Ketä ne oli nuo?
Se herra on papan vanha tuttu.Muuta ei äiti joutanut vastaamaan. Mutta kyytimies oli kuullut kysymyksen ja selitti, että herra kuului olevan rovastina suuremmassa pitäjässä kuin tämä ja että ne kuuluivat olevan muutenkin ylhäisiä. Ylhäisiä ne kai ovatkin, koska kannattaa kulettaa omaa kuskia, vaikka kyydillä ajavat
Elli katseli hevosten riisumista ja kummallisia valjaita ja vaunuja, joissa oli pehmeät istuimet kuin sohvat.
Kierteli ne joka puolelta ja kävi seisomassa kummallakin astuimella, jolloin vaunut vähän hytkähtivät. Elli koetteli enemmänkin hytkytellä, mutta silloin kuuli hän jonkun kulkevan salin ovessa ja hyppäsi melkein säikähtäen pois.
Isä taas melkein juoksemalla juoksi ulos ja aivan punaisena hohti, kun huusi kuskille jotain, että kantaisi herrasväen kapineet huoneeseen. Sitten keksi hän Ellin ja käski tulla sisään
Sukkelaan, Elli, sisään mitä sinä täällä seisot siellä on pieni tyttö, sinun täytyy tulla hänen kanssaan olemaan!
ja isä odotti, kunnes Elli tuli saliin.
Vieraat istuivat jo, herra keinutuolissa, rouva sohvassa ja pikku tyttö sen vieressä eri tuolilla. Äiti tuli myöskin sisään ja istuutui syrjemmälle salia.
Tässä on meidän tyttäremme Elli, kuinka sinä seisotut ovensuuhun?
Elli meni antamaan kättä vieraille.
Hyvää päivää, pikku Elli, kuinka sinä voit? No? etkö sinä tahdokaan suudella?Elli oli vetänyt päänsä pois, kun vieras rouva tahtoi suudella.
Hän on niin ujo, kun niin harvoin näkee vieraita, selitti äiti hämillään ja vilkaisi isään, joka jo katsoi häneen tyytymättömän näköisenä.
Kuinka vanha sinä olet? kysyi vieras rouva Elliltä.
En minä tiedä.
Et sinä niin saa vastata, Elli, neuvoi isä.Sinun pitää sanoa: kiitoksia kysymästä, hyvä tantti, minä olen yhdentoista vuoden vanha.
Mutta kun ei Elli ollut sillä lailla ennenkään sanonut, ei hän nytkään.
Kuinka vanha on herrasväen tyttö? kiiruhti äiti kysymään, hämärästi peläten jotain.
Sano nyt, kuinka vanha sinä olet, kultuseni.
Yhdentoista vuoden vanha, äiti.
Siis ne ovat yhtä vanhat teidän tyttärennehän on myöskin yhdentoista?
Äiti kiiruhti taas sanomaan, että kyllä ne siis ovat yhtä vanhat.
Elli sinä, elä mene sinne syrjään, komensi taas isä sinä annat vieraasi istua aivan yksin etkä mene hänelle näyttämään nukkejasi ja leikkujasi, vaikka hän on tullut sinua näin pitkän matkan päähän katsomaan
Ei minulla ole nukkeja eikä leikkuja.
Eikö sinulla ole? Onhan sinulla ennen ollut?
Äiti vastasi Ellin sijasta:
Eihän Ellillä ole ollut kuin hyvin pienenä ei hän ole milloinkaan pitänyt nukeista.
Tyyra pitää niistä niin erinomaisen paljon, sanoi vieras rouva hän ei voi tulla toimeen ilman että hänellä on aina joku mukana menepäs, kultaseni, noutamaan se, joka sinulla on vaunuissa missä se on siellä jossain?
Se on vis à vis-istuimen alla omassa huoneessaan se nukkuu nyt, kun on matkasta väsynyt.
Sekä herra että rouva hymyilivät tyytyväisinä
Hänellä on niin erittäin vilkas mielikuvitus siihen katsoen, että hän on vielä niin nuori hän on koko matkan puhunut nukkensa kanssa Mene nyt häntä herättämään, kyllä hän nyt jo voi nousta
Ja rouva hymyili yhä vielä, ja kun tyttö oli mennyt ulos ja isä käskenyt Ellin mennä mukana, niin ei rouva voinut pidättäytyä, vaan kertoi vielä uudelleen saman asian, että oli oikein omituista katsoa, kuinka Tyyra ei hetkeksikään unohtanut nukkeansa ja kuinka hän hoiti sitä ja puki päälle ja riisui ja käski olla hiljaa, ettei hänen hoidettavansa heräisi
Sinulla on erittäin miellyttävä pieni tyttö, sanoi isä vanhalle koulutoverilleen.
