Loppiaisaatto eli Miten mielitte - Уильям Шекспир

William Shakespeare

Loppiaisaatto eli Miten mielitte

Näytelmän henkilöt:

ORSINO, Illyrian herttua.

SEBASTIAN, nuori ylimys, Violan veli.

ANTONIO, merikapteeni, Sebastianin ystävä.

Toinen merikapteeni, Violan ystävä.

VALENTIN, | herttuan seuralaisia.

CURIO, |

Herra TOPIAS RÄIHÄ, Olivian eno.

Herra ANTREAS KÄLPPÄINEN.

MALVOLIO, Olivian hovimestari.

FABIO, | Olivian palvelijoita.

Narri, |

OLIVIA, rikas kreivitär.

VIOLA.

MARIA, Olivian kamarineitsyt.

Hovimiehiä, pappeja, merimiehiä, oikeudenpalvelijoita,

soittoniekkoja y.m.

Tapahtumapaikka: Kaupunki Illyriassa ja läheinen merenrannikko.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Toinen kohtaus

Kolmas kohtaus

HERRA TOPIAS. Mitä hittoja se sisareni tytär ajattelee, kun noin panee veljensä kuoleman sydämmelleen? Mure tuopi mullan karvan, se on vissi, se.

MARIA. Totta puhuen, herra Topias, teidän pitää tulla varhemmin kotiin iltaisin; sisarenne tytär, armollinen neiti, panee pahakseen noita sopimattomia aikojanne.

HERRA TOPIAS. Omansako? Minä olen omani ja omissani liikun. Tämä takki on omansa juomatakiksi ja nämä saappaat samaten; ja jos ei, niin hirttäytykööt omiin rakseihinsa.

MARIA. Tuo juominen ja rentustelu tekee teistä lopun. Armollinen neiti puhui siitä vielä eilispäivänä, ja eräästä tuhmasta herrasta lisäksi, jonka tässä tuonais-iltana toitte tänne häntä kosimaan.

MARIA. Niin, mutta häneltä menee vuodessa kaikki hänen dukaattinsa: hän on aika hölmö ja tuhlari.

HERRA TOPIAS. Että kehtaattekin semmoista sanoa! Hän, joka soittaa väkiviulua ja puhuu kolmea, neljää kieltä sanasta sanaan ulkoa: hänessä on vähän älyniekan vikaa.

MARIA. Niin, todellakin, äly on hänessä vähän vialla, sillä, paitsi että hän on hölmö, on hän suuri riitapukari, ja jos hänessä ei olisi hiukan pelkurin vikaa, joka vähän hänen riidanhaluaan hillitsee, niin arvelevat älymiehet, että hän jo pian olisi vikapää kuolemaan.

HERRA TOPIAS. Nyrkkini kautta! Ne ovat konnia ja sadattelijoita, jotka hänestä sitä sanovat. Ketkä ne ovat?

MARIA. Samat, jotka väittävät sitäkin, että hän joka yö juopuu teidän seurassanne.

HERRA TOPIAS. Niin, juomalla sisareni tyttären muistoa: ja sitä muistoa aion minä juoda niin kauan kuin jaksan kaulaa kastaa ja Illyriassa on juotavaa. Pelkuri se on ja ämmä, joka ei sisareni tyttären muistoa juo siksi, että aivot pyörivät yhdellä varpaalla niinkuin hyrrä. Vaiti, tyttö, Castiliano vulgo, sillä tuossa hän tulee, se herra Antreas Kälppäinen.

HERRA TOPIAS. Erehdystä, herra Antreas. Valtaus on samaa kuin lähentely, puhuttelu, kyöhäys, hyökkäys.

HERRA TOPIAS. Jos näin hänet päästät, Antreas, niin paras, ett'et enää koskaan pamppuasi paljasta.

HERRA ANTREAS. Jos näin täältä pääsette, neiti, niin paras, ett'en enää koskaan pamppuani paljasta. Kaunis naikko, luuletteko pöllöjä pitelevänne?

