Romeo ja Julia - Уильям Шекспир 3 стр.

PALVELIJA. Rouva, vieraat ovat tulleet, illallinen on valmis, teitä huudetaan, neitiä kysytään, imettäjää kiroillaan ruokahuoneessa, ja kaikki on mullin mallin. Minun täytyy mennä toimiini. Pyydän, joutukaa!

Tulemme.  Julia, kreivi odottaa.

Öin hauskoin hauskat päivät jatkakaa!

Tuon puheen lausummeko puolusteeksi,
Vai astummeko sisään ilman muuta?

Ei enää moiset mutkat tapana.
Pois koko Amor1 sokkorättineen
Ja kirjavine ruodejousinensa,
Mi naiset karkoittaa kuin linnunpelko!
Ja ulkolukuja me tullessamme
Kuiskaajan avull' emme kangerra;
Vaan pyöritelkööt silmiään jos kuinka,
Me pyöryn pyörimme ja katoamme.

Minulle soihtu! Mieleni ei juosta;
Se raskas, synkkä on; ma pidän tulta.

Ei, Romeo hyvä, tanssia sun pitää.

En, totta. Teillä kevyet on kengät
Ja kevyt mieli; mun on lyijyn-raskas,
Se liikkumattomaks mun maahan kiintää.

Sa, lemmen-orja! Lainaa lemmen siivet,
Yl ahtaan tomun kiidä.

                       Syvään kiiti
Sen nuoli rintaan, ett'en kiitää voi sen
Keveillä siivillä; niin ahtaass' olen,
Ett'en voi tuskain ahdett' ylös nousta:
Ma lemmen raskaan taakan alle vaivun.

Vai siihen vaivut? Raskautat näin lempes;
Liiaksi painoa niin hellän kestää.

Lempikö hellä? Liiaksikin tyly,
Kesytön, hurja; pistelee kuin oka.

Jos lemp' on tyly, ole tyly vastaan,
Ja pisto pistost' anna, niin sen suistat.
Kotelo tänne, kasvojeni peitoksi

Noin, naama naaman eteen!  Mitä huolin,
Vaikk' ilkisilmä rumuuttani tarkkaa?
Hävetköön puolestani naamakoppa,

Nyt kolkutus ja sisään! Sitten tulee
Jokaisen olla virkku jaloiltaan.

Minulle soihtu! Huimapäiset houkot
Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot.2
Ma iso-isän sananpartta käytän:
Saan katsella, kun valkeata näytän.
Se pila sopii nyt; ma muass' olen.

Muassa, mies! yövartijan on käsky.
Jos muass' olet, autamme sun tuosta,
Suo anteeks, lemmenmuasta, joss' istut
Sa korviasi myöten kiinni.  Tulkaa!
Näin päivää valaisemme.

                        Emme suinkaan.

Ma tarkoitan: näin jouten valkeitamme,
Kuin tulta päivällä me kulutamme.
Hyvän aikeen tajumus se viisi kertaa
Viisille älyillesi vetää vertaa.

Hyv' aikeemme on mennä pitohon,
Tok' älykkäält' ei näytä se.

                             Mik' on?

Näin unta taannoin.

                    Minä myös.

Mit' unta?

           Ett' uneksijan lepo todetonta.

Totuutta uneksii hän levätessään.

Oo, kuningatar Mab on luonas käynyt,
Tuo keijukaisten kätilö. Hän tulee
Niin piennä muodoltaan kuin kiiltokivi,
Jok' oltermannin sormuksessa hohtaa,
Ja päivän-hiuteisella valjakollaan
Makaajain nokkain ajaa poikitse.
Hämähäkin sääristä on pyörän puolat
Ja kuomi heinäsirkkain siivistä,
Hienointa seittiä on valjashihnat,
Kuun koste'ista säteistä on päitset;
On ruoska kettä, varsi sirkanluuta;
Ajuri hento, harmaatakki sääski,
Niin suur' ei puolinkaan kuin mato pieni,
Mi laiskan immen sormess' asustaa:
Vaunuina ontto pähkinä, jonk' uursi
Puuseppä Orava tai vanhus Toukka,
Ammoiset keijukaisten vaunusepät.
Tuoss' asuss' öisin lempiväin kun aivot
Hän kiertää, lemmest' uneksivat oiti;
Hovikkoin polvet,  kumarruksist' oiti;
Lainmiesten sormet,  sivutuloist' oiti;
Neitosten huulet,  oiti suuteloista;
Ja noihin usein häijy Mab luo rakot,
Jos hajumakeisilta henki löyhkää.
Hovikon nenitse hän joskus kiitää,
Tuo silloin köllin haistaa unissaan;
Tihuntiporsaan saparolla joskus
Rovastin nokkaa uness' ärryttää,
Tuo silloin uutta paikkaa uneksii;
Soturin niskall' ajelee, ja tämä
Unissaan vihollisen kaulan-leikkuut,
Väijykset näkee, rikot, Turkin
Viis syltä syvät muistomaljat: silloin
Hän rummun kuulee, pystyyn karkaa, herää,
Peloissaan pari rukousta noituu,
Ja nukkuu taas. Se oikea on Mab,
Jok yöllä hevosien harjat vatvoo,
Ja pörrötukan kiertää vanukkeelle,
Jonk' irtaaminen suurta turmaa tietää.
Hän on se painajainen, joka ajaa
Selällään makaavia tyttöjä
Ja kestäviksi vaimoiksi ne tekee.
Se hän on, joka