Tyyra olikin heidän ainoa lapsensa, sanoivat herra ja rouva he eivät voineet olla erillään hänestä hetkeäkään ottivat aina hänet mukaan, jos mihin matkustivat mutta heti kohta kotiin tultuaan täytyi heidän erota hänestä, kun Tyyran taas täytyi lähteä kouluun heillä oli ikävämpi kuin lapsella itsellään.
Vai niin herrasväki on antanut tyttönsä käydä koulua? kysyi äiti.
Niin, kyllä se on tarpeellista me olemme päättäneet antaa lapsellemme niin täydellisen kasvatuksen kuin vain voimme, eikä hän kotona enää voi oppia sitä, mitä sivistyneeltä ihmiseltä vaaditaan
Kyllä se voi niin olla, sanoi äiti.
Eikö sinun Ellisi ole vielä koulussa? kysyi vieras herra isältä.
Ei, ei hän ei hän ainakaan vielä se on kyllä totta, että olen minä sitä vähän ajatellut
Tyyra on ollut jo kaksi vuotta koulussa, ja kyllä me olemme tulleet siihen huomioon, että sekä hänen tietonsa erittäinkin että koko hänen muu kasvatuksensa, niin hyvin henkinen kuin ruumiillinenkin, esimerkiksi mitä ulkokäytökseenkin tulee, ovat suuresti edistyneet.
Niin, kyllä kaikesta näkyy, että hän on hyvin kasvatettu, sanoi isä missä koulussa hän on?
On kyllä totta, että koulukin on paras laatuaan meidän maassamme, saksalainen tyttökoulu pääkaupungissa
Tuleeko siellä kuinka kalliiksi pitää?
Kalliiksihan se tulee, sanoi herra, mutta meidän mielestämme on vanhemman velvollisuus antaa lapselleen kasvatus semmoinen, joka, niinkuin sanottu, vastaa sen ajan vaatimuksia, jossa eletään, ehkäpä vielä parempikin. Ja ainakin on se välttämätöntä tytölle, jonka vaikutusala ja elämän toimi on avioliitto, johon hän kaikki rakentaa. Siksi on se välttämätöntä, että hän, kun hän joutuu naimisiin
No, August, torui hänen rouvansa, nyt sinä taas menet siihen on liian aikaista vielä puhua siitä
Elä sano, mamma, ei mikään ole liian aikaista, kun on pidettävä huolta lapsensa onnesta.
Niin, niin, kyllä se on totta
Niin, mitä aioitte sanoa siitä, kun joutuu naimisiin? kysyi äiti.
Sitä juuri, että vaimo, joka on saanut hyvän sivistyksen, paljoa paremmin voi tehdä miehensä ja perheensä onnelliseksi kuin muutoin, sen olen minä pitkällisenä papintoimeni aikani kyllin usein tullut huomaamaan ja siksi minä
Se on aivan totta, se on aivan totta, sanoi isä melkein hartaasti, mutta äiti istui vähän aikaa totisena eteensä katsoen ja nousi sitten ja meni katsomaan, eikö kahvi jo olisi valmista.
Kuppeja toisessa huoneessa tarjottimelle järjestäessään näki hän Ellin ja vieraan tytön vaunuissa. Vieras tyttö näytteli nukkeaan Ellille, mutta Elli ei siitä näyttänyt olevan juuri milläänkään katseli melkein kuin oudoksuen vuoroin tyttöön, vuoroin nukkeen.
Onko sinun nimesi Tyyra? kysyi hän yhtäkkiä.
Minun nimeni on Tyyra Hedvig.
Äitisihän kutsui sinua joksikuksi muuksikin miksikä se kutsuikaan?
Kultuseksiko? niinkö?Äiti sanoo aina minua niin, kun minä olen hyvä tyttö.
Miksikäs se sanoo, jos olet paha?
En minä ole milloinkaan paha Tantti sanoo aina koulussa, että minä olen paras tyttö koko luokalla minä olen primus
Mikä se on se?
Etkö sinä tiedä, mikä on primus? etkö sinä ole ollut koulussa?
Enkä ole ollut
Voi, voi, sepä on ikävä se mennään puutarhaan noutamaan kukkia Ainille onko teillä ruusuja, Aini rakastaa ruusuja
Ei meillä ole mitään ruusuja saat herneen kukkia, jos tahdot.
Ei Aini huoli semmoisista
Tahdotko sinä istua venheen perässä, niin mennään rantaan?
Minä menen kysymään äidiltä en minä ennen tule pitää aina kysyä äidiltä ensin
Mikä se on se?
Etkö sinä tiedä, mikä on primus? etkö sinä ole ollut koulussa?
Enkä ole ollut
Voi, voi, sepä on ikävä se mennään puutarhaan noutamaan kukkia Ainille onko teillä ruusuja, Aini rakastaa ruusuja
Ei meillä ole mitään ruusuja saat herneen kukkia, jos tahdot.
