Kun teiriparvi pyrähti lentoon, heräsi siitä yksi nukkuvista miehistä, pudisti kohmettuneita jäseniään, siivosi lumen tuuheasta parrastaan ja kiiruhti heittämään tervaksia nuotioon, joka leimahti siitä isoon liekkiin ja karkoitti hetkeksi ympäriltään päivän valon, joka oli alkanut tunkea kuusienkin alle.
Hän oli tanakkatekoinen ja samalla kookas mies, puettuna punaisella reunustettuun poronnahkaturkkiin ja poronnahkasaappaihin. Turkin alta näkyi hänen liikkuessaan vaalea, koreilla veroilla päärmetty sarkakauhtana, rinnassa välkkyi suuri hopeasolki ja vyöllä pitkä kirjaeltu tuppi. Hetken aikaa ilmaa tähysteltyään kääntyi hän taas lämmittelemään. Silmät kiiluivat terävästi tulta vasten, mutta oli katse samalla arka ja vilkkuva, niinkuin olisi se aina tottunut ympäristöään varomaan. Mutta yht'äkkiä ilme hänen kasvoissaan muuttui, hän hymähti veitikkamaisesti, tarttui räiskyvään halkoon ja heilauttaen sitä päänsä päällä niin, että kipinät sinkoilivat ympärille kuin vesipisarat myllynrattaassa, huusi hän iloisesti:
Ylös miehet, karvaturvat,
ylös untelot urohot,
nouskaatte makoamasta,
viikon unta ottamasta.
Nukkuvat urahtelivat, oikoivat jäseniään, pyyhkivät huurteisia partojaan ja nousivat vähitellen istumaan.
Hei, hai! haukotteli heistä polvilleen kohoten muudan pitkäjäseninen mies.Mitäpäs ajelet, seppä, eihän ole vielä Päivätärkään päätään nostanut, ja vielähän tuolla Kuuttarenkin silmä kiiluu.Ja silmät soikeina haukotteli hän vielä toisenkin kerran niin, että metsä vastaan kiljahti.
Ylös, Kuisma, pata tulelle, sinun on vuorosi!
Tee, Jouko, minun puolestani, pyyteli hän vieressään istuvaa nuorta miestä, melkein poikaa vielä,minä sinut sitten kymmenkertaisesti palkitsen,ja haukotellen, kädet niskan takana, heittäytyi Kuisma havuiselle vuoteelleen.
Joukon on hankittava pataan pantavaa, virkkoi hänen isänsä, tuo ennen muita makuulta noussut mies.
Jäihän vielä metson puolikas ja kokonainen teiri eilisestä, neuvoi Kuisma.
Ei pyystä kahden jakoa.
Ka, pane sitten se karhun lapa.
Se tarvitaan markkinoilla ja paluumatkalla Tuoll' on, Jouko, puu täynnä teiriä, ota jousesi ja käy pudottamassa muudan. Kuuluivat nousevan harjun selälle koivuun, missä eilen illalla tullessamme istuivat.
Jouko otti jousen päänsä pohjista ja tarkasteli nuolia viinessään, joka oli tehty hienosta läpikuultavasta luusta ja eläimen kuvilla kirjaeltu.
Ne nuolet tappaa, ne ovat sen miehen terästämät ja hiomat, että tappavat, virkkoi Kuisma.
Hullu omia töitään kiittää, sanoi muudan miehistä.
Vaikk' olet, Tiera, itsekin kehunut, mitä olet pajassani teettänyt.
Vähän taitaisi rautasi tehota, jos ei muu tehoisi.
Mikä muu se sitten paremmin tehoisi?
Luetathan itsekin nuolesi Panulla.
Osaisin ne minäkin lukea, mutta kun minulla ei ole niitä mujuja sillä on lemmolla niin mainiot mujut, joihin kastelee sanoisit, Panu, kerran, miten mujusi laitat.
