PANDARUS.
Vannon luulevani, että Helena rakastaa häntä enemmän kuin Parista.
CRESSIDA.
Silloin se kreikatar totisesti on aika ilveilijä.
PANDARUS.
Olen varma, että näin on laita. Hän lähestyi häntä taannoin tuolla pyöreässä ikkunassa: ja tiedäthän, että Troiluksella ei ole enempää kuin kolme tai neljä karvaa poskessa.
CRESSIDA.
Tosiaan, viinurinkin laskutaito jo riittäisi häthätää laskemaan ykköset yhteen.
PANDARUS.
Niin, hän on sangen nuori, ja kuitenkin hän noin vain kaapaten nostaa kolmea naulaa vaille saman verran kuin veljensä Hectorkin.
CRESSIDA.
Niinkö nuori mies, ja jo niin vanha kaappaaja?
PANDARUS.
Mutta todistaakseni sinulle, että Helena häntä rakastaa: hän tuli ja laski valkoisen kätensä hänen halkinaiselle poskelleen,
CRESSIDA.
Juno armahtakoon! Mistä siihen tuli halkeama?
PANDARUS.
No, tiedäthän, että siinä on kuoppa. Minusta hänen hymyilynsä kaunistaa häntä enemmän kuin ketäkään toista miestä koko Phrygiassa.
CRESSIDA.
Oo, hän hymyilee mahtavasti.
PANDARUS.
Eikö totta?
CRESSIDA.
Oo, aivan niin kuin pilvi syksyllä.
PANDARUS.
No, no, hiljaa! Mutta näyttääkseni toteen, että Helena rakastaa Troilusta,
CRESSIDA.
Troilus kyllä sen näyttää, jos te saatte sen toteen.
PANDARUS.
Troilusko? Hän, joka ei huoli hänestä enempää kuin minä tyhjästä munasta.
CRESSIDA.
Jos te pidätte tyhjästä munasta, niinkuin pidätte tyhjästä päästä, niin syötte kai kuoret kananpoikina.
PANDARUS.
En voi muuta kuin nauraa, kun ajattelen, kuinka hän kutitteli hänen poskeaan: toden totta, hänellä on ihmeteltävän valkea käsi, se täytyy minun tunnustaa,
CRESSIDA.
Kiduttamattakin.
PANDARUS.
Ja sitten hän ottaa keksiäkseen valkoista karvaa hänen poskestaan.
CRESSIDA.
Voi, vaivaista poskea! Moni ruuppa on rikkaampi.
PANDARUS.
Mutta siitäkös nauru syntyi! Kuningatar Hecuba nauroi niin, että silmät tulvivat.
CRESSIDA.
Myllynkiviä.
PANDARUS.
Ja Cassandra nauroi.
CRESSIDA.
Oli kai hillitympi tuli hänen silmäinsä padan alla. Tulvivatko hänenkin silmänsä?
PANDARUS.
Ja Hector nauroi.
CRESSIDA.
Mutta mitä sitten niin miehissä naurettiin?
PANDARUS.
He, sitä valkoista karvaa, jonka Helena keksi Troiluksen poskesta.
CRESSIDA.
Jos se olisi ollut viheriä, niin olisin minäkin nauranut.
PANDARUS.
He eivät niinkään nauraneet sitä karvaa, kuin hänen sievää vastaustaan.
CRESSIDA.
Mitä hän vastasi?
PANDARUS.
Helena sanoi: "Tässä on kaksikuudetta karvaa teidän poskessanne, ja yksi niistä on valkoinen."
CRESSIDA.
Sehän oli hänen kysymyksensä.
PANDARUS.
Niin oikein; siitä ei kysymystäkään. "Kaksikuudetta karvaa", sanoi Troilus, "ja yksi valkoinen; se valkoinen karva on isäni, ja kaikki muut hänen poikiaan." "Jupiter!" sanoi Helena, "mikä noista karvoista on Paris, minun mieheni?" "Se sarvipää", sanoi Troilus; "nyhtäkää se pois, ja antakaa hänelle." Ja siitä syntyi semmoinen nauru, ja Helena punastui niin, ja Paris suuttui niin, ja kaikki muut nauroivat niin, ettei ollut loppua tulla.
CRESSIDA.