MARIA. No niin, herra, ajatus on vapaa; mutta, kuulkaas, viekää kätenne maitokamariin juotettavaksi.

HERRA ANTREAS. Soo! Luulenpa, ett'en ole semmoinen aasi, että voisin pitää käteni kuivana. Mutta mitä on tuo pila?

MARIA. On, herra, kaikki sormenpäät täynnä. Kas niin vaan, tuossa saatte kätenne takaisin, minä olen kuiva.

HERRA TOPIAS. Ah, ritari, nyt tarvitset kupollisen sektiä. Olenko ikänä nähnyt sinua noin nujerrettuna?

HERRA ANTREAS. Ette sinä ilmoisna ikänä, luulisin, paitse milloin sekti on minut nujertanut. Väliin tuntuu minusta, ett'en ole minä sen älykkäämpi kuin muukaan tavallinen kristitty ihminen, mutta olenhan suuri häränlihan syöjä, ja se se, luulemma, tekee hieman haittaa älylleni.

HERRA ANTREAS. Jos sen tietäisin, niin, jumalauta, pois sen kieltäisin. Huomenna minä ratsastan kotiin, herra Topias.

HERRA ANTREAS. Mitä se on, pourquoi? Myöntävääkö vai kieltävääkö? Voi, jos olisin kieliin käyttänyt sen ajan, minkä olen miekkailuun, tanssiin ja karhunajoon kuluttanut! Oi, että olisin opinammattiin ruvennut!

HERRA TOPIAS. Erinomaisesti; se roikkuu niinkuin pellavatutti rukinpäässä ja toivon vaan, että saisit emännän, joka ottaisi sinut polviensa väliin ja kehräisi sen putipuhtaaksi.

HERRA ANTREAS. Tottakin, huomenna lähden kotiin, herra Topias; sisarenne tytär ei tahdo näyttäytyä, ja jos sen tekeekin, niin panen vetoa neljä yhtä vastaan, ettei hän minusta huoli. Herttua itse, tästä naapurista, kosii häntä.

HERRA TOPIAS. Hän ei huoli herttuasta; hän ei tahdo ketään, joka on häntä parempi säätyyn, ikään ja älyyn nähden; sen hän on minulle vannonut. Vielä sitä on toivon kipinää, ukkoseni.

HERRA ANTREAS. Odotan sitten vielä yhden kuukauden. Minulla on mitä kummallisin luonne olla taitaa; olen väliin kovasti ihastunut hyppyihin ja naamiaisiin.

HERRA ANTREAS. Yhtä hyvin kuin joku toinenkin Illyriassa, olkoonpa kuka hyvänsä, kun vaan ei ole minua ylhäisempi; en silti tahdo vanhalle vertoja vetää.

HERRA ANTREAS. Osaan kuin osaankin takavilkuria heittää, ja hypäkön teen yhtä hyvän kuin joku toinenkin Illyriassa.

HERRA TOPIAS. Miksi tällaista taitoa salassa pidetään? Miksi tällaisia avuja kätketään esiriipun taakse? Pelätäänkö, että ne tomuttuvat, niinkuin rouva Mallin2 maalikuvat? Miks et mene kirkkoon galliardia hypellen ja tule kotiin courantea tanssien? Minä puolestani teikkaisin aina hoppapolskan tahdissa enkä heittäisi edes vettänikään muussa kuin enkeliskan asennossa. Mitä ajattelet? Onko tämä maailma semmoinen, että täällä sopii panna kynttilänsä vakan alle? Luulenpa, sääriesi oivaan rakennukseen nähden, että ne ovat muodostetut galliardin tähtiasemossa.

HERRA ANTREAS. Niin, tukevat ne ovat, ja tulenkarvaisissa sukissa näyttävät ne koko sieviltä. Laitetaanko hypyt?

HERRA TOPIAS. Ei, veliseni, se merkitsee teikausta ja keikausta. Näytähän noita kipakoitasi. Hei vaan! Korkeammalle! Hei! hei! – Oivallista!