                   Vait, Mercutio, vait!
Tyhjistä haastat.

                  Unist', aivan oikein,
Jotk' ovat tyhjän aivon sikiöitä
Ja turhan kuvituksen luomia,
Niin ohukaista ainetta kuin ilma
Ja häälyvämmät tuulta, joka hetken
Hyväilee pohjan jäätynyttä rintaa,
Vaan suuttuneena pois sen luota lietsoo,
Otsansa kääntäin kastehelmi-suveen.

Se tuuli meidät itsestämme lietsoo;
Ruokailleet ovat; liian myöhään tullaan.

Liiaksi varhain, pelkään. Pahaa luulen,
Jotakin tähtiin vielä peittynyttä,
Mi tän yön kemuill' alkaa katkerasti
Tuhoista kulkuaan, ja jonkun julman,
Verisen äkkisurman kautta päättää
Eloni kurjan, rintaan kätketyn.
Vaan Hän, jok' ohjaa retkeni, Hän hoitaa
Myös purjeitani.  Matkaan, veikot hauskat!

Nyt rummut soimaan!

1 PALVELIJA. Missä se Paistinen on, kun ei auta pöytää korjaamaan? Senkin lautaisen-näpistelijä! Senkin lautaisen-nuoleksija!

2 PALVELIJA. Jos kaikki säädyllisyys jätetään yhden tai kahden ihmisen käsiin, jotka lisäksi ovat pesemättömät, niin on se hyvin siivotonta.

1 PALVELIJA. Pois nojatuolit! Syrjään viinapöytä! Korjaa hopiat!  Veikkonen, säästä mulle palanen sokurileipää ja, jos minusta pidät, niin laita että portinvartija laskee sisään Myllylän Sannan, ja Leenan.  Antti! Paistinen! hoi!

1 PALVELIJA. Missä se Paistinen on, kun ei auta pöytää korjaamaan? Senkin lautaisen-näpistelijä! Senkin lautaisen-nuoleksija!

2 PALVELIJA. Jos kaikki säädyllisyys jätetään yhden tai kahden ihmisen käsiin, jotka lisäksi ovat pesemättömät, niin on se hyvin siivotonta.

1 PALVELIJA. Pois nojatuolit! Syrjään viinapöytä! Korjaa hopiat!  Veikkonen, säästä mulle palanen sokurileipää ja, jos minusta pidät, niin laita että portinvartija laskee sisään Myllylän Sannan, ja Leenan.  Antti! Paistinen! hoi!

PALVELIJAT. Täss' ollaan, pojat; mitä tarvis?

1 PALVELIJA. Teitä katsotaan ja huudetaan ja kysytään ja haetaan suuressa salissa.

Emmehän voi olla siellä ja täällä yhtä haavaa.  Nopsaan, pojat!
Rivakasti hetkinen vielä! Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.

Terveeksi, hyvät herrat! Pyörähdystä
Nyt vartoo naiset, joit' ei känsä vaivaa.
He, he, te kaunokaiset? Kenpä teistä
Nyt epää tanssia? Ken kursailee,
Sen vannon, sill' on känsä. Loukkasinko?
Terveeksi, ystävät! Sen päivän muistan,
Kun naamar' oli mullakin, ja taisin
Ihanan naisen korvaan kuiskata
Suloisen sanan; se on mennyt, mennyt!
Terveeksi, hyvät herrat; Soitto soimaan!
Tie auki! Tilaa! Varvastelkaa tytöt!

Valkeita lisää, konnat! Pöydät kokoon!
Sammuksiin tuli! Tääll' on liian lämmin.
Tuo äkkipila tuli parhaiks ihan!
Ei, istukaatte, lanko Capulet,
Meilt' on jo tanssi jäänyt. Paljonko
Siit' on, kun viimeks naamiaisiss' oltiin?

2 CAPULET. Jo maarin vuotta kolmekymmentä.

Kuink', ystävä? Niin paljon ei, ei suinkaan.
Lucention häistä ensi helluntaiksi,
Vaikk' oiti ois, viiskolmatta on vuotta.
Ja silloin oltiin naamioituina.

