käykin, joita virtavesi leikkailee. Meill'oli korkeita kunnaita Missourin rannalla ja paksua metsää Illinoisin puolella, ja kun virta vielä kävi pitkin Missourin rantaa juur tuolta paikalta, niin ei meidän hevillä tarvinnut pelätä, että kenkään tulis sinne. Me maattiin siellä koko päivän metsässä ja katsottiin kuinka tukkilautat ja höyrylaivat viiltelit ohi virrassa Missourin puolella, ja miten ylöspäin menevät höyrylaivat ponnistivat eteenpäin keskeltä jokea. Minä kerroin Jimille kaikki mitä olin lörpötellyt tuon rouvan kanssa, ja Jim sanoi että s'oli näppärä rouva ja että, jos tämä itse olis yrittänyt meitä kiinni-ottamaan, h ä n ei olis ruvennut vahtimaan nuotiotulen vieressä, vaan hakenut koiran. No, sanoin minä, eikö sitten rouva voinut neuvoa miestään hakemaan koiraa? Jim sanoi panevansa vetoa, että rouva ajatteli asiaa samassa kun miehet olivat valmiit lähtemään saarelle, ja silloin, sanoi Jim, lähtivät he kylään hakemaan koiraa ja aika meni heiltä hukkaan; muuten mukamas me ei nyt olis oltu missä olimme, vaan samassa vanhassa kylässä jälleen. Minä puolestani sanoin, etten välittänyt syystä, minkätähden he eivät saaneet meitä kiinni, niinkauvan kun eivät saaneet.
Kun rupes hämärtämään, pistettiin me päämme ulos metsästä ja katsottiin ympärillemme kaikille tahoille. Ei ketään näkynyt. Silloin kiskoi Jim irti muutamia lankkuja ylimmästä lautasta, ja niistä rakensimme itsellemme suojuksen, jossa olis hyvä olla sateessa ja rajuilmassa ja jossa voimme säilyttää tavaramme kuivina. Sitten teimme tähän suojaan eri lattiankin, toista jalkaa korkeammalle kuin itse lautan pinta, niin että hyökylaineet höyrylaivoista eivät ulottuneet vilteillemme ja muille tavaroille. Keskelle hauskaa mökkiä panimme sitten vielä kerroksen savea ja naulasimme tämän ympäri lautoja, että se pysyis paikallaan, ja se olis meille tulisijana sadeilmalla ja kylmässä. Niinikään veistimme itsellemme varamelan, jos toinen sattuis katkeamaan. Sitten pystytimme lyhyen haarakepin, johon voimme panna palavan lyhdyn, ett'ei alaspäin menevät höyrylaivat törmäisi päällemme pimeässä.