Liian olet vanha tietäjän oppiin, vastasi Panu.
Aina ne muutkin mujuja keittäisi, mutta ei ole sanoin suolaajata, puuttui puheeseen Ilpo, vanha, harmaapartainen, tihrusilmäinen äijä. Sanoissa ja taioissa se on se, joka tehoo.
On se vähän miehen kädessä ja silmässäkin, intti yhä Kuisma.
Miehet katsahtivat Panuun, ikäänkuin odottaen häneltä vastausta.
Silmä teroo taiasta, ja käsivarsi vakaantuu, virkkoi hän ja lisäsi: Ja on siinä vähän muutakin voimaa.
Jota ei joka mies tiedä eikä opi tietämään, jolla ei ole niitä lahjoja, säesti Ilpo ojentavasti.
Jouko oli sillä välin järjestänyt nuolensa, kiinnittänyt jousensa jänteen ja haettuaan suksensa käsiinsä, sujahutti hän sanaakaan sanomatta metsän peittoon.
Toinen toisensa perästä olivat miehet kohoilleet pystyyn ja asettuneet nuotion ääreen mikä mitenkin päin jäseniään lämmittelemään. Ne olivat kaikki tuuheapartaisia, useimmat rotevia miehiä, puettuina samalla tavalla kuin se, joka oli heidät herättänyt ja jota kaikki näkyivät johtajanaan kunnioittavanse vain eroa, että muiden kauhtanat eivät olleet punaisella reunustetut.
Kuisma otti padan kuusen oksasta, ahtoi sen lunta täyteen ja ripusti puuvipuun nuotiotulen päälle.
Joko lienee päivä missä asti tulossa? kysyi joku miehistä.
Ei ole kaukana enää, johan tuolla aholla lumi sinertelee, arveli toinen.
Eiköhän olisi paras heittäytyä suksilleen ja lähteä heti paikalla painaltamaan?
Vielä sinne ehditään, ei ole enää kuin aamurupeaman hiihto, ja vastahan on tänään aattopäivä.
Tulleeko paljon ostajia markkinoille?
Nahkain ostajia luulen tulevan, arveli Panu,niin ainakin vouti päätteli syksyllä tavatessani. Mutta tulipa heitä tai ei, kun ei ole mitä myydä tuoss' ovat koko heimon vuosinahkat.
Onhan niitä siinäkin mutta yhähän vähenee vilja metsistä. Minne lieneekään Tapio karjansa ajanut?
Joka kerta, kun siitä tuli puhe, ja useinhan tuli puhe metsänriistan vähenemisestä, otti vanha Ilpo siihen syytä selittääkseen.
Tietäähän sen, minne se ne ajaa: mennessään vie, kuljettaa edellään näiltä mailta poistuessaan eikä käy kuin välistä vanhoilla sijoillaan, mutta ei ota silloinkaan parasta väkeään kerallaan. Ja syy kyllä tiedetään.
Ja ikäänkuin odottaen Panulta vahvistusta puheelleen, jatkoi hän, tuon tuostakin häntä silmäten:
Syy kyllä tiedetään. Ei lepytellä enää Tapiota, ei uhrata ukon iloksi eikä miellytellä Mielikkiä yhtä ahkerasti kuin ennen ei tehdä taikoja metsään mennessä, ei tärkeitä menoja noudateta, vaan huolettomasti ja varautumatta röyhkeästi metsään mennään ei osaa haltija pelätä, tekee mitä tahtoo, antaa minkä antaa on niitäkin, jotka pyhillä vuorilla pyydystelevät kummako, jos vanhus vihastuu ja muuttaa muille maailmoille asumaan. Siin' on syy viljan vähyyteen vai mitä arvelet, Panu?
