CLAUDIO. "Herran haltuun; annettu talossani" jos minulla semmoista olisi,
DON PEDRO. "Kuudentena heinäkuuta: uskollinen ystävänne Benedikt."
BENEDIKT. No, no, pilkka pois! Koko teidän pakinanne on joskus tilkuilla reunustettua, ja reunus on sangen huonosti kurottu kiinni. Ennenkuin vasta tällaisia rikkikulutettuja pilapätkiä käytätte, tutkikaa ensin omaatuntoanne, ja sillä jätän teidät hyvästi.
(Menee.)
CLAUDIO.
Nyt voisitte mua auttaa, jalo prinssi.
DON PEDRO.
Neuvoilles ystävyyteni on altis;
Sit' opeta, niin vaikeimmankin läksyn
Se helpost' oppii, kun se vain sua auttaa.
CLAUDIO.
Leonatoll' onko poikaa, hyvä prinssi?
DON PEDRO.
Ei, muut' ei hällä perijää kuin Hero.
Hänt' aatteletko, Claudio?
CLAUDIO.
Oi, prinssi,
Nyt päättyneen kun sodan alotitte,
Soturin silmin hänet näin, ja mua
Hän miellytti; mut raaka sotavirka
Ei lemmeks suonut mieltymyksen kasvaa.
Mut nyt kun palajan ja sotatuumat
On väistyneet, niin niiden sijan täyttää
Ihana sulotunne, joka kuiskaa,
Kuink' on tuo Hero viehkeä, ja sanoo
Ett' ennen sotaa mielistyin jo häneen.
DON PEDRO.
Sin' olet niinkuin kaikki rakastajat:
Upotat kuulijasi sanatulvaan.
Jos lemmit Heroa, niin huolet' ollos;
Ma puhun hänen sekä isän kanssa,
Ja tytön saat. Tuo eikö tarkoitukses,
Noin somasti kun puhees sommittelit?
CLAUDIO.
Olette oiva lemmen vaalija,
Kun muodosta jo lemmentuskan näätte.
Jott' ylen rutolta ei lempi näyttäis,
Venyvin puhein kaunistaa sit' aioin.
DON PEDRO.
Miks tehdä silta leveämmäks virtaa!
Kun hätä suurin on, on apu lähin.
Se sulle tarjon' on; sa lemmit: hyvä,
Ja minä sulle hankin apukeinot.
Tän' iltana on, näet, naamiaiset;
Sua siellä valepuvuss' osoittelen
Ja sanon Herolle, ett' olen Claudio,
Ja tytön poveen sydämmeni valan
Ja lempiluotteitteni valtavalla
Ma rynnäköllä korvans' otan vangiks.
Isälle sitten asiasta puhun,
Ja sun on tyttö, se sen virren loppu.
Ja tuumasta nyt heti käydään toimeen.
(Menevät.)
Toinen kohtaus
Huone Lennaton talossa
(Leonato ja Antonio tulevat.)
LEONATO. No, veli hyvä, missä on poikasi, minun lankoni? Onko hän hankkinut soittajia?
ANTONIO. Hän sitä täydessä hommassa puuhaa. Mutta, veliseni, voin kertoa sinulle kummia uutisia, joita et olisi ikänäsi saattanut uneksiakaan.
LEONATO. Hyviäkö ovat?
ANTONIO. Riippuu siitä, miksi loppu ne leimaa; kaunis on kuori; hyviltä näyttävät päältäpäin. Eräs minun palvelijani sattui kuulemaan prinssin ja kreivi Claudion keskustelua, kun kävelivät tiheässä lehtokujassa puutarhassani. Prinssi Claudiolle ilmaisi rakastavansa veljentytärtäni, sinun tytärtäsi, ja aikovansa hänelle tunnustaa rakkautensa tänä iltana tanssiaisissa; ja jos huomaisi hänet taipuvaiseksi, niin aikoisi hän ottaa tilaisuudesta vaarin ja heti puhua sinun kanssasi asiasta.
LEONATO. Onko älyä sillä miehellä, joka tätä kertoi?
ANTONIO. Aika sukkela mies. Lähetän häntä noutamaan, niin saat itse häntä kuulustella.
LEONATO. Älä, älä! Pidämme tätä unena, kunnes se ilmenee todellisuutena. Mutta tahdon kuitenkin antaa tästä tiedon tyttärelleni, jotta hän olisi valmiimpi vastaamaan, jos siitä kenties tosi tulisi. Mene sinä ja ilmoita se hänelle. (Useita henkilöitä kulkee näyttämiin poikitse.) Hyvät langot, tiedätte tehtävänne. Oi, anteeksi, hyvä ystävä, tule kanssani, tarvitsen taitoasi. Hyvä lanko, ole apunani näissä kiireissä.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus
Toinen huone Leonaton talossa
(Don Juan ja Conrad tulevat.)