Mutta nyt se tulkoon, sillä tätä on jo liian kauan kestänyt.
PANDARUS.
No niin, orpanaiseni, sanoin sinulle jotakin eilen; mieti sitä.
CRESSIDA.
Niin teenkin.
PANDARUS. Vannon, että se on totta: hän itkee sinua, niinkuin olisi huhtikuussa syntynyt.
CRESSIDA.
Ja minä kasvan hänen kyynelvesissään, niinkuin toukokuussa nokkonen.
(Peräymissoitto kuuluu.)
PANDARUS.
Kuulkaa! Palaavat taistelukentältä. Nouskaamme tuonne ylös, ja katselkaamme, kun kulkevat tästä ohi Ilioniin. Tule, orpana, rakas Cressida-orpana!
CRESSIDA.
Niinkuin tahdotte.
PANDARUS.
Tässä, tässä; tässä on erinomainen paikka; tästä me näemme mainiosti.
Sanon sinulle kaikkien nimet, sitä mukaa kuin kulkevat ohi, mutta huomaa Troilusta ennen muita.
CRESSIDA.
Älkää puhuko niin lujaa.
(Aeneas kulkee näyttämön poikitse.)
PANDARUS. Tuo on Aeneas; eikös ole muhkea mies? Hän on Troian parhaita, sen minä sanon. Mutta huomaa Troilusta; kohta saat hänet nähdä.
CRESSIDA.
Kuka se tuo on?
(Antenor kulkee ohi.)
PANDARUS.
Se on Antenor; sukkelapäinen mies, sen minä sanon, ja sangen kelpo soturi. Hän on niitä Troian parhaita älyniekkoja, ja sievä mies ulkonäöltään. Milloin tulee Troilus? Kohta saat nähdä Troiluksen; kun näkee minut, niin saat nähdä että nyökäyttää päätään.
CRESSIDA.
Antaako hän teille nyökkäyksen?
PANDARUS.
Saat nähdä.
CRESSIDA.
Jolla on, sille annetaan.
(Hector kulkee ohi.)
PANDARUS.
Tuo on Hector, tuo, tuo, näetkös, tuo! Siinä on miestä! Niin, niin, Hector sinä! Siinä, orpana, uhkea mies! Oi, sinä uhkea Hector! Näetkös, kuinka hän katsoo! Siinä on ryhtiä! Eikös olekin uhkea mies?
CRESSIDA.
Oi, uhkea mies!
PANDARUS.
Eikös olekin? Se tekee miehen sydämmen oikein hyvää. Katsos noita kuhmuja hänen kypärässään! Katsos tuonne, etkös näe? Katsos: tuossa! Se ei ole mikään leikin-asia. Siinä sitä on isketty! Kestäköön sen toinen, jos voi. Ne ne vasta ovat kuhmuja!
CRESSIDA.
Ovatko ne miekan lyömiä?
(Paris kulkee ohi.)
PANDARUS.
Miekanko? Minkä hyvänsä, se on hänelle yhtä; vaikka itse paholainen tulisi, hän ei siitä piittaa. Jumal'avita, oikein tekee sydämmen hyvää! Tuolla tulee Paris; tuolla tulee Paris; katsos: tuolla, orpana! Eikös hänkin ole komea mies? Eikös olekin? Noin vain, tuo on mainiota! Kuka se sanoi, että hän tänään tuli haavoitettuna kotiin? Hän ei ole haavoittunut. Oi, se tekee Helenan sydämmen hyvää! Ah, kunhan nyt saisin nähdä Troiluksen! Saat kohta nähdä Troiluksen.
CRESSIDA.
Ken se tuo on?
(Helenus kulkee ohi)
PANDARUS.
Se on Helenus. Missä ihmeessä se Troilus viipyy? Se on Helenus.
Ei ole varmaankaan lähtenyt liikkeelle tänään. Se on Helenus.
CRESSIDA.
Osaako Helenus taistella, setä?
PANDARUS.
Helenusko? Ei; osaa; taistelee jokseenkin hyvin. Missä ihmeessä se Troilus on? Kuules! Etkö kuule? Kansa huutaa: Troilus! Helenus on pappi.
CRESSIDA.
Mikä luikistelija se tuolla hiipii?
PANDARUS.