Niin on, kuin Ilpo puhuu. Paha on, kun ei omia jumalia palvella, mutta pahempi vielä, kun vieraita suositellaan. Ei tahdo Tapio niistä, jotka muukalaisilta apua anovat. Ristin-Kiesus on tunkenut Tapion metsiin, häntä siellä monet jo avukseen huutavat, mutta jos ei häntä jo ajoissa rajalta käännytetä, niin ei ole kohta jalan neljän hyppivätä, ei pahaista jäniksen poikaa Tapion vainiolla, joka
Miehet kuuntelivat hyväksyvällä hartaudella esimiehensä puhetta, kun Kuisma teki nopean varottavan liikkeen kädellään.
Mitä nyt?
Olehan vaiti ja anna tänne jousi!
Jousi kulki kädestä käteen, Kuisma tarttui siihen jäsentä liikauttamatta ja jännitti sen; kuului heikko helähdys ja jänis, joka korvat pystyssä oli kuukkinut metsästä melkein tulen ääreen, kellähti rääkäisten hangelle.
Suotta tässä Tapiota soimailette, sanoi Kuisma, jänistään jaloista riiputtaen.
Lieneekö nuo enää Tapion jäniksiä, jotka tällä puolen Rajavaaran koikkivat.
Kenenkäs sitten?
Ristin-Kiesuksen parasta karjaa on jänis, ristiturpa, ja toinen harakka, silkkiselkä!nauroi Panu yleisen hilpeyden vallitessa. Nyt sinut hukka perii, kun papin karjaan koskit!
Pataan papin keitto!ja Kuisma valmistautui jo nylkemään jänistä.
Maltahan, mies, huusi Panu, ilkamoinen ilme kasvoissaan.
Mikä hätänä?
Annatko minulle riistasi, niin vien papille uhriksi, että leppyy?
Mutta jos ei lepykään jäniksestä?
Niin ammutaan hänelle sitten harakka.
Et niin vähällä Ristin-Kiesusta lepytä katso, ettei vaadi itseäsi sinua, salojen parasta miestä uhriksensa, niinkuin kerran kuului oman poikansa vaatineen, kun mielensä vihoittivat.
Mutta jos ei lepykään jäniksestä?
Niin ammutaan hänelle sitten harakka.
Et niin vähällä Ristin-Kiesusta lepytä katso, ettei vaadi itseäsi sinua, salojen parasta miestä uhriksensa, niinkuin kerran kuului oman poikansa vaatineen, kun mielensä vihoittivat.
Mutta olipa se sillä kertaa poroon tyytynyt, joka oli sarvistaan pensaaseen takertunut.
Kuuluu olevan ankara mies tämä nykyinen pappi. Uhanneen kuului jo heti tultuaan Karjalan vanhan tiedon hävittää, ajaa tiehensä tiedon ja tietomiehet ja pakottaa kaikki omaan uskoonsa, hävittää uhrilehdot ja hakata maahan pyhät karsikot.
Vai hakata maahan pyhät karsikot! matki Panu. Sitten lisäsi hän totisemmin:Ovatko miehet niin mitättömiä, etteivät torju turjalaista luotaan, jos semmoisin tuumin tulisi?
Torjuvatpa tietenkin.
Olen monesti sanonut, ettei vieraista valloista hätää, niin kauan kuin miehet miehuutensa pitävät ja tietänevät tehtävänsä.
Aiotko käydä puheillaan?
Senpähän nähnen.
Loihdi suohon suuta myöten, niittyhyn nivuslihoista tai nosta suuri tuuli ja lennätä niin pitkälle, kuin länttä riittää, lasketteli Kuisma.
Kuisma se keinot tietäisi, naurahtelivat miehet.
Minkäs teet?
Ei ole pakko siitä puhua eikä tarviskaan, vastasi Panu kuivasti.
Eikä ole muiden asia sitä Panulta kysellä, lisäsi Ilpo, Panun ainainen säestelijä. Kyllä kaikki hyvin käy, kun häntä tottelemme.
Sen tietää, että häntä tottelemme, vahvistivat miehet.
