BENEDIKT. Kaikessa, mikä on hyvää.
BEATRICE. Tietystikin, sillä jos he pahaan johtavat, niin jätän heidät ensi vuorossa.
(Menevät.)
(Tanssi alkaa sisällä. Kaikki poistuvat, paitsi Don Juan, Borachio ja Claudio.)
DON JUAN. Oikein, veljeni on rakastunut Heroon ja on mennyt kahdenkesken isän kanssa sopimaan kaupasta; naiset kulkevat neiden jäljissä, ja yksi naamio vain on jäänyt.
BAROCHIO. Ja se on Claudio, tunnen hänet ryhdistä.
DON JUAN. Olettehan signor Benedikt?
CLAUDIO. Oikein arvattu, se olen.
DON JUAN. Signor, olette veljeni likeinen ystävä; hän on hurmaantunut Heroon; pyydän, neuvokaa häntä luopumaan tytöstä; tyttö ei ole säätyyn nähden hänen vertaisensa; tekisitte siten kunnon miehen työn.
CLAUDIO. Mistä tiedätte, että hän Heroa rakastaa?
DON JUAN. Kuulin hänen valallaan sen vakuuttavan.
BORACHIO. Niinikään minä; hän vannoi naivansa hänet tänä iltana.
DON JUAN. Tulkaa pois ruokapöytään.
(Don Juan ja Borachio menevät.)
CLAUDIO.
Näin Benediktinä ma vastasin,
Mut Claudiona kuulin pahaa uutta.
Niin on se: prinssi kosii itselleen.
Kaikessa muussa kestää ystävyys,
Pait lemmen toimissa ja askareissa.
Siis omaa kieltään lempi käyttäköön,
Puhukoon silmä itse puolestansa
Ja valtamieheen älköön turvatko.
On kauneus velho, jonka taika muuttaa
Voi lihanhimoks hartaan ystävyyden.
Se jokahetkinen on kokemus;
Vaan tuot' en varonut. Hyvästi, Hero!
(Benedikt palaa.)
BENEDIKT. Kreivi Claudio?
CLAUDIO. Niin, se olen.
BENEDIKT. Tahdotteko tulla kanssani?
CLAUDIO. Minne?
BENEDIKT. Lähimmän pajupuun luo,[10] omissa asioissanne, kreivi hyvä. Millä tavalla aiotte kantaa seppeltänne? Kaulassako niinkuin koronkiskuri kultavitjojaan?[11] Vai kainalossako niinkuin luutnantti vyöhyttään? Tavalla tai toisella tulee teidän sitä kantaa, sillä prinssi on siepannut Heronne.
CLAUDIO. Onneksi olkoon kauppa!
BENEDIKT. Mutta niinhän te puhutte kuin kunniallinen karjakauppias; noinhan nekin sanovat, kun ovat myyneet härän. Mutta olisitteko uskonut, että prinssi teille tekisi mokoman kolttosen?
CLAUDIO. Pyydän, antakaa minun olla rauhassa.
BENEDIKT. Hoo, nythän hosutte kuin sokea mies; poika varasti teiltä ruoan, ja te lyötte ovipieltä.
CLAUDIO. Jos ette te mene, niin menen minä.
(Menee.)
BENEDIKT. Voi, tuota haavoitettua lintuparkaa! Nyt hän kai ryömii piiloon kaislistoon. Mutta että se neiti Beatrice tunsi minut, eikä tuntenut! Prinssin narri! No niin, suittavat siksi minua sanoa, kun olen iloinen poika, niin! mutta ei, teenhän näin sulaa vääryyttä itselleni; sellaisessa huudossa en toki ole; Beatricen halpa, katkera mieli se vain tahtoo käydä yleisestä mielipiteestä ja saattaa minut näin huutoon. Hyvä, kyllä hänelle sen vain kostan.
(Don Pedro tulee.)
DON PEDRO. Signor, missä on kreivi? Oletteko nähnyt häntä?
BENEDIKT. Totta puhuen, prinssi hyvä, olen juuri näytellyt rouva Faman osaa. Tapasin hänet tässä niin alakuloisena kuin hakomaja yrttitarhassa.[12] Sanoin hänelle, ja luulenpa sanoneeni totuuden että teidän armonne on päässyt tuon nuoren neitosen suosioon; tarjouduin saattamaan häntä pajupuun luo, joko sitoakseni hänelle seppeleen, koska oli saanut rukkaset, tai kiertääkseni hänelle vitsan, koska oli ansainnut selkäsaunan.
