Madame katseli tätä merkillistä taulua järkähtämättömän levollisena, ei hymyillyt eikä rypistänyt otsaansa, eikä ainoakaan vihan, inhon tai yllätyksen värähdys häirinnyt hänen vakavien kasvojensa tasapainoa. Hän ei edes herättänyt naista. Viitaten tyynesti neljänteen vuoteeseen hän ilmoitti että se oli oleva minun, sammutti sitten kynttilän, toi tilalle yölampun ja katosi sisemmästä ovesta, jonka jätti raolle aukosta näkyi että sen takana oli hänen oma huoneensa, suuri hyvin kalustettu huone.
Rukoukseni sinä iltana oli yksinomaan kiitosta. Ihmeellisesti oli minua johdettu sitten aamun odottamatta olin löytänyt turvan ja toimeentulon. Saatoin tuskin uskoa että ei vielä ollut kulunut neljääkymmentäkahdeksaa tuntia siitä kun jätin Lontoon ilman muuta holhousta kuin se mikä suojelee muuttolintua, ilman muuta suunnitelmaa kuin toivon epävarmat pilvenhattarat.
Nukun yleensä keveästi, ja keskellä yötä heräsin äkkiä. Kaikki oli hiljaista, mutta huoneessa seisoi valkoinen olento madame yöpuvussaan. Hän liikkui melkein äänettömästi, kävi katsomassa kolmessa vuoteessa nukkuvaa kolmea lasta ja läheni sitten minua. Minä olin nukkuvinani, ja hän tarkasti minua kauan. Seurasi pieni pantomiimi, joka oli sangen omituinen. Lyön vetoa että hän istui vuoteeni laidalla neljännestunnin, tuijottaen kasvoihini. Sitten hän tuli lähemmäksi, kumartui ylitseni, kohotti kevyesti päähinettäni ja käänsi reunan niin että hiukset tulivat näkyviin. Sitten hän tarkasti kättäni, joka oli peitteellä. Tämän tehtyään hän kääntyi katsomaan vaatteitani, jotka olivat tuolilla sängyn jalkopäässä. Kun kuulin hänen koskettavan ja nostelevan niitä, avasin silmäni varovasti, sillä tunnustan olleeni utelias näkemään miten pitkälle hänen tutkimushalunsa johtaisi. Aika pitkälle kylläkin hän tutki erikseen joka vaatekappaleen. Arvasin mikä aiheutti tämän toimenpiteen: hän tahtoi vaatteita tutkimalla muodostaa mielipiteen niiden käyttäjästä, hänen säädystään, varallisuudestaan, siisteydestään jne. Tarkoitus ei ollut paha, mutta keinot eivät juuri olleet kauniita eivätkä oikeutettuja. Puvussani oli tasku, sen hän muitta mutkitta käänsi nurin, laski kukkarossani olleet rahat, avasi pienen muistikirjan, tarkasti kylmästi sen sisällyksen ja otti lehtien välistä pienen palmikoidun kiehkuran neiti Marchmontin harmaata tukkaa. Erityistä huomiota hän kiinnitti avainkimppuun, jossa oli matka-arkkuni, laatikkoni ja ompelulippaani avaimet, vieläpä poistui hetkiseksi omaan huoneeseensa vieden sen mukanaan. Minä kohottauduin hiljaa vuoteessa ja seurasin häntä silmilläni, ja näitä avaimia, lukija, ei tuotu takaisin ennen kuin ne olivat jättäneet viereisen huoneen pukupöydälle vaha jäljennöksen itsestään. Kun kaikki täten oli suoritettu asianmukaisesti ja kaikella kunnialla, pantiin omaisuuteni paikoilleen ja vaatteeni käärittiin huolellisesti kokoon. Minkälaatuisia olivat johtopäätökset, jotka aiheutuivat tästä tutkimuksesta? Olivatko ne edullisia vai päinvastoin? Turha kysymys. Madamen kiviset kasvot (sillä kivisiltä ne näyttivät siinä keskellä yötä salongissa ne olivat olleet inhimilliset ja, kuten sanoin, äidilliset) eivät ilmaisseet mitään.
