Juha istahti ja odotti. Yksi heistä hivuttelihe ihan viereen, silmät kiiluen nokisesta naamasta.
Nyt, isäntä, olisi karhu kierroksessa.
Kultatalja semmoinen, ettei ikänä ennen, lisäsi toinen. Ja jokaisella täysi kukkaro povellaan ja venheet tavaraa puolillaan.
Ei heitä ole kuin kolme ja meitä on kuusi.
Juha käsitti jo asian.
Annetaan olla niiden karhujen. Kiertäkää heidät talvella, missä kiertänette, niin on kelikin parempi ajaaksenne, jos sattuisi pääsemään pesästään kaikkoon.
Ei pääse! Köysi kinttuihin ja toinen ranteisiin!huiskis niinkuin ruissäkit venheen pohjaanvenhe rannasta irti ja anna mennä! Kosken syy, ei sitä kukaan kysy.
Rannalla rahojaan lukivat,tuli kolmas puhumaan.Olisi se apaja!
Ei ryssästä väliä, puhui taas ensimmäinen. Jospa mekin heitä kerran verotettaisiin.
Kerranko vain olette sen tehneet? virkkoi Juha.
Ei milloinkaan niinkuin he! minkäs tekivät meille mennäkin talvena? Täysi riista-aitta meillä Repovaaran rinteellä. Sen puhdistivat niin, ettei jäänyt kuin yksi oravannahka ilkkumaan.
Nämäkö, jarrutti Juha.
Sitä ei tiedä nämäkö, vaan sen tietää, että sikäläisiä oltiin.
Sieltä olivat nekin, jotka toissa köyrinä Kiannalla polttivat ja hävittivät.
Marja oli tullut ja puuhannut pankon kulmassa.
Yksi niistä kävi talossa ja pyysi saunaa ja yösijaa.
Lupasitko? kysyi Juha.
Eihän ole ennenkään kielletty. Ja kysyi viljaakin ostaakseen.
Kuka se niistä oli? kysyi yksi miehistä. Oliko se iso ja pitkä?
Pitkä tuo oli, sanoi Marja.
Mustatukkainen ja kähäräpartainen?
Niinkö lienee ollut.
Pitänet varasi, alkoivat miehet taas innokkaasti, melkein kiihkeästi Juhalle. Kaupantekoon muka tullaan, talot, tavarat tarkastetaan, tänä vuonna ostetaan, ensi vuonna jo väkisin viedään. Kun on talo puhtaaksi pantu, se tuleen lyödään, väki orjaksi otetaanmitä ei talon kanssa polteta. Ei olisi ensi kerta.
En usko heidän minun talolleni mitään tekevän. Rauha on heidän kanssaan meidän puolelta pidetty ja pidetään vastakin. Tehkööt he ensiksi, minä en aloita enkä anna muillekaan lupaa. Mitä muualla tehnette, minun rannassani ei rauhan aikana matkamiestä ryöstetä niin kauan kuin tänne huuto kuulunee.
Tehdään niin, ettet mitään kuule.
Kyllä minä kuulen.
Juha sanoi sen semmoisella varmuudella, ett'ei siihen ollut sen enempää lisättävää. Miehet murjottivat, mutta Marjalta hän sai kiitollisen katseen.
Ei olisi pitänyt tulla teiltä ollenkaan kysymään.
Olisihan sen saanut tehdä niinkuin olisi tahtonut, mutta silloin ei olisi ollut enää taloon asiata.
Kova onni sentään kyllä ne nyt pääsivät.
Ja korvallisiaan raapien lähtivät miehet.
Eikö pitäisi vielä mennäksesi varoittamaan vieraita? ehätti Marjajos vieläkin minkä tekevät.
Ei ne enää, kun kerran tulivat kysymään.
Vaan saattavat lähteä jälkeen ja rajan takana ryöstävät ja tappavat?
Tehkööt siellä, minkä tekevät. Eivätkä mahda heille mitään, kun kerran koskille pääsevät.
Vaan mene kuitenkin varoittamaan.