Missä? Tuollako? Se on Deiphobus. Ei, se on Troilus. Siinä, orpana, se vasta mies on! Hm! Uljas Troilus, ritariston ruhtinas!
CRESSIDA.
Vaiti! Hävetkää! Vaiti!
PANDARUS.
Katsele häntä; tarkkaa häntä! Oi, uljas Troilus! Katsele tyystin häntä, orpana; näetkös, kuinka hänen miekkansa on hurmeessa ja kypärä enemmän rouhittu kuin Hectorin? Ja katsanto sitten, ja käynti! Oi, ihmeteltävä nuorukainen! Ei vielä täyttänyt kolmea kolmatta. Noin vain, Troilus, noin vain! Jos minulla olisi sulotar sisarena tai jumalatar tyttärenä, niin saisi hän valita kumman tahtoo. Mikä ihmeteltävä mies! Paris? Paris on rojua hänen rinnallaan; lyön vetoa, että Helena, jos voisi vaihtaa, antaisi silmän väliä.
(Sotureita kulkee ohi.)
CRESSIDA.
Tuossa tulee lisää.
PANDARUS.
Aaseja, hölmöjä, moukkia! Kaunoja ja akanoita, kaunoja ja akanoita!
(Sotureita kulkee ohi.)
CRESSIDA.
Tuossa tulee lisää.
PANDARUS.
Aaseja, hölmöjä, moukkia! Kaunoja ja akanoita, kaunoja ja akanoita!
Lientä ruoan päälle! Troiluksen silmäin edessä voisin elää ja kuolla.
Älä noita katso, älä! Kotkat ovat menneet. Variksia ja naakkoja, variksia ja naakkoja! Olisin ennen Troiluksen tapainen mies kuin Agamemnon kaikkine kreikkalaisineen.
CRESSIDA.
Kreikkalaisten joukossa on Achilles, joka on parempi mies kuin Troilus.
PANDARUS.
Achilles? Kärrymies, juhta, oikea kameeli.
CRESSIDA.
No, no!
PANDARUS.
No, no? Mitä, eikö sinulla ole älyä? Eikö sinulla ole silmiä? Tiedätkö, mikä mies on? Eikö sukuperä, kauneus, soma vartalo, puhelahja, miehuus, oppi, hienous, hyve, nuoruus, aulius ja niin edespäin ole se suola ja höyste, joka miehen maustaa?
CRESSIDA.
Niin, tuollaisen hakkeluksen, joka sopii höystöksi piirakkaan; mutta silloin onkin miehen höystö mennyt.
PANDARUS.
Sinä olet se nainen! Kukaan ei tiedä, mihin väistö-asentoon milloinkin turvaat.
CRESSIDA.
Selälläni turvaan ruumistani, älylläni turvaan juoniani, vaitiololla kunniaani, naamarilla kauneuttani ja teillä näitä kaikkia. Nämä ovat asentoni, ja varokeinoja mulla on tuhansittain.
PANDARUS.
Sanoppa yksikin niistä varokeinoistasi.
CRESSIDA.
Sitä varon teille sanoa, ja siinäpä se onkin paras varokeinoni. Jos en voi varoa pistolta sitä, mitä varoa tahtoisin, niin voin ainakin sen verran varoa, etten sano teille, miten piston sain, paitsi jos se niin turpoaa, ettei sitä enää voi peittää, ja silloin ovat kaikki varokeinotkin turhat.
PANDARUS.
No, sinä olet se!
(Troiluksen kantapoika tulee.)
POIKA.
Herrani, prinssi, tahtoisi heti teitä puhutella.
PANDARUS.
Missä?
POIKA.
Omassa kodissanne; siellä paraikaa riisuu aseitaan.
PANDARUS.
Sano hälle, poikaseni, että tulen.
(Kantapoika menee.)
Pelkään, että hän on haavoittunut; hyvästi, orpanaiseni!
CRESSIDA.
Hyvästi, setä!
PANDARUS.
Tulen takaisin tuossa paikassa, orpanaiseni.
CRESSIDA.
Mitä tuomaan, setäseni?
PANDARUS.
Lemmenlahjan Troilukselta.
CRESSIDA.
Ja sillä lahjall' aiot parittaa.
