Romeo ja Julia - Уильям Шекспир 4 стр.


(Kaikki lähtevät, paitse Julia ja imettäjä.)

JULIA

                Imettäjä, tänne!
Ken on tuo nuori herra tuolla, sano?

IMETTÄJÄ

Tiberio-ukon perijä ja poika.

JULIA

Ja entä tuo, ken nyt käy ovest' ulos?

IMETTÄJÄ

Se, luulen ma, on nuori Petruchio.

JULIA

No, entä tuo, tuo, jok' ei tanssinut?

IMETTÄJÄ

En tiedä.

JULIA

Käy kysymään.  Jos nainut on hän vaan,
Niin haudan morsius-vuoteekseni saan.

IMETTÄJÄ

Hän Romeo nimelt' on ja Montague,
Tuon suuren vihamiehen ainoo poika.

JULIA

Lemp' ainoo syntyi vihast' ainoasta!
Näin liian varhain, myöhään tunsin vasta!
Tää lemmen alku pahaa ennustaa,
Kun vihamiestään täytyy rakastaa.

IMETTÄJÄ

Hah? Mitä se?

JULIA

              Vain riimi, jonka opin
Eräältä tanssijalta.

(Ulkoa huudetaan Juliaa.)

IMETTÄJÄ

                     Heti, heti!
Jo vieraat lähti, lähtekäämme meki.

(Menevät.)

KUORO (astuu esiin)

Nyt vanha rakkaus hautaan hoiperoi,
Perijäks nuori lempi hapuileepi;
Ja kauneus tuo, mi kuolon tuskat toi,
Jo rinnall' armaan Julian himmeneepi.
Nyt Romeo lemmittynä on ja lempii,
Katseiden tenho humauksen luo;
Hän luultua nyt vihollistaan hempii,
Ja lemmen turma-syöttiin tarttuu tuo.
Ei vihollisna tilaisuutta hällä
Valoja lemmitylleen kuiskaamaan;
Ja keinot vielä huonommat on tällä
Tavata kaivattua armastaan.
Mut lempi voiman, aika keinot suo,
Suurimpaan tuskaan suurint' ihaa tuo.

(Poistuu.)

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Aukea paikka Capuletin puutarhan vieressä.

(Romeo tulee.)

ROMEO

Pois voinko mennä, kun jää sydän tänne?
Maa valju, käänny, aurinkoas etsi!

(Kapuaa muurille ja hyppää sen sisäpuolelle.)

(Benvolio ja Mercutio tulevat)

BENVOLIO

Hoi! Romeo! Romeo serkku!

MERCUTIO

Pujahti varmaan kotiin nukkumaan.

BENVOLIO

Hän tänne juoksi, yli muurin tuosta
Hän kiipes. Huuda, veikko hyvä.

MERCUTIO

                                Kyllä,
Manaankin vielä! Romeo! sa houru,
Himojen syötti, houkka, lemmen-narri!
Huokauksen hahmoss' ilmesty, ja sano
Vain yksi riimi, niin ma tyydyn; huuda
Vain: ah! ja voi! ja soinna: lempi,  hempi.
Suo kaunis sana Venus-kummille,
Ja hänen heikkosilmää poikaans' soimaa,
Hän on viisas;
Nuort' Amor herraa, mi niin sieväst' ampui.
Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas. 4
Ei kuule hän, ei järky hän, ei liiku hän!
Apina kuoli, manata se täytyy.
Sua manaan Rosalinan helosilmäin,
Ylevän otsan, purppuraisen huulen,
Siron jalan, hoikan säären, pulloreiden;
Ja näiden rajapiirin nimessä,
Ett' ilmestyisit hahmossasi meille.

BENVOLIO

Jos hän sen kuulee, niin hän varmaan suuttuu.

MERCUTIO

Täst' ei hän suutu. Suuttua hän voisi,
Jos armaan tenhopiiriin hengen kumman
Ma jäämään loihtisin, siks kunnes hän
Sen masentais ja maahan manais sen.
Se harmittais: mut siivo on ja hieno
Mun loihtuni, ja nimess' armahansa
Manaten näin vaan hänet ilmi loihdin.

BENVOLIO

Hän varmaan hiipi tuonne puiden varjoon,
Ja pitää neiteen yön kanss' yhteyttä:
Sokea lempi pyrkii pimeyteen.

MERCUTIO

Jos lemp' on sokea, se ampuu syteen.
Nyt varmaan alla heisipuun hän istuu
Ja toivoo että kultans' ois se marja,
Jost' immet naurain kahdenkesken kuiskaa,
Hyv' yötä, Romeo! Rullasänkyyn lähden;
Tää kenttävuode liian kylm' on mulle.
No, lähdetäänkö!

BENVOLIO

                 Lähdetään! On turhaa
Sit' etsiä, ken löytyä ei tahdo.

(Menevät.)

Toinen kohtaus

Capuletin puutarha.

(Romeo tulee.)

ROMEO

Se naarmaa nauraa, jok' ei haavaa tunne.

(Julia ilmestyy ylhäälle ikkunaan.)

Vait! mikä loisto tuolla ikkunassa?
Se itä on, ja Julia aurinko!
Oi, nouse, kaunis aurinko, ja surmaa
Tuo kade kuu, mi kalvas kaihost' on,
Kun sinä, hänen piika-neitsyensä,
Hänt' olet monta vertaa ihanampi!
Hänt' älä palvele, hän kade on.
Vestaali-pukunsa vain kalvetuttaa,
Vain narrit sitä käyttää; pois se heila!
Mun tyttöni se on, mun armahani!
Oi, jospa hän sen tietäisi!  Hän puhuu,
Vaikk'ei hän sanaa virka. Mitä siitä?
Nuo silmät puhuu, vastata ma tahdon,
Oi, liiaks kerskaan, hän ei puhu mulle.
Kaks taivaan kaunihinta tähteä
Sai estettä ja loistamaan sill' aikaa
Pyys Julian silmät heidän kehässään!
Mitä, jos hänen silmäns' onkin tuolla,
Ja tähdet hänen päässään? Posken hehku
Pimentäis tähdet nuo kuin päivä lampun.
Taivaalla hänen silmäns' säteillen
Kautt' ilmakerrosten niin välköttäisi,
Ett' aamuvirttään linnut visertäisi.
Kah, kuinka poskeaan hän käteen nojaa!
Oi, jos tuon käden sormikas ma oisin,
Koskettaa tuohon poskeen saisin!

JULIA

                                 Voi mua!

ROMEO

Hän puhuu!  Puhu taasen, kirkas enkeli!

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.

1

Pois koko Amor j.n.e. Tavallista oli että suurempiin pitoihin usein tuli käskemättä naamioittuja vieraita, jotka edelläkävijänään lähettivät Amorin. Tämän tunnusmerkkejä oli side silmillä ja jousi kädessä.

2

Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot. Ennen oli tapana kaislalla peittää lattiat.

3

Romeo suutelee Juliaa. Sh: n aikana ei pidetty sopimattomana seuran nähden suudella naista. Varsinkin tanssin lopetettua oli tapa semmoinen isoisimpienkin seuroissa.

4

Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas. Sh. viittaa tässä, niinkuin usein muuallakin, erääseen vanhaan englantilaiseen ballaadiin, nimeltä "Kuningas Cophetua ja kerjäläistyttö".

Назад