Neljäs kohtaus

VALENTIN. Jos herttua teille yhä vaan tämmöistä suosiota osoittaa, Cesario, niin on luultava, että kohoatte hyvinkin korkealle. Hän on vasta kolme päivää teitä tuntenut.

VIOLA. Pelkäätte joko oikullisuutta hänen puoleltaan tai huolimattomuutta minun puoleltani, koska epäilette hänen suosionsa kestävyyttä. Onko hän lemmissään huikentelevainen?

Viides kohtaus

MARIA. Sano oiti, missä olet ollut; muuten en puolusteeksesi suutani avaa senkään vertaa, että harjas siitä sisään mahtuisi. Armollinen neiti laittaa sinut varmaankin hirteen poissaolostasi.

NARRI. Laittakoon vaan. Joka kunnolla on hirtetty, ei sen tarvitse temppuja tehdä.

MARIA. Mikä surkea vastaus! Voitko sanoa, mistä on syntyisin tuo sananparsi: tehdä temppuja?

NARRI. No niin; suokoon Jumala viisautta niille, joilla sitä on, ja antakoon niiden, jotka narreja ovat, käyttää leiviskäänsä!

MARIA. Mutta hirteen sinä vaan joudut, kun olit niin kauan poissa, tai virkaheittiöksi, – joka on sinulle, luulisin, yhtä kuin jos joutuisit hirteen.

NARRI. Hyvä hirsinuora on parempi kuin huono naimakauppa, eikä sitä virkaakaan kaipaa niin kauan kuin on kesä.

MARIA. Niin että, jos toinen katkee, niin toinen kestää; tai jos molemmat katkeavat, niin roimahoususi putoavat.

NARRI. Äly, jos se on tahtosi, niin auta minua keksimään kelpo kuje. Nuo älyniekat, jotka luulevat sinut omistavansa, huomataan sangen usein narreiksi; ja minä, joka varmaan tiedän sinua puuttuvan, voinen käydä viisaasta miehestä. Sillä mitä sanoo Quinapalus? Parempi viisas hullu kuin hullu viisas.

OLIVIA. Vaiti siinä! Olet kuiva narri; en tahdo sinusta enempää tietää. Sitä paitsi rupeat huonoksi tavoiltasi.

NARRI. Kaksi vikaa, madonna, joita voi parantaa juomalla ja hyvillä neuvoilla. Antakaa kuivalle narrille juotavaa, niin hän ei ole kauemmin kuiva; neuvokaa huonoa tekemään parannusta; jos hän sen tekee, niin ei hän ole kauemmin huono; jos hän ei sitä voi, niin laittakaa hänet räätälin paikattavaksi. Sillä kaikki parannus on vaan paikkausta; hyve, joka horjahtaa, on paheella paikattu, ja pahe, joka parantuu, on hyveellä paikattu. Jos tämä yksinkertainen päätelmä kelpaa, niin hyvä on; jos ei, niin mitä siihen voi? Niinkuin ei ole muuta tosi sarvipäätä kuin onnettomuus, niin on kauneuskin kukkanen. Neiti käski viedä pois narrin; siis sanon vieläkin kerran: viekää pois neiti!

NARRI. Erehdystä korkeimmassa määrässä! – Neitiseni, cucullus non facit monachum, se on niin paljon kuin: minulla ei ole kirjotakkia aivoissani. Madonna hyvä, suokaa minun todistaa, että te olette narri.

NARRI. Sen täytyy tapahtua kysymyksien ja vastauksien kautta. Pikku sievä kyyhkyseni, vastatkaa.

NARRI. Sitä suurempi narri olette, madonna, kun surette sitä, että veljenne sielu on taivaassa. – Viekää pois narri, hyvät ihmiset.

NARRI. Jumala suokoon teidän, herraseni, aikaisin vanheta, että narriutenne täydentyisi! Herra Topias varmaankin vannoisi, etten minä ole mikään kettu, mutta hän ei panisi vetoa kahta penniä siitä, että te ette ole narri.