Oikeinhan sinä pyydät oikein koreasti
Oikein koreasti, niinkuin vain osaan.
Ei niillä mitään hätää vaan saanhan mennä.
Siitä oli aikoja, kun Marja oli häneltä näin pyytänyt, näin hänelle ollut
Hän nousi lähteäkseen, kun joku samassa kulki ikkunan ohitse.
Siinä se nyt on, huudahti Marja.
Kuka?
Ka, se äskeinen mies.
Sisään tuli solakka, mustapartainen nuori mies, niin pitkä, että hänen täytyi taipua melkein kaksinkerroin matalassa ovessa, ja kun oikaisihe, pää orsia tavoitti. Hänellä oli käsivarrella kimppu säkkejä.
Hei, siinähän isäntä! puhui hän. Terve talohon! Et tainnut tietää tulevani, kun ortesi noin matalalle salvoit? Terveheksi!hän pisti kättä Juhalle. Terveheksi!hän pisti kättä Marjalle, reippaasti, iloisesti, ääni heleän sointuva, hampaat välähtelevän valkoiset hienon kähärässä parrassa, ruskeissa silmissä viekasta veitikkaa ja huolettoman ilon kiiltoa.
Mistä on vieras matkalla? kysyi isäntä.
Jos sinulle, isäntä, sanon, mistä olen matkalla, ympäri pyörähtämäni pitäisi. Kemit, Sunkut, Arkangelit, Aunukset, Turut, Torniot! Myöt sinä rukiita?
Jospa noita jonkin verran möisikin, olisiko paljonkin tarvis?
Saanet nuo säkit täyteen, jo riittää tällä kertaa.Ja hän heitti säkit Juhan eteen, kääntyen Marjaa tarkastelemaan.
Montako niitä on?
Katso, katso!
Nytkö ne olisi heti täytettävä?
Heti, hetihän tarkasteli yhä Marjaaja saanen hevosen, millä heidät rantaan rahtaan?
Eivätkö nuo tuonvertaiset tätä matkaa menne kantamallakin?
Täytä sinä sitten säkit, minä sill'aikaa mieheni noudan?
Anna heidän olla venheillään, kyllä minä nämä apunasi kannan.
Hyvä on!
Juha otti säkit ja lähti niitä täyttämään. Vieras oli Juhalle puhunut, Marjaa katsellut, huulet hymyssä, silmä elellen. Ei tiennyt Marja, mitä sen huuli hymyi, mitä silmä iloitsi, mutta hymysi itsekin hauskalle vieraalle niinkuin vieraskin hänelle.
Kuka sinä olet? Piikako?
Siltäkö näytän?
Äsken orjalta näytit lypsyryysyissäsi, vaan lienetkin tytär, vai miniäkö lienet?
Emäntäkin lienen. Enkö emännäksi kelpaisikaan?
Tuon?
Senpä sen.
Hän miehesi tuo?
On.
Sinun?
Minun, minun! Mikä siinä on, että sitä kysyt?
Vieras heilautti kättään.
Hui hai, on sinulle liian vanha. Olet liian kaunis ja korea omaksensa, äijä rähjän.
Äijä rähjänkö? Sano sitten, kun näet, minkälaisen säkin selässään kantaa.
Vääräsäären, väkäleuan!Vaan sinut olen nähnyt, kun tarkemmin katselen. Lienet seja se oletse on pää, se ryhtivaan oli hiuksesi silloin hajallaan.
Minunko? milloinka?
Toissa, kolmanna kesänä. Rannassa seisoit tuolla kosken poukamassa ja tukkaasi suitilkoisen alastiminä venheessä alas viiletin?
Sinäkö se olit?
Jos sain purteni pysähtymään, mukaani otin.
Otit?
Otin. Maihin tulin, käden toisen kainalosi alle kietaisin, toisella jalat maasta nostin niin tyttö helposti maasta nousee, sen kun silloin aina on pakko kätensä kaulaan kietaistaja purteni pohjaan heitin!
Noin vain keikahutit?Kehuja olet, kuka lienetkin.