Ei Aini huoli semmoisista
Tahdotko sinä istua venheen perässä, niin mennään rantaan?
Minä menen kysymään äidiltä en minä ennen tule pitää aina kysyä äidiltä ensin
En minä sitten lähdekään, jos menet kysymään.
Miksikä et?
Siksi vain! En minä virka kenellekään mitään, kun menen vain
Hyvä tyttö aina kysyy äidiltään ensin, ennen kuin menee minnekään.
Elli katsoi vähän aikaa ääneti toveriinsa, sitten hän sanoi:
Sinä olet olevinasi!
Minäpä menen äidin luo ja otan Ainin mukaan, sanoi toinen loukkautuneena ja lähti pois.
Sen parempia ystäviä ei tytöistä tullut, vaikka isä niinä päivinä, jotka vieraat viipyivät talossa, koetti kaikella tavalla saada heitä olemaan yhdessä. Isän mielestä oli vieras tyttö esikuva hyvin kasvatetusta lapsesta ja hänen oma tyttönsä huonosti kasvatetusta. Se tuli joka hetki yhä selvemmin näkyviin. Käytöksessään oli toinen siro ja miellyttävä, toisesta ei saattanut sanoa, että hän edes käyttäytyikään oli vain, jurrotti, ja tuskin vastasi siihen, mitä kysyttiin, jota vastoin vierasten lapsi otti osaa puheihin ja oli valmis aina vastaamaan. Ruokapöydässä se varsinkin tuli näkyviin. Tuskin tarvitsi muuta tarjoilijaa pöydässä. Tyyra huomasi, jos keneltä, varsinkin jos isältä tai äidiltä, loppui leipä, ja lennätti sitä heille, samoin kuin kaikkea muutakin niinkuin voita, juustoa tai lohta. Isä sitä ihmetteli julkisesti kaikkien kuullen ja käski Ellin ottaa esimerkkiä.
Heitä kasvatetaan siellä pensionissa kaikkeen tämmöiseen niin erittäin hyvin, sanoivat vanhemmat. Ja heidän tyttärensä tuli siitä yhä kohteliaammaksi, niin että hänen äitinsä viimein täytyi sanoa hänelle, että hän muistaisi itseäänkin eikä aina vain pitäisi huolta muista.
Muutaman päivän perästä menivät vieraat, ja Ellistä tuntui kappaleen helpommalta, kun he olivat hyvästinsä heittäneet ja istuutuneet vaunuihin eikä vieras rouva ollut tahtonutkaan suudella.
Isä hääräsi vaunujen ympärillä, sulki itse vaunujen ovet ja lähti kulkemaan vaunujen kupeella portille saakka. Ja Elli kuuli hänen sanovan vieraalle tytölle, että hän toivoi, ettei sillä lie kovin ikävä ollut, vaikka häneltä puuttuikin sopivata toveria.
Eivät olleet vieraat vielä maantielle ehtineet, kun Elli luikaisi rantaan, istui venheen perään ja heitti melalla vettä niin korkealle, että sitä räiskähti melkein korkeammalle kuin nuottakodan katto. Ja silloin vasta hänestä tuntui oikein siltä, että vieraat olivat menneet.
Portin kiinni pantuaan meni isä kamariinsa, pisti piippuunsa ja käveli poltellen edestakaisin lattialla. Sitten istuutui hän keinutuoliinsa ja huusi äidin toisesta huoneesta luokseen.
Elli täytyy minun mielestäni jo tänä syksynä lähettää kouluun minun mielestäni on se nyt ihan välttämätöntä jos hän saa täällä kotona kaiken ikänsä olla, niin ei hän kuuna päivänä opi ihmisten tapoja. Näitkö sinä, kuinka hän käyttäytyi vierasten läsnäollessa täytyi miltei hävetä hänen tähtensä, ja saa nähdä, saako häntä enää muuttumaan. Mutta täytyy koettaa parastaan!
Mihin kouluun sinä
Jos olisi varoja, lähettäisin minä hänet samaan pensioniin, jossa Tyyra on, mutta nyt se tulisi liian kalliiksi. Mutta minä olen ajatellutja sitä mieltä oli Augustkinettä sopisi panna Elli oman kaupungin ruotsalaiseen kouluun, jossa opetetaan melkein saman metodin mukaan kuin pääkaupungissakin. Ja minä olen sitä mieltä, että se on hyvä metodi.
Mutta onkohan se niin hyvä?
Minkä tähden ei olisi?