Suoritettuaan velvollisuutensa tunsin että äskeinen puuha oli hänen silmissään velvollisuus hän nousi, ääneti kuin varjo, ja liukui omaa huonettaan kohti. Ovella hän kääntyi ja kiinnitti katseensa pullosankarittareen, joka nukkui edelleen ja kuorsasi äänekkäästi. Rouva Svinin (otaksuin että tämä oli rouva Svini, englannitar tai irlannitar, Sweeny) rouva Sweenyn tuomio näkyi madame Beckin silmistä tuo katse puhui järkähtämättömästä päätöksestä. Madamen tarkastusmatkat virheiden löytämiseksi saattoivat olla hitaita, mutta ne olivat varmoja. Kaikki tämä oli hyvin ei-englantilaista: totisesti olinkin ulkomailla.
Seuraavana aamuna sain jatkaa tuttavuuttani rouva Sweenyn kanssa. Nähtävästi hän oli esittäytynyt nykyiselle emännälleen englantilaisena naisena, joka oli joutunut ahtaisiin oloihin, oli kotoisin Middlesexistä ja puhui englanninkieltä puhtaimmalla pääkaupungin korostuksella. Madame luottaen omiin pettämättömiin keinoihinsa saada totuus aikoinaan selville oli omituisen uskalias palvelusväkensä pestaamisessa ilman muuta (mikä niin kovin selvästi oli käynyt ilmi omasta tapauksestani). Hän otti rouva Sweenyn hoitajattareksi ja kasvattajaksi kolmelle lapselleen. Minun tuskin tarvitsee selittää lukijalle, että tämä nainen itse asiassa oli irlantilainen. Hänen säätyään en yritä määritellä: hän itse rohkeasti väitti kasvattaneensa "erään markiisin pojan ja tyttären". Minä ajattelen että hän mahdollisesti oli ollut seuralaisena, lastenhoitajana, kasvattajana tai pesijättärenä jossakin irlantilaisessa perheessä. Hänellä oli hillitty puhetapa, joka oli omituisesti höystetty teennäisillä lontoolais-lauseparsilla. Tavalla tai toisella hän oli hankkinut itselleen ja omisti nyt pukuvaraston, jonka loisteliaisuus oli melkein epäilyttävä kallisarvoisia kankeita silkkipukuja, jotka sopivat hänelle välttävästi ja jotka nähtävästi oli tehty toisia mittasuhteita varten kuin niitä, joita ne nyt koristivat, myssyjä joiden reunukset olivat oikeata pitsiä, ja pukuvaraston pääpykälä, taikakalu jonka avulla hän herätti jonkinlaista kunnioitusta koko talossa, lannisti opettajat ja palvelijat, joilla muuten oli taipumusta halveksia häntä, ja vaikutti madameen itseensä niin kauan kuin hänen leveät hartiansa kantoivat tuota majesteetillista verhoa oikea intialainen hartiahuivi "un véritable Cachemire", kuten madame Beck sekä kunnioittaen että ihmeissään sanoi. Olen aivan varma että ilman tätä "Cachemireä" hän ei olisi saanut jäädä oppilaitokseen edes kahdeksi päiväksi, mutta kiitos olkoon sen, ja yksin sen, hän jäi kuukaudeksi.
Mutta kun rouva Sweeny sai kuulla että minä olin astuva hänen kenkiinsä, silloin hän vasta ilmaisi kantansa silloin hän nousi madame Beckiä vastaan koko voimallaan silloin hän ryntäsi kimppuuni koko keskitetyllä painollaan. Madame kantoi tämän kohtauksen ja koettelemuksen niin hyvin, niin stoalaisesti, etten minäkään häpeän vuoksi voinut suhtautua siihen muuten kuin tyynesti. Vain pieneksi hetkeksi madame poistui huoneesta: kymmenen minuuttia myöhemmin seisoi keskellämme poliisi. Rouva Sweeny tavaroineen siirrettiin pois. Koko kohtauksen aikana ei madamen otsa ollut kertaakaan rypistynyt ei ainoakaan terävä sana ollut pujahtanut hänen huuliltaan.