CONRAD. Mitä hittoa, prinssi, miksi on mielenne niin ylenmäärin synkkä?
DON JUAN. Siksi, että minulla on niin ylenmäärin syytä siihen, siksi on synkkyyteni niin määrää vailla.
CONRAD. Teidän tulisi kuulla järkeänne.
DON JUAN. Ja jos sitä kuulisinkin, niin mitä siunausta siitä?
CONRAD. Jos ei heti kohta apuakaan, niin ainakin kestävyyttä kärsimään.
DON JUAN. Ihmettelen, että sinä, joka niinkuin itse sanot olet syntynyt Saturnuksen turvissa,[6] huolit esittää siveellistä lääkettä kuolettavaan vammaan. En voi salata, mikä olen; minun täytyy olla synkkä, kun minulla on siihen syytä, ja olla nauramatta kenenkään sukkeluuksille; syödä, kun minun on nälkä, ja olla katsomatta kenenkään mieliä; nukkua, kun minun on uni, ja olla kenenkään toimiin sekaantumatta; nauraa, kun olen iloinen, ja olla sukoilematta muiden mielipidettä.
CONRAD. Niin kyllä; mutta teidän ei pitäisi noin sitä tuoda näkyviin, ennenkuin voitte sen tehdä joutumatta pulaan. Olette äskettäin ollut riidassa veljenne kanssa, ja hän on vastikään ottanut teidät jälleen armoonsa; ja siihen on teidän mahdoton oikein juurtua, jos ette itse tee itsellenne kaunista ilmaa; on välttämätöntä, että itse kypsytätte elonne.
DON JUAN. Ennemmin olisin orjantappurana pensasaidassa kuin ruusuna hänen armossaan; ja minun verelleni on mukavampi olla kaikkien ylenkatseena kuin sievistelyillä ja kursauksilla luikerrella ihmisten suosioon. Siis, jos ei voidakaan sanoa, että olen imarteleva kunnon mies, niin ei myöskään voida kieltää, että olen rehellinen konna. Kun minulla on kuonokoppa, niin minuun luotetaan, ja puntit jaloissa saan vapaana juosta; senvuoksi olenkin päättänyt olla laulamatta häkissäni. Jos saisin käyttää hampaitani, niin purisin, ja jos minulla olisi vapaus, niin tekisin mitä tahtoisin. Siihen asti suo minun olla mikä olen; älä koeta minua muuttaa.
CONRAD. Ettekö voisi tyytymättömyyttänne johonkin käyttää?
DON JUAN. Käytän sitä niin paljon kuin voin, sillä mitään muuta en käytä. Kuka tulee tuossa? Mitä uutta, Borachio?
(Borachio tulee.)
BORACHIO. Tulen juuri noista suurista iltapidoista. Leonato kuninkaallisesti kestitsee veljeänne, prinssiä; ja voin teille ilmoittaa, että on tekeillä naimiskauppa.
DON JUAN. Olisiko tuossa jotakin pohjaa, jolle voisi rakentaa onnettomuutta? Kuka on se narri, joka kihlaa itselleen kotiristin?
BORACHIO. Veljenne oikea käsi.
DON JUAN. Kuka? Tuo erinomainen Claudioko?
BORACHIO. Sama mies.
DON JUAN. Soma veitikka! Ja kehen? Kehen hän on silmänsä iskenyt?
BORACHIO. He, Heroon Leonaton tyttäreen ja perijään.
DON JUAN. Vai siihen kananpoikaseen! Kuinka sait sen tietää?
BORACHIO. Minun toimenani on huoneiden hajuttaminen, ja paraikaa kun suitsuttelin ummehtunutta suojaa, tulivat prinssi ja Claudio käsityksin ja vakavasti keskustellen. Pujahdin seinäverhon taakse[7] ja sinne kuulin, kuinka sopivat siitä, että prinssin tulisi kosia Heroa itselleen ja, kun oli hänet saanut, antaa hänet kreivi Claudiolle.
DON JUAN. Tule pois, mennään sinne! Tuosta saa mielikarvauteni ravintoa. Tuo nuori tulokas saa kaiken kunnian kukistumisestani; jos voin tehdä hänelle joinkin tavoin kiusaa, niin olen kaikin tavoin onnellinen. Voinko luottaa teihin kumpaankin? Tahdotteko auttaa minua!
CONRAD. Hamaan kuolemaan, armollinen prinssi.
DON JUAN. Mennään siis noihin suuriin pitoihin. Ilo on siellä sitä suurempi, kun minut on nujerrettu. Jospa vain kokki olisi samaa mieltä kuin minä! Mennäänkö katsomaan, mitä on tehtävää?
BORACHIO. Niinkuin käskette, armollinen herra.