MALVOLIO. Ihmettelen, että teidän armoanne huvittaa mokoma mehuton raukka. Näin hänen tässä taannoin joutuvan alakynteen tavallisen narrin rinnalla, jossa ei ole enemmän ajua kuin pölkyssä. Nähkääs, hän on jo aivonsa hukannut; jos ette naura ja anna hänelle aihetta, niin on hänellä kapula suussa. Toden totta, ne järki-ihmiset, jotka tuontapaisille palkkanarreille vaan nauraa kikottavat, eivät ole narrien narreja paremmat.

OLIVIA. Oi, Malvolio, te podette itserakkautta, ja pilaantunut maininne nirsottelee. Se, joka on jalo, viaton ja puhdas mieleltään, pitää pallina sen, minkä te luulette tykinluodiksi. Ei etuoikeutettu narri parjaa sillä, että hän sättii, eikä tunnustettu järkimies säti sillä, että hän moittii.

MARIA. Armollinen neiti, tuolla on ovella nuori herra, joka haluaa teitä puhutella.

OLIVIA. Toimita hänet pois sieltä, kuuletko; hän ei puhu muuta kuin hullutuksia. Hyi koko miestä! (Maria menee.) Menkää, Malvolio. Jos viesti on herttuan, niin olen sairas tai kotoa poissa, kumpi hyvänsä, kun vaan pääsen heistä. (Malvolio menee.) Nyt näet, narri, että hullutuksesi aikovat vanheta; ne eivät miellytä enää.

NARRI. Sinä olet puhunut meidän puolestamme, madonna, ikäänkuin vanhin poikasi olisi tuleva narriksi. Jupiter hänen kallonsa täpätköön aivoja täyteen, sillä tässä tulee yksi heimokuntasi jäsen, jolla on sangen heikko pia mater.

HERRA TOPIAS. Olkoonpa vaikka piru, jos häntä haluttaa; se ei liikuta minua. Uskokaa pois vaan, sanon minä. No, se on yhtä kaikki.

NARRI. Hukkuneeseen, narriin ja hulluun. Ensimmäisestä liikanaukusta hän narriutuu, toisesta hän hullaantuu, ja kolmanteen hän hukkuu.

OLIVIA. Hae siis ruumiinkatsoja tarkastamaan häntä, sillä hän on jo kolmannella päihtymisen asteella: hän on hukkunut. Mene ja katso häntä.

MALVOLIO. Armollinen neiti, tuo nuori mies tuolla ulkona vannoo tahtovansa puhutella teitä. Sanoin, että olette sairas; hän sanoi sen tietävänsä ja juuri sen vuoksi tulleensa teitä puhuttelemaan. Sanoin, että nukuitte; hän sanoi senkin ennalta tietävänsä ja juuri sen vuoksi tulleensa teitä puhuttelemaan. Armollinen neiti, mitä minun tulee hänelle sanoa? Hän näyttää olevan kaikkien verukkeiden varalta varustettu.

MALVOLIO. Sen olen jo sanonut; hän vaan vakuuttaa, että hän seisoo yötä päivää kuin vahtikoju ovellanne, kunnes päästätte hänet puheillenne.

MALVOLIO. Ei kyllin vanha mieheksi, eikä kyllin nuori pojaksi; niinkuin litu, ennen kuin se tulee liskoksi, tai niinkuin raakila, ennen kuin se kypsyy omenaksi; ei vuoksi eikä luode, siinä vaan miehen ja pojan keskivaiheilla. Hän on varsin sievännäköinen ja puheissaan sangen nenäkäs. Luulisinpa, ettei hän ole vielä kuiva korvan takaa.

VIOLA. Helottava, valittu, verraton kaunotar! – Pyydän, sanokaa, kuka on tämän talon neiti, sillä en koskaan ole häntä nähnyt. En mielelläni tahtoisi turhaan käyttää puhettani; sillä, paitse sitä, että se on suurella taidolla sepitetty, on minulla ollut hirveä työ oppia se ulkoa. Hyvät kaunokaiset, älkäät pilkatko minua; olen kovin herkkä kaikelle, mikä vähänkin vivahtaa epäkohteliaisuuteen?