Et tiedä, emäntä nuori, kuka olen?
Ei naama nimeä sano.
Et ole kuullut puhuttavan Uhtuan Shemeikasta?
Hän ojensihe, suoristihe, pani kätensä rinnalle ristiinei sulkenut tietä Marjan mennä, sitoi hänet silmillään siihen, missä hän seisoi, käsi pankon patsaassa.
Uhtuan Shemeikka? sanoi Marja viivytellen.
Olet kuullut puhuttavan?
Se Karjalan kuulu? pääsi Marjalta.
Se!
Hilapan poika?
Sen!
Juha kuului huutavan ulkoa.
Mitäpähän äijä siellä pakisee?
Sinua säkin suuta pitämään huutaa.
Shemeikka pyörähti, heilautti kättään ja meni.
Niitäkö se oli? Shemeikkoja! Karjalan suurinta kauppiassukua, metsänkävijää, karhunkaatajaa, poron- ja hirvenhiihtäjäsukua, monen maan mainiota rikasta. Jo pienenä tyttönä, Juhan kotona ollessa, oli Marja kuullut heistä puhuttavan, pelätyistä, vihatuista, kirotuista, talojen polttajista, naisen ryöstäjistä Vai ei muuta kuin otti vain, mutta ei saanut pysähtymään venhettään?Marja teki tuvassaan jotakin, tietämättään mitä, riensi ovelle, palasi takaisin, vilkaisi ikkunasta, näki, kuinka Shemeikka koetti vääntää säkkiä selkäänsä, mutta horjahti istualleen aitan rappusille. Eipä kestänytkään selkä, vaikka on pitkä. Juha otti selkäänsä sekä hänen säkkinsä että omansa, toisen toiselle olalle. Marjalta pääsi lyhyt, ilkkuva naurun rähäys. Tarvitsiko sen häntä minulle halventaa? »Väkäleuka? vääräsääri?» Mutta ilman sitä vääräsäärtä olisit sinä, lenkojalka, tällä hetkellä koskessa, sen sijaan että se nyt sinun säkkejäsi kantaa. Kehtaat siinä vielä viheltää, hävytön, ja vitsalla säkkiin lyödä! Elä luule, että minä sinua katselen! En päly perääsi!ja Marja vetihe pois ikkunasta. Mokomalle vielä kylynkin lämmitin.
Mutta kun miehet olivat menneet ohi ikkunain, riensi hän kuitenkin ulos ja ehti näkemään, kuinka nuori mies keveässä hypyssä keikahti veräjän yli. Seisoi piikakin solalla sitä katsellen, kerpputaakka selässä:
Katso hurjaa, kun meni kuin korentona aidan yli. Kuka se oli?
Uhtuan Shemeikka sanoi olevansa.
Kerran tuonkin sai nähdä vaikkakin vain selältä.
Juokse jäljestä, niin saat nähdä hänen naamansakin!
Joko se meni myötyrinään?
En tiedä, ei tuo ainakaan hyvästiään heittänyt. Vaan ilman meidän isäntää olisi koskessa se komea mies ja tavarat toisten takana.
Hetken päästä kuuluivat miehet tulevan takaisin, äänekkäästi haastellen, hyvällä tuulella, Shemeikalla selässään laukku, jonka vei tupaan.
Eikö se mennytkään? kysyi Marja.
Toiset menivät, mutta tämä vielä jäi.
Mitä varten se jäi? Mahtoi mennä hänkin.
Elä ole milläsikään. Se on hyvä mies. Sen täytyi jäädä tähän vielä huomeneen uusia kaupparenkejään odottamaan, sanoi. Ne tässä yhtyy ja tästä eroo toiset toisille reiteille, koskien alla. Ehkä laittavat vakituisen majapaikkansa tähän meille, ja minä sanoin: laittakaa vain. Kuule, se pitää kylvettää ja syöttää ja tehdä aittaan tila. Sitä pitää kohdella kuin pappia.
Minkähän tähden tuota niin pitää, roikaletta?