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus
Sali Leonaton talossa
(Leonato, Antonio, Hero, Beatrice y.m. tulevat.)
LEONATO. Eikö kreivi Juan ollut täällä illallisella?
ANTONIO. En nähnyt häntä.
BEATRICE. Kuinka happamelta se herrasmies näyttää! Aina kun hänet näen, saan närästystä koko tuntikaudeksi.
HERO. Hänellä on hyvin synkkä mieli.
BEATRICE. Se vasta olisi oivallinen mies, joka olisi hänen ja Benediktin keskivälillä; toinen on niinkuin kuva, ei sano mitään, ja toinen on niinkuin armollisen rouvan vanhin poika: pälpättää yhtenään.
LEONATO. Siis puoli signor Benediktin kieltä Don Juanin suussa, ja puoli Don Juanin synkkyyttä signor Benediktin kasvoissa,
BEATRICE. Ja kauniit sääret ja somat jalat, setä, ja runsaasti rahaa taskussa; sellainen mies valloittaisi vaikka minkä naisen, jos vain voittaisi hänen suosionsa.
LEONATO. Toden totta, tyttö, sinä et koskaan saa miestä, jos olet noin paha suustasi.
ANTONIO. Niin tosiaankin, hän on liian häijy.
BEATRICE. Liian häijy on enemmän kuin häijy; tällä tavalla menetän hyvän Jumalan lahjan, sillä sanottu on, että "häijylle lehmälle Jumala antaa lyhyet sarvet"; mutta liian häijylle lehmälle hän ei anna niitä laisinkaan.
LEONATO. Ettäkö, kun olet liian häijy, Jumala ei anna sinulle ollenkaan sarvia?
BEATRICE. Niin aivan, jos ei anna minulle miestä; mutta siitä armosta minä aamuin illoin polvillani rukoilen päästä. Hyvä Jumala, kuinka voisin sietää miestä, jolla on partaa kasvoissa! Parempi karvasäkki pään alla.
LEONATO. Voithan saada miehen, jolla ei ole partaa.
BEATRICE. Mitä sillä tekisin? Pukisinko hänet vaatteisiin ja tekisin kamarineitsyekseni? Parrakas mies on enempi kuin poika, mutta parraton on vähempi kuin mies; joka on enempi kuin poika, se ei kelpaa minulle, ja joka on vähempi kuin mies, sille en minä kelpaa. Siis ennemmin otan kuuden killingin pestin[8] karhunkuljettajalta ja vien hänen apinansa hornaan.
LEONATO. Menet siis hornaan?
BEATRICE. En, portille vain; siinä kohtaa minut paholainen, niinkuin vanha aviomies, sarvet päässä, ja sanoo: "Mene sinä taivaaseen, Beatrice, mene sinä taivaaseen; täällä ei ole sijaa teille tytöille." Ja näin jätän sinne apinani ja menen suoraa päätä Pietarin tykö. Taivasten taivas! Hän osoittaa minulle, missä poikamiehet istuvat, ja siellä me elämme niin hurskaasti kuin päivä on pitkä.
ANTONIO (Herolle). Mutta sinä, tyttöseni, sinä, toivon ma, käyt isäsi ohjain mukaan.
BEATRICE. Niin tietysti; serkkuni velvollisuus on niiata ja sanoa: "niinkuin te tahdotte, isä hyvä"; mutta siinä tapauksessa, serkkuseni, pitää sen olla sievä ja nuori mies, muuten niiaat uudestaan ja sanot: "niinkuin minä tahdon, isä hyvä."
LEONATO. No, no, Beatrice, kyllä vielä koittaa se päivä, jolloin näen sinut miehellisenä.
BEATRICE. Ei ennen kuin Jumala tekee miehet muusta aineesta kuin maasta. Eikö ole häväistys naiselle joutua jäntterän multamöhkäleen vallattavaksi? Tehdä tiliä töistään ja toimistaan ällipäiselle savitönkälle? Ei, setä, minä en miehistä huoli. Aatamin pojat ovat veljiäni, ja, totta puhuen, pidän syntinä mennä naimisiin sukulaiseni kanssa.
LEONATO. Muista, tyttäreni, mitä olen sinulle sanonut. Jos prinssi kosii sinua tuolla tavalla, niin tiedät mitä vastaat.
BEATRICE. Vika on soiton, serkkuseni, jos hänen kosinnassaan ei ole oikeata tahtia; jos prinssi on liian vaatelias, niin sano hänelle, että kaikissa asioissa tulee olla suhtaa ja tahtia, ja näin tanssi pois koko vastaus. Sillä kuule, Hero, kosiminen, naiminen ja katuminen on niinkuin hoppapolkka, minuetti ja enkeliska: kosinta on kiivasta ja tulista kuin hyppypolska ja yhtä hassumaista; naiminen sievää ja säädyllistä kuin vanhanaikainen juhlallinen minuetti; ja sitte tulee katumus ja huonoin säärin tanssii enkeliskaansa yhä raskaammin ja raskaammin, kunnes kaatuu hautaan.
