Matista se tahtoi tuntua unennäöltä kaikki tämä. Vaikka kyllä kai se niin kuitenkin oli, koska on rovastikin kerran sen semmoiseksi nähnyt ja puhunut. Ja tottapahan ne sen niin olivat laittaneet, ne sen tekijät, että hyvästi passaa eikä myötämäessä eikä mäen allakaan häirinkiä tullut. Vaan mitenkä? sitä Matti ei osannut itselleen selittää ja mitäpä tuota tarvitsikaan? Eikä enää pitkään aikaan huolinut Matti ajatella koko asiaa, nykäisi tammansa juoksuun ja kaivoi kukkarosta verekset piipun perät poskeensa
Vaan silloin tamma juostessaan haukkasi lunta tiepuolesta, ja Matti tuli ajatelleeksi, että onkohan sillä jano, vaikka sai Huttulan talon avannolla juoda. Ja ajatus ryöstihe taas Matin tietämättä kulkemaan avannosta sammioon, sammiosta Villeen ja Villestärautatiehen Se mies oli ajanutkin rautatietä lieköhän montakin kertaa?
Kun ei tullut tarkemmin perustelluksi, mitenkä se kulkee ja mitenkä sillä ajetaan ja minkälainen se on onko isot pyörät ja pienet pyörät niinkuin vaunuissa, vai ovatko yhtä suuret vai mitenkä? Kovasti se vaan meni, kun ei parhaat juoksijat rinnalla pysyneet! Mitenkähän lie kuitenkaan sen asian? eiköhän ollut liikaa kehumista, ettei paraskaan juoksija?
Kyllä oli, koira vieköön, liikaa kehumista! Jos oikein pistokkaalla pitkin sivuja voitelisi riski mies kappireessä hyvää juoksijata ja jos tie olisi yhtä sileä kuin rautatie eikä vieruja mitään ja hyvä keli, niin kyllä, koira vieköön, jälelle jäisi raskas rumilas, vaikka kuinka sätkättäisi ja sutkittaisi jäisihän, perhana ollen, jälelle, että livahtaisi!
Tamma hoi! tokko sinä tiedät, kuka sinulla ajaa häh? häh? kuka sinulla häh ja Matti kohosi polvilleen reessä, löi ohjasperillä tammaa selkään, löi, ja huuti joka lyönnillä: »häh!»
Tätä tämmöistä ei ollut tammalle tapahtunut vielä milloinkaan, ja siksi se laski laukkaa, minkä kerkesi, mutta Matti ei helpottanut.
Häh! häh! hih! tulkoonpas ruunu kilpaan rautateineen, tulkoonpas ruunu rautateineen ih! hih! hih! ja Matti kohotti ohjakset korkealle ilmaan, hihkui ja ajatteli, että »jos olisi kello vielä aisassa jos olisi kello vielä aisassa!»
Ja tamma työnti korvat luimussa laukkaa, ylä- ja alamäet yhtä kyytiä ja yhä sakeammin syyti lunta Matin silmille ja suuhunkin sitä tuli, mutta Matti ajatteli, että »ann' tulla vaan!»
Vielä Marjomäen törmässäkin Valkeiskylälle päästessä tamma laukkaa laski, vaikka Matti jo oli istuutunut.
Herra isä, kun päälle ajaa! huusi naisihmisen ääni hevosen edestä, ja samassa suhahti reki jonkun sivuitse, joka oli tiepuoleen hypännyt
Kuka se siinä ei käy tieltä pois?
Ota hyvä mies rekeesi!
Mikä sitä vastamäessä!
Kyllä minä vastamäen kävelen kunhan tuolla myötämäen puolellakaan.
Matti seisautti hevosensa. Oli tullut jo hämärä.
Kah, Matlienako se en tässä hämärissä käykäähän tänne rekeen, onhan täällä sijaa Matti oli tuntenut tietä kulkevan hieroja-Lienaksi.
Minähän sitäkyllähän minä täällä kannoillakin tämän matkan, läähätti Liena Matin niskaan.Ottakaahan nyytty rekeenne Kun pitää vanhan ihmisen kävellä talvipakkasessa eivätkä antaneet hevostakaan Isäntä itse ajoon lähtee juomaretkille vaan mitenkäpähän olisi päässyt, jos en minä olisi sydänaloja sulatellut. Vaan se on vissi tosi, etten minä toista kertaa vaikka siihen paikkaan pakahtukoon niin en lähde minä toista kertaa pehmittelemään
Mistä se Matliena tulee?
Huttulan tallissahan sitä ei ole hierojalle hevosta muka olisi pitänyt pyhään odottaa muka, että pääsisi kirkkomiesten kyydissä omalle kylälle. Vaan kun oman ontermannin emäntä jo mennä lauantaina laittoi sanat, että tulla vaan
Vai ei annettu hevosta?
Ei annettu, enkä minä häntä hyvin kärttänytkään kun eivät itsestään arvanne, niin ajattelin minä, että
Ajoonko kuului isäntä itse lähteneen?