Maksoi hyvän hinnan, ei kopeekkaa tinkinyt niinkuin muut Venäjän miehet. On hupaisa ja mukava. Ryypynkin vaivoistani vielä antoi.
Oliko makeata?
Jotta oliko? Oli semitä lie ollut ulkomaan makeatasoutaa suonissani kuin mahla kevätkoivussa.
Ettäkö on, niinkuin luontosi lehteä tekisi?
Juhalta pääsi hyvän mielen nauru ja Marjalta myös.
Sauna on kyllä valmis, jos ette liene muuta vailla.
Marja, sinun pitää itsesi tulla löylyä lyömään.
Käypi kai se Kaisaltakin yhtä hyvin kuin minulta.
Elähän nyt,itsesi sinun pitää, emännän, olla saunoittamassa.
Kuulehan! Elähän meneei olla enää nyrpeitä Häh?
Hän uskalsi kämmenellään koskettaa Marjaa kylkeen. Eikä Marja nyt äsähtänytkään vastaan, oli niinkuin ei olisi ollut tietävinään, heilahuttihe hiukan. Mutta Juhasta oli niinkuin ei olisi ollut maata jalkainsa alla.
Saunaan, vieras! huusi hän pirttiin, josta Shemeikka samassa tuli.
Marja oli pyörähtänyt aittain edestä rantaan, puolijuoksua.
Sinulla on komea emäntä, sanoi Shemeikka hänen jälkeensä katsoen. On jalan nousu joustava kuin rekivetovarsan.
On sillä jalan nousu!
Onko muutenkin mieluisenne?
On mieluinen, on yli kaiken mieluinen. Entäpä sinun emäntäsi?
Ei ole minulla vielä omituista.
Vai ei? Ottaaksesi pitäisi.Oli hiien hyvää se viinasi! sanoi Juha näppiä lyöden.
Tahdotko vielä?
Ei nyt, ei nyt vaan jos sitten taas saunan päälle. Ei ole minulla tarjota koin vähän kitkerätä patakukkoa. Annat omaasi sitten vähän emännänkin maistaa, suhahti hän, vierastaan kylkeen nykäisten. Jos on muitakin makeita laukussasi, katsotaan sitten niitäkin. On nuori ihminen makeihin perso.
On makehia, on korehia!
Juha tepasteli ja hypäkehteli eikä tiennyt, miten hyvän mielensä ilmaista Tuli toki tämä vieras parhaaseen aikaan. Ilman sitä olisi viikko vielä murjotettu ja tiesi, olisiko sittenkään sopua tullut. Vaan niin pian kuin sille tulee mieluinen vieras, aina mieli keikahtaa.
Heitä tänne pihaan ryysysi. Minäkin heitän.
Säilynee kai laukkuni tuvassa?
Säilyy se! Vaikka olisi kaikki Karjalan rikkaus laukussasi.
Ei ole, ei ole, vähän mitä kamaa, räämää
Ei meille varkaat tule. Ei meillä ryöstetä miestä niin kaukana kuin huuto pihaan kuuluu. Ei tule rosvo Juhan taloon. Ja jos tulisi, niin torjuttaisiin! Luvan kysyvät, ennenkuin ottavat. Mennään nyt! Semmoinen on Juha!
Shemeikka löi olkapäille isäntää saunalle laskeuduttaessa.
Semmoinen on! Topra mies! Äijä maailman paras!
Juha nauraa hekotti ja meni edeltä saunaan.
Marja oli selin kodassa, kun miehet tulivat.
Hei, emäntä! huusi Shemeikka ilki alastonna ohi mennessään. Mutta Marja ei kääntänyt päätään. Vasta kun kuuli heidän olevan lauteilla, livahti hän ovesta hautomaan vastoja.
Oletpa sinä sorea poika, puhui Juha. Selkä kuin huojuhongan, sääriluut hienot kuin hirven, reisi kuin rekivedonhätäkö niillä tuommoisilla aidan yli? Minun ovat nämä längellä vähän, kun liian nuorena reikätuolissa seisottivat, mutta kyllä näillä pääsee.
Tuoss' on, sanoi Marja vastoja kurottaen.