Ei minua totella tarvitse, kun vain otatte vaaria vanhoista menoista, uhraatte aikananne haltijoille, teette temput täsmälleen, niinkuin olen tekemään neuvonutsilloin metsola aarreaittansa avaa ja Ahtola antimiaan jakaa. Minäkin parastani koetan, teen minkä taidan tietoni avulla enkä kateista huoli, vaikka tiedänkin monen minua kadehtivan ja vihan kierontamin silmin katselevan.
Eivät sinua muut kadehdi eikä vihaa kuin Reidan suku, alkoi Ilpo. Koko muu Karjala on puolellasi. Mitä ne muutamat huonokuntoiset monia vastaan. Huonosti olisivatkin asiat, jos et olisi melaan tarttunut. Mitä taisi Reita? Lovehen lankeili, menneitä muisteli ja tulevia tutki, mutta heimon tänäiset asiat menivät menojaan. Ei kukaan oikeutta jakanut, ei pidetty yhteisiä uhreja, ei yhteisiä karhunajoja, siellä sikisi sudet ja karhut, ei saatu hintoja nahoista, kun kukin omin päin markkinoille kulki, eikä kauppaan kyetty. Tuhosit toimettoman tietäjän, ja siitä olkoon sinulle kiitos.
Nyt on toisin kaikki. Nyt on voutikin ystävämme ja puoltaa meitä.
Mitenhän saitkaan sen puoleesi lumotuksi, karilaan? kysyi Kuisma.
Olkoon minun puolestani vallassa kuka tahansa, virkkoi Panu kysymykseen vastaamatta. Kernaasti olisi saanut Reitakin olla, jos olisi ollut hänessä miestä siihen. Mutta olisitte häntä vielä vähän aikaa seuranneet, mennyttä olisi pian ollut oma tieto ja uusi sijassa. Se lapsianne salli kirkolla kastaa, antoi akkojen vaeltaa rippiin ja messuun ja semmoiseen saastaiseen menoon eikä ollut miestä estämään omaa vaimoaankaan Ristin-Kiesusta kumartamasta. Salaa lie tehnyt sen vaimo, ja salaa tekivät sen monet muut, mutta siinä sen miehen näki, näki heikon ja nahjuksen. Pian olisi käynyt meille niinkuin on käynyt monelle heimolle Inkerissä ja Aunuksessa. Vähät minä vallasta välitän, parempi olisi ollakseni, jos saisin elää niinkuin mieleni tekisi: metsääni kulkea, kalaani pyytää, kaskeani viljellä ja vain omaa tavaraani kaupita. Niissä nyt aikani kuluu: ole kaikkien neuvonantaja, kaiken maailman pahan parantaja, loihdi, taio, lääkitse ei yön lepoa, ei päivän rauhaa.
Turhaan aina puhelet ja puolustelet,ei kukaan sinua soimaa, sanoi Ilpo.
Kun ei oltaisi niin köyhiä, kun ei eläminen olisi niin raskasta kuin usein on kovina talvina ja huonoina riistavuosina, virkkoi miesten joukosta munan, joka tähän saakka oli äänetönnä istunut. Ristityt rikastuvat, heitä onni seuraa, mutta meitä pakenee. Täydet ovat heidän aittansa, minulla ei tietoa, miten talven yli päästä. Lieneekö syy jumalissa vai miehissä?
On se miehissäkin, Patvaseni, miehissä se on, huono olet metsän kävijä.
En jaksa, vanha mies, nuorten perässä hiihtää, kun karhu pohkeeni puraisi; edestäni ottavat, eivätkä meidän jumalat käske voimallisten huonoja auttamaan, niinkuin kuuluu käskevän Ristin jumala.
Ei huolehdita, vielä siihenkin keinot keksitään. Uskon parempien aikain koittavan. Yhteisiin toimiin rupeamme, ja'amme saaliit miehiä myöten. Vouti on puolellamme ja on uhannut auttaa, kun tarvitaan. Hän on mahtavampi kuin pappi, hänellä on maat ja metsät, ja hän tekee, mitä tahtoo. Vielä kuulette, jahka odotatte ja luotatte minuun.