VIOLA. En osaa paljon muuta, kuin mitä olen ulkoa lukenut, ja tämä kysymys ei ole läksyssäni. Soma sulotar, suvaitkaa antaa minulle häveliäs vakaumus siitä, että olette talon neiti, jotta voisin jatkaa puhettani.

VIOLA. En, pikku viekas sydänkäpyseni, ja kuitenkin vannon kaiken pahuuden paulojen kautta, ett'en ole se, jota osoittelen. Oletteko te talon neiti?

VIOLA. Jos se olette, niin, toden totta, omistatte itsenne vääryydellä; sillä mikä on omaanne niin, että voitte sen antaa pois, ei ole omaanne niin, että voitte sitä kieltää. Vaan tämä ei kuulu tehtäviini: aion jatkaa puhettani ylistykseksenne ja sitten ilmoittaa teille lähetykseni ytimen.

VIOLA. Ah, ja minä kun näin niin paljon vaivaa sitä oppiakseni, ja se kun on niin runollinen!

OLIVIA. Sitä luultavampi, että se on sepitetty; olkaa hyvä, pitäkää se omiksi tarpeiksi. Kuulin, että olitte hävytön tuolla ulkona, ja sallin teidän tulla sisään, pikemmin ihmetelläkseni kuin kuullakseni teitä. Jos ette ole mieletön, niin menkää; jos olette järkevä, niin puhukaa lyhyesti; en ole nyt sillä tuulella, että voisin näin koppavaan sanakiistaan ruveta.

VIOLA. En, hyvä koksmaatti; aion tässä vielä hetken aikaa kellua. – Aarnianne sietäisi hiukan kesyttää,3 kaunis prinsessa.

OLIVIA. Tosiaankin teillä lienee hirveitä asioita kerrottavana, kun noin kauheasti kursailette. Sanokaa asianne.

VIOLA. Se on yksinomaan teidän kuultavaksi aiottu. En tuo mitään sodanjulistusta, en vaadi mitään uskollisuuden lupausta; kannan kädessäni öljypuun oksaa, ja puheeni on vaan rauhan kieltä.

VIOLA. Minussa ilmenevän röyhkeyden opin siitä tavasta, millä minut otettiin vastaan. Ken olen ja mitä tahdon, se on salaista kuin impeys: teidän kuulla, jumalallista, muiden kuulla, häväistystä.

OLIVIA. Jätä meidät yksiksemme. Tahdomme kuulla tuota jumalallista. (Maria menee.) No, herraseni, mikä on tekstinne?

OLIVIA. Lohdullinen oppi, josta olisi paljon sanottavaa. Missä on tekstinne luettavana?

OLIVIA. Onko herranne antanut teille toimeksi hieroa kauppaa kasvojeni kanssa? Nyt olette joutunut pois tekstistänne. Vedän kuitenkin syrjään tämän verhon ja näytän teille maalauksen. Katsokaa, herraseni, tämän näköinen olin tällä hetkellä. Onhan se hyvää työtä, eikö niin?

OLIVIA. Oi, herraseni, niin kovasydamminen en aio olla. Aion antaa erityisiä luetteloja kauneudestani; teetän kalukirjan, ja jokainen pienin kappale ja parseili on testamenttiini liitettävä, niinkuin: item, kaksi huulta, välttävän punaista; item, kaksi vaaleansinistä silmää ja niihin kuuluvat luomet; item, yksi kaula, yksi leuka, ja niin edespäin. Onko teidät lähetetty tänne arviomieheksi?

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

SEBASTIAN. Suokaa anteeksi, en. Tähteni tuikkivat minuun synkkinä; kohtaloni vihat ehkä tarttuisivat teihinkin. Pyydän siis, että sallitte minun yksin kantaa onnettomuuteni. Huonosti palkitsisin rakkautenne, jos niistä osankaan laskisin teidän päällenne.