(Pandarus menee)
Hän valat, kyyneleet ja lahjat tarjoo,
Ja niillä toisen pyyteitä hän varjoo.
Mut Troilus mulle paljo tutump' on,
Kuin mitä näyttää peili Pandaron.
Toki emmin. Enkel' anottaiss' on nainen,
Ja sitten tyhjää: hetken ilo vainen.
Et paljon tiedä, jos et tiedä, tyttö,
Ett' yltyy halutessa lemmen syttö,
Ja että palavampi aina mies
On saamattaan, kuin saavansa jos ties.
Minulle lempi antoi ohjeen korjan:
Jos myönnät, herran saat, jos kiellät, orjan.
Mua uskollinen lempi johdattaa,
Mut sit' ei silmistäni nähdä saa.
(Menee.)
Kolmas kohtaus
Kreikkalaisten leiri. Agamemnonin teltan edusta.
(Torventoitauksia. Agamemnon, Nestor, Ulysses, Menelaus y. m. tulevat.)
AGAMEMNON.
Te, ruhtinaat,
Mist' on tuo tuskan kelta poskillanne?
Se suuri esilause, jolla toivo
Kaikk' alkaa askareemme päällä maan,
Kutistui tyhjiin. Haitakkeita karttuu
Suursuuntaisimpain urotöiden suoniin,
Kuin pahkat, liian nesteen virtauksesta,
Pilaavat ylvään kuusen, kutistain
Sen solut, että kieroksi se kasvaa.
Eik' uutta meille tämä pettymys,
Ett' yhä seisoo Troia, vaikka sitä
Jo kahdeksatta vuotta piiritämme;
Kosk' entisetkin sotaretket kaikki,
Joist' aikakirjat kertoo, ovat nurin
Ja myttyyn menneet vastoin tarkoitusta
Ja sitä mielikuvaa, jonka niistä
On turhaan toivo luonut. Miks siis, prinssit,
Punastuin toimiamme katselette,
Häveten niitä, vaikka tämän viivyn
Vain suuri Zeus sai aikaan koitellakseen,
Kuink' uuras ihmisten on kestävyys?
Sen kullan puhtautt' onnen hymyillessä
Et huomaa, jolloin pelkuri ja uljas,
Viisas ja hupsu, oppinut ja tyhmä,
Tyly ja hellä, kaikk' on yhdenlaiset.
Mut onnen otsalla kun myrskyt riehuu,
Erotus silloin jättipohtimellaan
Ravistaa kaikki, välppää kaunat pois;
Täyspainoiset ja valiot vain jäävät
Hyveestä rikkaina ja puhtaina.
NESTOR.
Kumartain pyhää valtaistuintasi,
Suur' Agamemnon, viime sanas Nestor
Vakuuttaa tahtoo. Onnen voittaminen
Se miestä koittaa. Kun on meri tyyni,
Niin venhokin sen sulo-parmailla
Soluvi rinnan suurten laivain kanssa.
Mut kun tuo tappelija Boreas
Saa lauhan Thetiin suuttumaan, niin, katso,
Tukeva haaksi halkoo vesivuoret
Ja kahden marjan elementin kesken
Niin hyppelee kuin Perseuksen ratsu.
Miss' on nyt korska venho, jonka heikot
Ja ohukaiset laidat voiman kanssa
Tek' äsken kilpaa? Satamaan on mennyt,
Jos sit' ei ole hörpännyt Neptunus.
Näin onnen myrskyssäkin tositarmost'
Erottuu valhetarmo; päivänpaisteess'
Enemmän karjan haittana on paarma
Kuin tiikeri; mut murskaava kuin myrsky
Kumaraan painaa pahkuraiset tammet
Ja suojaa etsii kärpäset, niin silloin
Olento uljas, raivon kiihtämänä,
Saa raivomielen, soittaa myrskyn virttä
Ja onnen toraan ärjyy.
ULYSSES.
Agamemnon,
Suur' valtias, sa, Hellaan ponsi, tarmo,
Väkemme sydän, sielu, ainut voima,
Joss' yhdistyä tulis kaikkein mieli
Ja kaikkein tahto, Ulyssesta kuule.
Vaikk' aivan hyväksynkin puheenne
(Agamemnonille.)
Sun, jonka arvon, mahdin eessä nöyrryn,
(Nestorille.)