Ihan toki käsistä lähti sivut olivat vielä nykimättä, niin ei muuta kuin rekeen eikä kysykkään
Rautatiellekö se lähti?
Lähtipä tuo minne tahansa tuommoinen itramaha.
Rautatielle se kuului menneen tavaroita hakemaan.Onko Matliena käynyt rautatietä katsomassa?
Enhän minä mitenkäpä sitä vanha joka paikkaan
Kyllä siellä pitäisi Matlienan käydä.
Pitäisi kai, pitäisi kai kun mennä pyhänäkin ajoi kirkon sivuitse kolmen talon väkeä meidän kylältä sinne rautatietä katsomaan. Lapinlahden kirkollahan sen kuuluu näkevän ei kuulu tarvitsevan edemmä mennä.
Sieltähän sen näkee.
On kai Matti nähnyt sen?
Niin nähnytkö? liehän tuota jo jotain nähnyt
Uutten uhkainko meni Mattikin katsomaan vai oliko muuta asiaa?
Muutakin lie ollut asiaa.
Liekö totta, kun puhuvat, että ne siellä talvellakin ajavat pyörien päällä?
Vai niin! niin, niinhän ne mahtaa niinhän ne minä en oo talvella käynyt mikä sinne talvella.
Sitä minäkin olen ajatellut, että kun Luoja antaisi kesän, niin kävisi häntä katsomassa ja olisi Lapinlahden kirkossa yhdellä tiellä on minulla veljenpoikakin Lapinlahdella.
Maantie kulki Valkeiskylän läpi. Ontermannin kuistin suussa laskeutui Matliena kannoilta, otti nyytyn reestä ja laittoi Liisalle terveisiä.
Matti ajaa kitkutteli eteenpäin vähän maantietä vielä kääntyi sitten Mähölän pihan läpi kulkemaan ja ajoi siitä pellon poikki Pitkälän saunan perään Jo kylpivät Pitkälässä, vastan läiske kuului, ja löylyä höyrysi pakkaseen.Saunan perästä oli jyrkkä törmä alas Naulalammin jäälle. Tahtoi tamman kengättömiä takajalkoja vähän kaljamassa törmässä livettää, mutta pääsihän tuosta, kun tasaisesti laskeutui ja tasaisesti tamma laskeutui.
Jo oli tullut vähitellen pimeä. Taivas jo tähdessä tuikki, ja kumman kirkkaasti ne nyt tuikkivatkin tänä iltana Ja vähän väliä irtaantui aina joku alaspäin liukumaan pitkin taivaan kantta.Lammilta kohosi tie niitylle, ja siitä se pistäytyi pilkkopimeään metsään. Kierrellen ja kaarrellen kulki se sitten taas aukeita paikkoja, milloin ahon laitaa, milloin harjun selkää, milloin niittyjä myöten ladolta ladolle. Pakkanen kiihtyi, tinki huurtamaan hevosen kupeet ja miehen kulmat. Välistä rasahti kuusen kylkeen, välistä napsahti ladon nurkkaan Matti könötti reslan perässä turkin kaulus pystyssä. Tamma sai valtoineen kulkea tuttua tietä, mutta Matti tarkasteli itse yhä tähdettyvää taivaan kantta. Iltatähdestä lähti silmänsä harhailemaan, siirtyi siitä tuttuun otavaan, kävi pohjantähteen, tarkasteli seuliaista ja Väinämöisen viikatetta. Mutta joka kerta, kun joku tähti irtautui alaspäin liukumaan, sanoi Matti: »yhyh!», ja silloin hän nykäisi ohjasperistä tammaa juoksuun mutta ei sen enemmän manannut, jos tamma yhä käveli sillä Matti ei nyt joutanut oikein hevosestaan huolta pitämään
Sitä oli Matin mielestä niin paljon kummallista tässä maailmassa, jota ei oikein tahtonut ymmärtää ymmärtäneekö tuota kukaan oikein, vaikka luulevat olevansa viisaita, rovastit ja ruustinnat? Eihän tuota ennen ainakaan tämmöisiä kuulunuttähän aikaan sitä ei muuta kuin puhuttiin oudoista asioista, toinen toistaan kummemmista. Kunhan eivät maailmanlopun edellä viisastuisi liian paljon niin oli sanonut entinenkin rovasti, että maailmanlopun edellä viisastuvat ihmiset, piru niitä neuvoo ja näyttää niille temppelin harjalta kaiken maailman prameuden. Mutta silloin »yhyh!» silloin leimahtaa pitkäisen tuli idästä »yhyh!» ja leimahtaa hamaan »yhyh!» länteen Kovinpa ne nyt tähdet tiheään sieltä taivaalta eihän nuo ennen niin!Kovin Matti maailmanloppua pelkäsi eikä hän muuta pelännytkään mutta maailmanloppu tulee niinkuin varas yöllä vaan ei se nyt vielä tule, kun on varuillaan ja sitä ajattelee; silloin se tulee, kun ei sitä ollenkaan muistakkaan pitäisi ajatella ihmisen aina, pitää Herra mielessään ja häntä rukoilla ja avuksensa huutaa
Tamma lähti juoksemaan alas harjulta, josta tie laskeutui alavaan korpeen. Se oli niin synkkää ja tuuheata kuusikkoa, ettei taivasta näkynyt. Sieltä täältä rihvain välitse joku tähtönen tuikahti. Sinä talvena oli iso lumitalvi, ja puut ja pensaat melkein kuin torkkuivat, latvat painuksissa lumen paljouden alla. Matti ajoi melkein kuin katoksen alla Ja haukotuttamaan rupesi tuossa vähitellen korven äänetön hiljaisuus ja reen jalaksen yksitoikkoinen ritinä. Raskaalta alkoivat tuntua silmän luomet hevonen ja matkan teko haihtuivat mielestä pois ja koko maailma haihtui kaikki ihmeet ja taivaalta tipahtelevat tähdet.