Tämä pieni pirteä erottamisjupakka oli kokonaan selvitetty ennen aamiaista: lähtökäsky annettu, poliisi kutsuttu, kapinoitsija karkotettu, lastenkamari savutettu ja puhdistettu, ikkunat avattu. Kaikki jäljet siististä rouva Sweenysta aina hienoon tuoksuun ja alkoholinlemuun saakka, joka antoi niin selvän ja kohtalokkaan leiman hänen rikkomukselleen poistettiin Rue Fossettelta: ja kaikki tämä, sanon minä, oli tapahtunut aikana joka kului siitä hetkestä, jolloin madame Beck aamuruskon jumalattaren tavoin ilmaantui huoneestaan, siihen asti jolloin hän kylmäverisesti istui kaatamaan itselleen ensimmäistä kahvikuppia.
Puolipäivän tienoissa kutsuttiin minut pukemaan madamea. (Nähtävästi minusta oli tuleva jonkinlainen kotiopettajattaren ja kamarineidin välimuoto.) Puolipäivään saakka hän kummitteli ympäri taloa aamupuvussaan, huivi hartioilla ja pehmeät tohvelit jalassa. Mitähän englantilaisen koulun johtajatar arvelisi moisesta asusta?
Hänen tukkansa kampaaminen sai minut hämilleni. Hänellä oli runsas kastanjanruskea tukka, jossa ei vielä näkynyt harmaata, vaikka hän olikin jo neljänkymmenen vuoden ikäinen. Nähdessään hämmennykseni hän sanoi: "Ettekö ollut kamarineitinä omassa maassanne?" Ja hän otti harjan kädestäni ja työnsi minut syrjään, ei kylläkään tylysti eikä halveksivasti, ja laittoi itse tukkansa. Muita pukuasioihin kuuluvia palveluksia suoritettaessa hän puoleksi määräsi, puoleksi auttoi minua, ilman vähintäkään huonon tuulen tai kärsimättömyyden merkkiä. Sivumennen sanoen tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin minua pyydettiin pukemaan häntä. Tästä lähtien tämä velvollisuus siirrettiin Rosinelle, ovenvartijattarelle.
Hänen tukkansa kampaaminen sai minut hämilleni. Hänellä oli runsas kastanjanruskea tukka, jossa ei vielä näkynyt harmaata, vaikka hän olikin jo neljänkymmenen vuoden ikäinen. Nähdessään hämmennykseni hän sanoi: "Ettekö ollut kamarineitinä omassa maassanne?" Ja hän otti harjan kädestäni ja työnsi minut syrjään, ei kylläkään tylysti eikä halveksivasti, ja laittoi itse tukkansa. Muita pukuasioihin kuuluvia palveluksia suoritettaessa hän puoleksi määräsi, puoleksi auttoi minua, ilman vähintäkään huonon tuulen tai kärsimättömyyden merkkiä. Sivumennen sanoen tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin minua pyydettiin pukemaan häntä. Tästä lähtien tämä velvollisuus siirrettiin Rosinelle, ovenvartijattarelle.
Pukeutuneena osoittautui madame Beck naiseksi joka oli vartaloltaan verrattain lyhyt ja lihava, mutta kuitenkin vielä omalla tavallaan viehkeä, so. viehkeys johtui ruumiinosien sopusuhtaisuudesta. Hänen ihonsa oli raikas ja verevä, ei liian punakka, silmät siniset ja kirkkaat, ja tumma silkkipuku sopi hänelle niinkuin vain ranskalainen ompelijatar saa puvun sopimaan. Hän oli hauskan, joskin hieman porvarillisen näköinen, ja porvarisnainenhan hän olikin. En tiedä mistä johtui se sopusointuisuus, joka täytti koko hänen olemuksensa, ja kuitenkin oli hänen kasvoissaan myös vastakohtaisuuksia: piirteet eivät suinkaan olleet sitä lajia kuin yleensä on totuttu näkemään noin häikäisevän raikkaan ja sileän hipiän yhteydessä, vaan niiden viivat olivat lujat, otsa oli korkea mutta kapea, siitä ilmeni kyvykkyyttä ja eräänlaista hyväntahtoisuutta, mutta ei laajakatseisuutta, eikä noista tyynistä ja valppaista silmistä koskaan säihkynyt sydämessä syttyvä tuli, eikä siitä tulvehtiva hellyys. Hänen suunsa oli kova, se saattoi olla tylykin, ja huulet olivat ohuet. Tunsin, että madame olisi kaikkea neroa ja herkkyyttä, arkuutta ja uskallusta kohtaan ollut hameisiin pukeutunut Minos.