DON PEDRO. Selkäsaunan! Mitä pahaa hän on tehnyt?
BENEDIKT. Typerän koulupojan rikoksen, joka, ilmi-iloissaan siitä, että on löytänyt linnunpesän, näyttää sen kumppanilleen, ja tämä sen häneltä varastaa.
DON PEDRO. Sanotko luottamusta rikokseksi? Rikos on varkaan.
BENEDIKT. Eipä sittenkään olisi ollut hullummaksi, vaikka olisi vitsa kierretty ja seppele myös; seppeleen hän olisi voinut itse pitää, ja vitsa olisi ollut teitä varten, joka ymmärtääkseni olette hänen linnunpesänsä varastanut.
DON PEDRO. Minä vain opetan hänen lintujaan laulamaan ja annan ne sitten takaisin omistajalle.
BENEDIKT. Jos niiden laulu sointuu yhteen teidän puheenne kanssa, niin puhutte, totta tosiaan, niinkuin kunnon mies.
DON PEDRO. Neiti Beatricella on vähän kania teihin. Se herra, joka tanssi hänen kanssaan, kertoi hänelle, että te olitte kovin häntä loukannut.
BENEDIKT. Oh! Hän piteli minua pahemmin, kuin mitä pölkkykään voisi kestää; tammikin, jossa vain on yksi ainoakin vihreä lehti, olisi hänelle vastannut; itse naamarinikin alkoi saada eloa ja hämmästellä hänen kanssaan. Hän luuli minua toiseksi ja sanoi, että olin prinssin hovinarri, että olin ikävämpi kuin sakea sumuilma; ja näin sitä sateli satelemistaan päälleni ivaa niin mahdottomalla nopeudella, että seisoin siinä kuin mies pilkkataulun edessä, johon kokonainen armeija ampuu. Hän haastaa tikareita, ja joka sana on kuolinpisto; jos hänen hengityksensä olisi yhtä kauhistavaa kuin hänen puheensa, niin ei voisi hänen läheisyydessään elää, hän levittäisi ruttoa aina pohjantähteen asti. Häntä en naisi, vaikka hän toisi myötäjäisinä kaikki, mitä Aatamilla oli ennen syntiinlankeemusta. Hän voisi panna Herkuleen kääntämään paistinvarrasta, jopa pakottaa häntä pilkkomaan nuijansakin valkean viriksi. Ei, älkää puhuko hänestä; hän on itse helvetin Ate, vaikka kauniissa vaatteissa. Rukoilen Jumalaa, että joku tietäjä manaisi hänet täältä pois; sillä, toden totta, niin kauan kuin hän on täällä, on yhtä rauhallista elää helvetissä kuin kirkossa, ja ihmiset tekevät ehdollaan syntiä, että vain sinne pääsisivät; niin, totisesti, meteli, kauhu ja sekasorto kulkee hänen jäljissään.
4
Kutsua Aatamiksi. Adam Bell oli kuuluisa, kansanlaulun ylistämä jousimies.
5
Jos ei Cupido ole koko viinikkoansa Venetiassa tyhjentänyt. Venetia oli Sh: n aikaan kuuluisa kauniista ja auliista naisistaan ja lemmenseikkailuistaan.
6
Syntynyt Saturnuksen turvissa. Saturnusta pidettiin alakuloisen luonteensävyn synnyttäjänä.
7
Pujahdin seinäverhon taakse. Seinäverhot olivat Sh: n aikaan irtonaiset ja ripustettiin jonkin matkan päähän seinästä, jotta niiden taakse voi piiloutua.
8
Otan kuuden killingin pestin j.n.e. Vanhat piiat, jotka eläissään inhosivat lapsia, olivat, kansanluulon mukaan, määrätyt kuoltuaan kantamaan apinoita helvettiin.
9
Kuiva käsi merkitsi kylmäkiskoisuutta ja saituutta.
10
Lähimmän pajupuun luo. Pajunlehdistä tehty seppele oli onnettoman rakkauden vertauskuva.
11
Koronkiskuri kultavitjojaan. Lontoon rikkailla porvareilla oli tapana pitää kallisarvoisia kultavitjoja: tavallisesti he myöskin antoivat lainaksi rahaa.
12
Hakomaja yrttitarhassa. Vrt. Jesaia I: 8.