2 CAPULET. Enemmän: poikansa on vanhempi, On kolmekymmentä jo.

                     Olkaa vaiti!
Kaks vuotta sitten oli holhottava.

Ken on tuo viehättävä neiti tuolla
Ritarin rinnalla?

                  En tiedä, Herra.

Oi, soihdut hehkumaan hän opettaa?
Yön poskella hän välkkyin heloittaa.
Kuin kiiltokivi maurin ohimolla,
Liiaksi kallis nautintona olla,
Maan omaks liian jalo! Neito-sarjassa
Kuin lumikyyhky varisparvessa.
Kun tanssi päättyy, kättään kosketan
Ja autuaaks teen käteni rohkean.
Lemminkö ennen? Silmäni, se kiellä!
Tät' ennen kauneutt' en nähnyt vielä.

Tuo Montague on äänestänsä. Poika,
Käy miekkani!  Haa! Uskaltaako tänne
Tuo konna tulla, silmill' irvinaama,
Juhlaamme ivaamaan ja pilkkaamaan?
Sukuni kanta-arvon nimessä,
Ken hänet tappaa, ei tee syntiä!

Mit' aiot, lanko? Miks' noin riihaton?

Kas, setä! Yksi Montague tuoss' on.
On, konna, tänne tullut kiusallaan
Vain juhlakemujamme pilkkaamaan.

Nuor' Romeo on se.

                   Niin, se Romeo konna.

Rauhoitu, lanko; anna hänen olla!
Hän käyttäytyy kuin täysi ylimys;
Ja, totta puhuin, kaupunkimme uljuus
Tuo siivo, kelpo nuorukainen on.
Veronan rikkauksist' en ma soisi
Ett' talossani häntä loukataan.
Siis rauhoitu ja hänest' älä huoli:
Se tahtoni; jos sitä kunnioitat,
Iloa näytä, pois tuo karsas katse,
Se juhlassa ei ole sopiva.

On, kun on moinen konna vieraana.
En siedä häntä.

                Häntä täytyy sietää.
Häh, herraseni?  Täytyy, sanon,  niin!
Ken täällä käskee, sinäkö vai minä?
Et häntä siedä! Herra varjelkoon!
Sa riitaa tahdot vieraissani; tahdot
Mies olla, korkein kukko tunkiolla!

Se häpeää on, setä.

                    Katsos vain
Suupaltti olet poika.  Niinkö, totta?
Tuon kaiken vielä muistat, usko pois!
Mua vastustelet! Niin, niin, hyvään aikaan!
Niin, ystäväiset!  Tiehes, nokkaviisas!
Vait oiti!  Lisää valkeita!  Hyi, sua!
Ma kyllä kieles salpaan!  Hei vain, lapset!

Kun ehdon vihaan pakko-malttamus
Näin yhtyy, ruumiin valtaa vavistus.
Pois käyn; mut kuje tuo, vaikk' armasta
Nyt on se, jäljessään tuo karvasta.

Jos saastuttanee käsi halpa tää
Tuon pyhäkön, se hurskas synti on;
Mun huuleni, kaks pyhäretkijää,
Sovinnoks tarjoo hellän suutelon.

Kätenne täten liiaks syytä saa,
Vain hartahan se täytti toiminnon;
Saa pyhän kättä hurskas koskettaa,
Ja käden-anto hurskaan muisku on.

Pyhäll' on huulet, niinkuin hurskaallai?

On, mutta rukous on niiden työ.

Suo huulilleni, mitä kädet sai,
Ett' uskoan' ei peitä tuskan yö.

Ei liiku pyhä, vaikka suostuukin.

Seis siis, ett' otan mitä rukoilin.

Nyt huules synnin huuliltani vei.

Näin huulilleni palkaks synnin sain.

Palkaksko synnin? Armas kiusaus,
Pois synti anna.

                 Kyllä osaat vain!

Teit' äitinne sois puhutella, neiti.

Ken hänen äitins' on?

                       Niin, nuori herra,
Sen neiden äiti on tän talon rouva,
Älykäs, hyvä, kunnollinen rouva.
Tytärtä imetin, jok' oli tässä.
Ken hänet saa, sen kelpaa, sen ma takaan.

Vai Capulet! Oi, hinta summaton!
Eloni vihamiehen vallass' on.

Pois joutuin! Kohta päättyy huvi tää.

Niin pelkään; tuskaani se enentää.

Ei, hyvät herrat, viel' ei lähdön aika;
Mitätön, halpa atria on valmis.
Todellako? No siis, ma teitä kiitän:
Niin kiitos, arvon herrat! Hyvää yötä!
Valkeita lisää! Tulkaa, mennään maata!
Jo myöhä yö on, toden totta, setä;
Levolle tahdon.