Pää oli vaipunut reen laitaa vasten, ja Matti nukkui.
Matti näki unta.
Oli olevinaan pieni poikanen, semmoinen kuin oli ennen kipunapoikana ollessaan ollut pappilassa entisen rovasti vainajan aikana. Pappilan iso portti oli auki, ja Matti seisoi portin vahtina. Pehtori oli käskenyt hänen siinä seisomaan ja antanut käteen kaksi lakua, punaisen ja valkean, ja sanonut, että »kun näet rovastin vaunujen sakastin peräitse ajavan, niin näytä silloin punaista lakua jos siat ovat ryytimaassa, mutta jos saat ne sieltä ajetuksi, niin näytä valkeata, että rovasti saa ajaa yhtä kyytiä pihaan» Niin oli pehtori sanonut ja vakuuttanut moneen kertaan ja mennyt itse nurkan taa piiloon sieltä oli sitten pilkistellyt.Matti seisoi ja katseli lakuja ja antoi tuulen niitä heilutella. Mutta yht'äkkiä kuuli hän kirkonkellojen soivan, vaikka oli keskellä viikkoa eikä pyhä, ja kun katasti sakastin perään, niin sieltä täyttä laukkaa ajaa rovastin vaunut. Vaan kuistin suussa ne seisahtuvat, ja kuski huiskuttaa kättään ja huutaa, että »tullako vai ei?» Mutta silloin ei Matti muistakaan, joko on siat ajanut ryytimaasta, ja hänelle tulee hätä ja pelko pehtoria, ja hän rupeaa huiskuttamaan kumpaakin lakua, ensin punaista ja sitten valkeaa ja sitten kumpaakin. Hevoset ryöstäytyvät kuistin suusta kohti laukkaamaan, eikä kuski saa niitä hillityksi vaan kun ovat vähän matkan päässä portista, niin toinen puoli portista menee kiinni, ja vaunut kolahtavat porttiin, ja kuski lentää nokalleen maahan. Vaan silloin hyökkää pehtori nurkan takaa ja sivaltaa Mattia korvalle, ja kuski hyppää maasta ylös ja sivaltaa toiselle korvalle
Matin tamma on saanut valtoineen juosta, ja kuta likemmä kotia se tuntee tulevansa, sitä kiivakammin se kulkee. Kun korpitie loppuu ja niitty aukeaa eteen, niin tamma panee ravia, minkä jaksaa. Mutta pellon veräjällä ojentaa se häntänsä, hörhähtää pikaiseen hirnuntaan ja oikaisee täyttä laukkaa pihaan Mutta mitäs ymmärtää tamma nurkkia väistää? paukahuttaa reslan laidan pirtin nurkkaan niin, että sälö lähtee kummastakin. Matin pää retkahtaa ensin toiseen reen laitaan, sitten toiseen, ja kun hän herää, tuntee hän, että häntä on kummallekin korvalle lyöty.
Tamma juoksi yhtä kyytiä pirtin eteen. Liisa seisoi pirtin ovella, päresoihtu kädessä, ja katseli kummastellen miehensä kotiintuloa.
Soh so soh!Matti harasi pimeätä silmillään, näki jonkun seisovan jollakulla ovella ja heiluttavan jotakin punaista päänsä päällä.
Enhän minä mitenkä meinasinhan minä vaan kun minä
Mitä sinä horiset?
Kuka se siinä punaista heiluttaa? elä heiluta, akka, punaista, että pääsee tulemaan?
Häh? että pääsee tulemaan? Kuka ei pääse tulemaan?
Eivät pääse rovastin vaunut.
Rovastin vaunut? Se torkkuu vielä Kuuletko, sinä nukut ja annat tamman ajaa rekesi pirtin nurkkaan!
Eihän se ollut minun syyni
Mikä ei ollut sinun syysi?
Ei mikään itsestäänhän se portti
Liisa meni ja nykäisi Mattia käsipuolesta ja piti soihtua hänen silmiensä edessä.