LEONATO. Serkku, sinä katselet asioita kierosti.
BEATRICE. Minulla on hyvät silmät, setä: voin nähdä kirkon keskellä päivää.
LEONATO. Naamiot tulevat, veliseni; tehkää tilaa!
(Don Pedro, Claudio, Benedikt, Balthasar, Don Juan, Borachio, Margareeta, Ursula y.m. tulevat sisään naamioittuina.)
DON PEDRO. Neitiseni, suvaitsetteko käyskennellä ihailijanne kanssa?
HERO. Jos käyskelette kiltisti ja näytätte ystävälliseltä ja olette vaiti, niin lupaan käyskellä kanssanne, varsinkin kun aion käyskellä täältä pois.
DON PEDRO. Minunko seurassani?
HERO. Sen sanon, kun suvaitsen.
DON PEDRO. Ja milloin suvaitsette sen sanoa?
HERO. Kun näkönne minua miellyttää; sillä varjelkoon Jumala, että kannel olisi kotelon näköinen.
DON PEDRO (osoittaen naamariaan). Tää Philemonin katto on, ja Zeus sen asuu alla.
HERO.
Se oljist' on siis.
DON PEDRO.
Hiljaa, lempi puhuu kuiskaamalla.
(Menevät edelleen.)
BALTHASAR. No niin, tahtoisin että rakastaisitte minua.
MARGAREETA. Minä sitä en tahtoisi, teidän itsenne tähden, sillä minussa on paljon huonoja puolia.
BALTHASAR. Esimerkiksi?
MARGAREETA. Luen ääneen rukoukseni.
BALTHASAR. Sitä enemmän teitä rakastan: kuulija voi siihen sanoa aamen.
MARGAREETA. Jumala tuokoon minulle hyvän tanssijan.
BALTHASAR. Aamen!
MARGAREETA. Ja vieköön hänet pois silmistäni, kun tanssi on loppunut. Vastaa, lukkari!
BALTHASAR. Vaiti nyt; messu on loppunut.
(Menevät edelleen.)
URSULA. Tunnen teidät vallan hyvin: olette signor Antonio.
ANTONIO. Toden totta, en ole.
URSULA. Tunnen teidät vaappuvasta päästänne.
ANTONIO. Totisesti, häntä vain jäljittelen.
URSULA. Ette voisi sitä tehdä niin häijyn hyvin, jos ette olisi hän itse. Tuohan on hänen kuiva kätensä[9] ihka ilmeisenä. Olette kuin olettekin Antonio.
ANTONIO. Toden totta, en ole.
URSULA. Olkaa vait! Luuletteko, etten teitä tunne sukkelasta älystänne? Voiko hyve pysyä piilossa? Olette kuin olettekin hän; hengen lahjat pyrkivät ilmi, ja sillä hyvä.
(Menevät edelleen.)
BEATRICE. Ettekö sano, kuka sen on teille sanonut?
BENEDIKT. En, suokaa anteeksi.
BEATRICE. Ettekö myöskään sano, kuka olette!
BENEDIKT. En nyt.
BEATRICE. Ettäkö minä olen kopea ja ammennan parhaat sukkeluuteni hauskoista juttukirjoista! Sitä ei ole kukaan muu voinut sanoa kuin signor Benedikt.
BENEDIKT. Mikä hän on miehiään?
BEATRICE. Hänet tunnette vallan hyvin, siitä olen varma.
BENEDIKT. En, toden totta.
BEATRICE. Eikö hän koskaan ole teitä naurattanut?
BENEDIKT. Sanokaa toki, kuka hän on.
BEATRICE. No niin, hän on prinssin hovinarri, sangen typerä hölmö, jonka ainoa kyky on keksiä luonnottomia parjauksia. Muut ei häntä ihaile kuin juopporentut, ja näitäkään hän ei viehätä älyllään, vaan rivoudellaan; hän huvittaa ja samalla suututtaa ihmisiä, ja sitten he nauravat hänelle ja pieksevät häntä. Hän on varmaan näillä vesillä; tahtoisin yhdyttää hänet.
BENEDIKT. Jos keksin tuon herran, niin kerron hänelle mitä hänestä sanoitte.
BEATRICE. Tehkää se; hän purkaa minuun korkeintaan pari sanansutkausta; ja jos kukaan kenties niistä ei välitä tai niille naura, niin sortuu hän raskasmielisyyteen, ja silloin on peltopyyn siipi pelastettu, sillä sinä iltana sillä narrilla ei varmaankaan ole ruokahalua. (Soittoa kuuluu sisältä.) Mutta seuratkaamme johtajiamme.