Ajan pitkään huomasin että hän hameissaan oli jotain muutakin. Hänen nimensä oli Modeste Maria Beck, o.s. Kint, mutta hänen nimensä olisi pitänyt olla Ignacia. Hän oli armelias nainen ja teki paljon hyvää. Lempeämpi ei voi olla kenenkään emännän valta. Minulle kerrottiin ettei hän koskaan nuhdellut edes tuota sietämätöntä rouva Sweenya, huolimatta hänen juopottelustaan, säännöttömyydestään ja laiminlyönneistään, mutta mrs. Sweenyn oli kuitenkin lähdettävä siinä hetkessä jolloin hänen lähtönsä katsottiin soveliaaksi. Minulle kerrottiin myös, ettei tämän laitoksen opettajista eikä opettajattarista koskaan löydetty mitään vikaa, ja kuitenkin sekä opettajat että opettajattaret vaihtuivat usein: he hävisivät ja toisia tuli tilalle kukaan ei oikein voinut selittää kuinka.
Koulu oli sekä sisä- että ulko-oppilaitos: ulko-oppilaiden luku nousi yli sadan, sisäoppilaita oli parinkymmenen verran. Madame mahtoi olla etevä johtajatarkyky; hän hallitsi näitä kaikkia, lisäksi neljää opettajaa, kahdeksaa opettajatarta, kuutta palvelijaa ja kolmea lasta, ja tuli sen ohella verrattoman hyvin toimeen oppilaiden vanhempien ja ystävien kanssa, ja kaikki tämä tapahtui ilman huomattavaa ponnistusta, ilman hälinää, väsymystä, kuumetta tai mitään liikanaisen kiihtymyksen oiretta. Toimessa hän oli aina, mutta harvoin kiireissään. Totta on että madamella oli oma keinonsa hoitaa ja pitää kunnossa tätä valtavaa koneistoa, ja aika sievä keino se olikin lukija on jo saanut siitä näytteen tuossa pikku jutussa, kun madame käänsi nurin taskuni ja luki yksityiset muistiinpanoni. "Valvonta", "vakoilu" siinä hänen tunnussanansa.
Madame tiesi kuitenkin mitä rehellisyys on, ja piti siitä so. kunhan se vain ei tyrkyttänyt kömpelöitä arvelujaan hänen tahtonsa ja etujensa tielle. Hän tunsi kunnioitusta Englantia kohtaan, ja mitä tulee englannittariin, ei hän tahtonut minkään muun maan naisia hoitamaan lapsiaan, jos se vain oli mahdollista.
Usein iltasilla, häärittyään kaiken päivää joka puolella, vakoiltuaan ja otettuaan vastaan vakoojain tiedonantoja, hän tuli huoneeseeni otsassaan todellisen väsymyksen jäljet, ja istahti kuuntelemaan kun lapset lukivat pieniä rukouksiaan minulle englanninkielellä nuo pikku katolilaiset saivat istua polvellani lukemassa Isämeidän-rukousta ja virttä joka alkaa sanoilla "Rakas Jeesus". Ja kun olin pannut lapset vuoteeseen, jäi hän puhelemaan kanssani (opin pian siksi paljon ranskaa että voin ymmärtää hänen puhettaan, vieläpä vastata siihen) Englannista ja englannittarista ja niistä syistä, jotka saivat hänet katsomaan heidän älyään korkeammaksi, rehellisyyttään varmemmaksi ja luotettavammaksi kuin muiden naisten. Hän osoitti usein erittäin hyvää järkeä, lausui usein erittäin terveitä mielipiteitä: hän näytti tietävän että tyttöjen pysyttäminen epäluuloisten rajojen sisällä, sokeassa tietämättömyydessä ja sellaisen kaitsennan alla, joka ei sallinut heidän hetkeksikään vetäytyä rauhaan omaan soppeensa, ei ollut paras keino kasvattaa heistä rehellisiä ja vaatimattomia naisia. Mutta hän väitti että jos mannermaan lasten kasvatuksessa yritettäisiin käyttää muita keinoja, siitä koituisi tuhoisia seurauksia; he kun olivat niin tottuneet rajoituksiinsa, että vapaus, miten tarkan valvonnan alla tahansa, ymmärrettäisiin väärin ja johtaisi harhaan. Hän selitti olevansa lopen kyllästynyt omiin keinoihinsa, mutta käyttää hänen niitä täytyi, ja keskusteltuaan kanssani, usein hienosti ja arvokkaasti, hän hiipi pois "hiljaisuuden-kengissään" ja liukui aaveen tavoin läpi talon, valvoen ja vakoillen kaikkialla, tirkistäen joka avaimenreiästä, kuunnellen joka oven takana.