Niin, en minä tiedä muuta kuin miltä minusta näyttää. Ei minua oikein miellyttänyt, en tiedä, onko se koulun syy vai vanhempain, mutta ei minua oikein miellyttänyt sen Tyyran kasvatus
Ei miellyttänyt?Sepä kumma! Ja minun mielestäni on hän parhaiten kasvatettuja tyttöjä mitä milloinkaan olen nähnyt! Jos voisin antaa Ellille samanlaisen kasvatuksen, olisin onnellinen Sepä sepä minua todellakin kummastuttaa!
Elli ei tahtonut ensin oikein uskoa, että hänet pannaan kouluun, että saa ajaa pitkän matkan, kulkea höyrylaivalla ja tulla kaupunkiin. Mutta kun äiti sen varmaksi vakuutti, että niin oli isä päättänyt, niin tyttö hypähti ilosta lattialla.
Onko se sinusta niin hauskaa?
On, on! Enkös minä saa ajaa pitkää matkaa, paljoa edemmä kuin sinne, missä maantie menee piiloon ja höyrylaivallako kanssa?
Niin, ja saat nähdä kaupungin.
Ja saan nähdä kaupungin!Se kyllä tuntui hauskalta sekin, vaikka hän ei vielä oikein osannut kuvitella, minkälainen kaupunki olisi. Mutta ei hän sitä nyt joutanut ajattelemaan.
Hän pyörähti kantapäillään, kiiruhti ulos ja juoksi rantaan venheen perään. Ja siellä hän taas heitti vettä melalla ilmaan korkeammalle kuin milloinkaan ennen. Ei malttanut kauan olla rannassa. Näki niityllä metsän reunassa vasikat ja riensi niitä kohti. Likelle tultuaan hihkaisi niille riemuissaan, leimahutti helmojaan ja löi käsiään yhteen, niin että elukat säikähtivät pahanpäiväisiksi ja pötkivät mölisten kymmenelle haaralle.
Yöllä ei tahtonut saada unta silmiin millään lailla. Kaikenlaista tuli ja meni mielessä yhtä perää. Mutta ei mistään jäänyt vakavata kuvaa. Kaupunki ei varsinkaan ottanut asettuakseen. Viimein kuitenkin rupesi tuntumaan, että se oli korkealla mäellä niinkuin Iinmäellä jossa oli paljon taloja, jotka päiväpaisteessa pitkän matkan päähän hohtavat ja ikkunat kimmeltävät Ja se kuva jäi mieleen niin varmaksi, ettei aamusella tullut sitä äidiltä tarkemmin kysellyksi.
IV
Äiti oli kuullut sinä yönä, kun Ellin seuraavana aamuna piti lähteä kouluun, mitä hän näki unia ja miten hän elämäänsä kaupungissa kuvitteli. Eikä hän taaskaan tiennyt, olisiko hyvillään vai pahoillaan siitä, mitä oli kuullut. Tyttö oli haastellut unissaan vähän väliä sinä yönä ja koko ajan vain kaupungista ja kaupunkiin lähdöstä. Ja samanlaista haaveilemista se oli kuin ennenkin. Korkeat mäet taas, paljon maailmaa ja korkeita puita! Ja iloa ja riemua puiden latvoissa liikkuessa ja kukkuessa!
Nyt hän oli lähtenyt kouluun, oli menossa kaupunkiin ja kohta kai sai nähdä, minkälainen se oli ja oliko se samanlainen kuin se, miksi hän oli sitä kuvitellut. Äidille tuli yht'äkkiä sääli tyttöään, kun ajatteli, kuinka hän ehkä kuvittelemisissaan pettyisi. Ja siellä se nyt kukistuminen alkaa, ajatteli hän. Mutta sitten taas hän ei tiennyt, kumminko kuitenkin olisi parempi, aikaisinko vai myöhään. Ja sehän se olikin se hänen ainainen epäilynsä, joka aina tuli.
Mutta lopuksi hän ajatteli, että olkoon, eläköön ja kasvakoon, tottahan käy niinkuin käy! Minkä maailmanranta kuolettaa, sen kai se kuolettaa ja totta kai on kunkin otettava, mikä annetaan.
Ja minkäpä hän nyt taisikaan? Vähät kai hänen kasvatuksensa enää vaikuttaisi siihen, joka oli muiden käsissä. Ja jospa muut sen ymmärtävät paremmin, jotka uskaltavat ottaa toisenkin lapset haltuunsa tottapa he ovat silloin varmat.
Ja äiti tunsi yht'äkkiä omituisen uupumuksen koko olennossaan sekä ruumiissaan että sielussaan Oli sitä aina välistä ennenkin tuntunut, mutta nyt se tuntui enemmän kuin milloinkaan ennen. Ilta oli, hämärti, ja hän istui huoneessaan kädet helmassa ja ajatteli kaikkea tätä ja katseli ikkunastaan ulos, josta näkyi rauhallisen kolkko syksyn taivas kuumottavan kellastuvien koivunlehtien välitse