Anna tänne vain eläkä tyhjää ujostele.Katso sinäkin noita sen käsivarsiaei ole niillä aurankurjessa kiikuttuka, kun putosi!
No niintuoss' on!
Marja otti vastat lattialta ja ojensi Juhalle toisen, samalla kun heittämällä heitti toisen hänen ohitsensa Shemeikan syliin.
Ai! huudahti Shemeikka.
Voi, sattuiko?
Sattui
Mihinkä? hihitti Juha.
Mihin lienee.
Juha, jonka päähän löyly ja hyvä mieli ja juomansa yhä vain kihosi, nauroi ja sai Shemeikankin nauramaan. Mutta Marja oli äyskäisevinään:
Sen kelvottomat!
Nyt löylyä! huusi Shemeikka. Nyt löylyä, sorea emäntä!
Vieläkö?
Jo riittää!
Marja löi vielä, kerta kiellon päälle, vetäytyi sitten porstuaan, kuuli sinne kaikki, mitä miehet saunassa haastoivat vastainsa lätkinän lomassa.
Annahan, kun minä kylvetän, puhui Juha. Rupea tuohon pitkäksesi. Löipä tiukan löylyn. Oikein rakkaasta kädestä. Kyllä se kitkan kiukaasta irti saa, kun vain tahtoo. On se, on se en olisi luullut, että minä vanha ja vähän vaivainen saisin semmoisen nuoren ja pulskan.
Ettehän te mikä vaivainen ole?
Onnunhan minä vähän, kun karhu puri sääreen. Tuoss' on vielä hampaitten arvet, ja siitä on jänne poikki. Ei se kulkua haittaa. Eikä sitä paljon huomaakaan kuin säiden edellä.
Ei vieras huomaa mitään.
En olisi häntä ehkä muuten saanutkaanJuha oli alentavinaan ääntään ja luuli puhuvansa kuiskatenkäännäs vähän kylkeäsi en olisi ehkä muuten saanutkaan, vaan kun itse kasvatin pikkutytöstä itselleni, ihan kätkyestä, soudattelin kuin paras lapsenpiikasen äiti tuli meille sinne vanhaan Karhulaan nälkävuonna ja teki sen meillä ja kuoliniin kun kasvattelin siinä ja ihmiseksi opastelin, lukemaankin ja rippikouluun, niin siinä sitten otin, kun ei ollut muitakaan ottajia, vaikka olikin äitini ja koko suku vastaan, kun oli köyhä ja on venakko.
Venakko?
Vasta lakkasi lätkimästä.
Teidän heimoanne. Sieltäpäin sen äiti sanoi olevansa, vaan ei ole sen tarkempia tietoja; orjatyttö mikä lienee ollut, joku pakenija pahoja pitäjiään; siellähän kuuluvat isännät tekevän piikatytöilleen, mitä tahtovat. Lieneekö niin, en tiedä.
Ropsikaa vielä vähän jalkopohjiakin.
Vaan vähät minä suvustaan, kuuli Marja miehensä jatkavansama juttu, minkä aina vierailleen kertoi, kun vähänkään viinaa nokkaansa sai, hupakko.Ei hän minusta silti ole tämän puolen tyttöjä huonompi. Olisi minulle äiti rikkaitaan tyrkytellyt, ja olisin minä heitä ehkä saanutkin, aina on valmiiseen taloon tulijoita
Pitäisi suunsa! tiuskaisi Marja itsekseen.
Siitä sitä anoppinsa nyt vihaa, että minä hänet tähän otin. Heitäkse välistä maammo käydessään niin pahaksi, että on ollut kesken viikon kotiinsa kyydittävä. Vaan hyvän kurin se sille aikanaan antoi ja opetti töihin. Nyt sitäkin kiukuttelee: »Jos tuon tiesin, että hänestä mieron kantamasta itselleni miniää kasvatin, en neuvonut rihmaa neulan silmään pistämään.» Vaan mitä ma juuri sanoinkaan? Käännyhän mahallesi, niin sivellään toistakin puolta.