Loppujen lopuksi madamen järjestelmä ei ollut huono sallittakoon minun olla oikeamielinen. Parempaa ei voisi ajatella kuin hänen toimenpiteensä oppilaiden ruumiillisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Ketään ei rasitettu liiaksi, läksyt jaettiin hyvin ja tehtiin verrattoman helpoiksi lukijalle, oli vapaata aikaa huvitteluun ja tilaisuutta ruumiinharjoituksiin, mikä piti tytöt terveinä; ruokaa oli yllin kyllin, ja se oli hyvää: Rue Fossettella ei näkynyt kalpeita eikä näivettyneitä kasvoja. Madame ei koskaan vastahakoisesti antanut lupapäivää, hän myönsi runsaasti aikaa nukkumiseen, pukeutumiseen, pesemiseen ja syömiseen, hänen järjestelmänsä kaikissa näissä asioissa oli helppo, vapaamielinen, terveellinen ja järkevä. Moni ynseä englantilainen opettajatar tekisi sanomattoman hyvin ottaessaan hänestä oppia ja uskon että moni tekisikin sen mielellään, jos vaateliaat englantilaiset vanhemmat sen vain sallisivat.
Koska madame Beck hallitsi vakoilemalla, oli hänellä tietysti vakoojakuntansa. Hän tunsi tarkalleen työkalujensa laadun, ja samalla kun hän ei häikäillyt käyttää likaisinta likaisimmassa toimessa viskaten sen luotaan kuin arvottoman hedelmän kuoren, kun mehu oli puserrettu pois tiedän hänen olleen hyvin tarkka valitessaan puhdasta metallia siisteihin tarkoituksiin, ja kun kerran löytyi tahraton ja ruosteeton ase, antoi hän sille paljon arvoa ja säilytti sitä silkissä ja pumpulissa. Ja kuitenkin, voi sitä miestä tai naista, joka luotti häneen tuumankaan verran enemmän kuin mitä madamen hyöty vaati: hyöty oli madamen luonteen tärkein avain hänen vaikuttimiensa pääjoustin hänen elämänsä a ja o. Olen nähnyt vedottavan hänen tunteisiinsa ja hymyillyt itsekseni, puoleksi säälien puoleksi halveksien vetoajia. Sitä tietä ei kukaan saanut ääntään hänen kuuluvilleen eikä niillä keinoin horjuttanut hänen mieltään. Päinvastoin, yritys hellyttää hänen sydäntään oli varmin keino herättää hänen vastenmielisyytensä ja saada hänestä salainen vihollinen. Se todisti hänelle että hänellä ei ollut sydäntä hellytettävänä, se muistutti hänelle kohtaa missä hän oli kykenemätön ja kuollut. Missään ei ero hyvyyden ja hyväntekeväisyyden välillä käynyt niin selvästi ilmi kuin hänessä. Vaikka hän olikin kokonaan vailla myötätuntoa, oli hänellä riittävä määrä järkiperäistä hyväntahtoisuutta: hän oli erittäin altis antamaan apua ihmisille joita ei ollut koskaan nähnyt mieluummin kuitenkin ihmisluokille kuin yksilöille. "Pour les pauvres"11 avasi hän kukkaronsa kernaasti köyhältä hän piti sen säännöllisesti suljettuna. Ihmisystävällisiin tarkoituksiin koko laajan yhteiskunnan hyväksi hän antoi avustuksensa ilomielin, mutta ei ainoankaan yksityisen suru liikuttanut häntä, ei mikään kärsimyksen voima tai suuruus yhteen sydämeen keskitettynä kyennyt järkyttämään häntä. Ei Getsemanen tuska eikä kuolema Golgatalla olisi kyennyt pusertamaan kyyneliä hänen silmistään.