Ka, luotamme sinuun, luotamme!
Hanki karahti miesten takana, jotka kehään kerääntyneinä olivat nuotion ympärillä istuneet, ja Jouko hyppäsi suksiltaan heittäen kannannaisen teiriä isänsä eteen.
Viisi teirtä! huudahti Kuisma. Kas oivaa jousimiestä!
Kaikki kummastelemaan, milloin hän ne oli ehtinyt ampua, ja Jouko kertoi, että hän kerran puun juurelle hiivittyään oli ne yksien jalkainsa sijoilta kolkannut toisen toisensa perästä.
Eivätkö lentäneet pois?
Eivät liikahtaneetkaan.
Kolkkasitko kaikki?
Yhden jätin.
Niin oli jätettäväkin.
Sitä ei muistanut kukaan itselleen tapahtuneen, että olisi niin monta talviteirtä yhdestä puusta ampunut, ja miehet päättelivät Panua silmäillen, että hänellä, tietäjällä, oli osanna tässä poikansa oudossa saaliissa. Välistä oli ennenkin hänen mukana ollessaan sattunut samantapaista.Kerrankin oli eräs metsämiehistä, ollen yhtä pyytä ampuvinaan, lävistänyt yhdellä nuolellaan kaksi, niin että jäivät molemmat siihen kaulastaan riippumaan. Toisen kerran oli yhtä oravaa kolkatessa pudonnut puusta toinenkin; nuoli oli yhteen oravaan satuttuaan kimmonnut kuusen oksasta toiseen. Mutta ei Panu sallinut näistä tämmöisistä puheltavan.
Teiret kynittiin miehissä, siivottiin, täytettiin voilla ja suolalla ja heitettiin pataan, joka oli alkanut kiehua. Kuisma oli lähennellyt Joukoa ja kuiskasi hänen korvaansa:
Teitkö taikaa ennenkuin ammuit?
Mitäpäs minä olisin hänestä taikaa tehnyt.
Ei tule lintu loitsimatta, tetri taian tekemättä. Jos neuvot minulle, niin taon tusinan nuolia ilmaiseksi. Jos pelännet sitä, että taikasi käy tehottomaksi, niin saathan isältäsi uusia.
Isä on kieltänyt.
Ei se saa tietää.
Isä tietää kaikki.
Jos sanot, niin neuvon sinulle lauluja, joilla kaiken maailman neitojen aittain ovet avautuvat. Vielä niitä niitäkin tarvitset, eikä osaa isäsi niitä neuvoa.
Jouko, joka oli totinen, suorakasvoinen poika, hymähti vähän, mutta ei vastannut. Usein laski Kuisma hänen kanssaan tuollaista todensekaista leikkiä, usein kärtti hän sanoja ja taikoja, mutta ei ollut Jouko kuitenkaan varma siitä, uskoiko se niihin, vai pitikö vain pilkkanaan sekä isää että häntä ja kaikkia, jotka taikoihin luottivat.
Teitkö tämmöisen taian,ahdisteli Kuisma yhä edelleen,oliko sinulla pussissasi kolme kynää kolmen pyytäjän pyydyksestä otetun linnun siivestä, majavan hammas ja sipale vanhan ruumiin vasemmasta korvalehdestä, panitko pussin kainaloosi ja kiersitkö sillä lintuparven? Oliko?
Ei ollut.
Sitten oli sinulla mustan kissan pää, ja sillä kiersit ja panit sen kannon päähän?
Panun terävä silmä, joka pälyi kaikkialle, oli muiden syödessä ja ääntä pitäessä seurannut Kuismaa ja Joukoa ja sai hänen tarkka korvansa muutamista sanoista selville, mistä oli puhe.