Ja sun, jonk' iäkkyyttä kumarran
Puheenne nuo, joist' on niin ylväs toinen,
Ett' Agamemnon vois ja Hellaan käsi
Sen vaskeen piirtää, toinen samanmoinen,
Jonk' arvon-Nestor hopeaan vois juottaa
Ja ilmasiteill', yhtä lujilla
Kuin taivaan napa, kaiken Hellaan korvan
Näin kieleens' älykkääseen kiinnittää,
Niin suvaitkaatte toki, sinä, suuri,
Ja sinä, viisas. Ulyssesta kuulla.
AGAMEMNON.
Ithakan prinssi, puhu; yhtä varmaan
Ei tyhjää puhetta ja turhaa sanaa
Sun suustas lähde, kuin on tietty että
Thersiteen riettaan koirankidasta
Ei äly, tieto eikä soitto soi.
ULYSSES.
Tuo yhä ylväs Troia oisi maassa
Ja Hectorinkin miekka herraton,
Jos näit' ei oisi syitä:
Lamassa kaikk' on valtajärjestys;
Niin monta kuin on Kreikan telttaa tuossa
Lutona kentällä, niin monta myös on
Lutoa eriseuraa keskessämme.
Jos päällikkö ei ole niinkuin pesä,
Johonka kaikki medentuojat kertyy,
Niin mistä mettä? Naamioitse arvo,
Niin naamariss' on kehnoin yhtä kaunis.
Jo taivaat, tähdet ja tää keskus, maakin,
Ne arvon tietävät ja paremmuuden,
Asennot, kiertoajat, suhteet, vuorot,
Tavat ja toimet, kukin paikkansa.
Siks aurinko, tuo loisto-planeetta,
On ylhän matkan päässä istuimellaan
Muist' erillään; sen terveellinen silmä
Parantaa pahan tähden turmakatseen
Ja pitää ohjissaan kuin valtakäsky
Hyvän ja pahan. Mut jos planeetat
Sekaisin harhaisivat, ristiin rastiin,
Mitk' ennusmerkit, rutot, kapinat,
Maanjäristykset, merenmyllerrykset,
Mik' ilmainmelske, mullistus ja kauhu
Hajoittais, raastais, pirstais, juurta jaksain
Hävittäis yhteen-vihittyjen valtain
Sovun ja rauhan! Oi! kun horjuu arvo,
Tuo kaikkein suurten suunnitelmain vipu,
Niin toimi potee. Kuinka yhdyskunnat.
Ammattiseurat, oppineiden luokat,
Etäisten rantamaiden välikauppa,
Esikois-oikeudet ja suku-edut.
Iän, kruunun, vallan, opin etuudet
Pysyisi voimass ilman arvoa?
Pois arvo vie, se soiton kieli sorra,
Niin soraäänet soivat; kaikki kääntyy
Toistansa vastaan; suluss' olleet vedet
Povensa nostaa yli äyräittensä
Ja nielauksess' ahmaa vankan maan;
Väkevä tulee heikon käskijäksi;
Isänsä tappaa hurja poika; voima
On oikeutta; niin, oikeus ja vääryys
Nuo, joiden iki-riitaa laki valvoo,
Nimensä menettävät, samoin laki.
Näin kaikk' on väkivaltaa; väkivalta
Käy mielivallaks, mielivalta himoks;
Ja himo, mailman susi, apureinaan
Niin väkivalta niinkuin mielivalta,
Maailman nielee saaliinaan ja vihdoin
Syö itsensäkin. Suuri Agamemnon,
Tuollainen sekasorto tukahduksen
On seuraus, jos arvo kuristetaan.
Ja tämä arvon halveksinta aina
Käy taapäin askeleen, kun koittaa nousta.
Päämiestä pilkkaa se, ken häntä porrast'
On alempana; tätä seuraava,
Ja seuraava taas tätä; aste asteelt',
Ens' askeleesta esimiestä vastaan,
Näin tauti kasvaa, kateen kuumeeks yltyy,
Vert' imeväksi, kalvaaks kilpailuksi;
Ja tämä kuume, eikä oma tarmo,
On Troian turvana. Siis Troian vahti
On meidän heikkous, ei sen oma mahti.
NESTOR.