Matti katasti kulmainsa alta rovastiin. Rovasti kalisteli avaimiaan taskussaan, nousi seisoalleen, kulki pari kertaa lattian yli, veti käden ja avaimen taskustaan ja meni lahvinsa luo. Avasi sen niinkuin oli joka kerta ennenkin Matin käydessä ja kertoessa avannut otti pullon ja pikarin ja käski Matin tulla ottamaan. Matti esteli niinkuin aina ennenkin oli estellyt sanoi, että jos menee päähän vanhan miehen mutta otti sitten kuitenkin ryypyn, niinkuin oli aina ennenkin ottanut. Rovasti pisti taas pullon ja pikarin piiloon, lukitsi lahvin, solahutti avaimet taskuunsa ja istuutui keinumaan.
Puheltiin minkä mitäkin, pidettiin vähän väliäkin ja tupakoitiin.
Tuli siihen sitten rovastin ruustinnakin Mattia kättelemään ja haastattelemaan
Kysyi ruustinna, mitä Matille kuuluu ja mitenkä Liisa jaksaa.Eihän Matille mitään erinäistä ja hyvinhän Liisakin jaksaamikäpä sillä jaksaessa, kun on leipää ja lämmintä
Pitäisi toki Matin tuoda Liisa useammin kirkkoon kun ei Matti käytä Liisaa kirkossa kuin moniaan kerran talvessa, sanoi ruustinna.
Ei toki ole milloinkaan yhteen kertaan jäänyt saisihan se käydä pari kolmekin kertaa, jos tahtoisi.
Eikö se tahdot?
Ei tuo hyvin tahdokaan, kun sai lasit, että näkee kirjaa itsekin katsella.
Vieläkö Matti näkee ilman laseja?
Minäkö?Ei, hyvä ruustinna, en minä ole pitkään aikaan nähnyt lautaksi lyöpi, en näe mitään vaikka kuinka koettaisin
Matin pitäisi ostaa silmälasit.
Silmälasitko?Ei olen minä koetellut, vaan ei ole ollut käypiä
Matti ei uskaltanut katsoa rovastiin. Rovasti keinui ja puhalteli savuja kattoon. Katasti vilkaisemalla Mattiin hän tiesi, että Matti oli huonolukuinen, hyvin huonolukuinen.
Kukapa niitä elukoita ruokkisi, jos Liisa joka pyhä kävisi kirkossa, sanoi Matti.
Matin pitäisi ottaa piika Liisalle avuksi onhan Matti varakas mies
Mikä varakas mies minä? ei toki, hyvä ruustinnakunhan leivässä pysyy
Jolla toki kuuluu olevan rahoja velkanakin
Ne on niitä maailman puheita hyvä, kunhan leivässä pysyy.
Niin, vaan pitäisi sitä Matin kuitenkin käyttää Liisaa rautatietä katsomassa. Tokko lie Matti vielä itsekään käynyt?
En oo käynyt onko se missä kaukana?
Ei se ole kaukana täältä. Me kun lähdimme aamiaisilta, niin oltiin puolen päivän aikana rautatiellä huru långt ä' de' nu heller, pappa, ti' järnvägen?
Tietäähän Matti Lapinlahden kirkon? kysyi rovasti.
Kyllähän minä sen tiedän, vaikken ole käynyt.
Rautatie kulkee aivan lähitse Lapinlahden kirkon.
Vai sieltä se kulkee?
Kun lähtee yhtenä aamuna ajamaan, niin on jo toisena Helsingissä.
Vai niin sukkelaan viipyyköhän kauan, jos menee ulkomaille? kuuluuhan sillä sinnekin pääsevän.
Se on sitä myöten, minne menee Ranskanmaalle ennättää viidessä päivässä, jos tiukkaan ajaa.
Entäpäs Amerikkaan?
Sinne ei pääse rautatiellä, kun on meri välissä. Matti katsoisi tässä kartalla näkyy, että on tämmöinen aava meri välissä, Atlantin meri
Niinpähän näkyy.
Mutta sukkelaan se menee ja siinä on toista kulkea kuin meidän kärryillä kolistellen.
Mahtaapa olla.
Ei tärise ja menee sellaista vauhtia, että silmissä vilisee.
Mahtaapa kyllä vilistä. Ruunuko sen on laittanut?
Ruunu.
Ruunuhan se semmoisiatottahan sen pitää mennä hyvää kyytiä, kun ruunu panee oriinsa eteen.Vaan sitä minä tässä vähän kuitenkin, että onkohan se totta, kun puhuvat, että ne rautatien hevoset syövät halkoja ei mahda olla, taisi vaan pehtori minua narratakseen?
Rovasti ja ruustinna, vaikka itse viisasta väkeä, eivät milloinkaan kuitenkaan nauraneet, jos joku heidän mielestään sattui tyhmemmästikin puhumaan Ja mistäpä Matti sen niin tiesikään ja taisikaan tietää? Ja kun ruustinna oikein ajatteli, niin olihan hänellekin alussa tullut hevoset mieleen, kun oli kuullut rautatiestä puhuttavan,oli hän myöskin ajatellut: rautatie? tottahan se on tie, joka on raudasta, niinkuin maantie maasta ja mullasta
Rovasti oli jo ylioppilaana ollessaan nähnyt Helsingin rautatien eikä hän enää muistanut, mimmoiseksi hän lie sen ensiksi ajatellut. Hänen suunsa meni vähän nauruun, mutta sitten hän rupesi hiljaisesti ja maltillisesti selittämään
Se, näetsen, on sillä tavalla, ettei siinä hevosia tarvita vaunut kulkevat höyryn voimalla onhan Matti nähnyt vaunujas?
Tokihan minä toki olen vaunuja nähnyt!
Ei ne ole samanlaisia kuin meillä on ne pitää olla erilaisia, jotka höyryn voimalla kulkevat.
Kai ne pitää olla erilaisia.
Ne on kuin huoneita ikään
Vai niinkuin huoneita ei nyt kiitetä!
Ja niitä panee höyry liikkeelle niinkuin höyryvenheitä onhan Matti nähnyt »Suomelan»?
Näinhän minä tuon mennä kesänä tuossa kirkon salmella sätkättävän.
Niin no, sen panee höyry liikkeelle vettä myöten, ja lokomotiivin eli veturin, joka vaunuja vetää, sen panee kanssa höyry liikkeelle. Siipien sijasta pitää vain olla pyörät, kun se kulkee maalla.
Niinpä kaieihän se miten siipiensä varassa mahtaisi maata myöten kulkea.
Kyllä Matti nyt ymmärsi sen täydelleen, minkälainen se oli semmoinen, joka oli kuin höyryvenhe ja nostettuna pyörien päälle.
Mutta kyllä se oli kuitenkin vähän kumma laitos vaan tottapahan rovasti tiesi, kun oli itse nähnyt.
Ymmärtäähän Matti sen nyt?
Kyllä minä nyt, kyllä minä nyt!
Niin, semmoinen se on, sanoi ruustinna.Matti ottaisi kahvia ja leipää kanssa. Kyllä Matin pitää käydä sitä katsomassa ja ottaa Liisa mukaan.
Matti joi kahvia eikä vastannut mitään.
Eikö tuota pitäne uskoa katsomattakin mitäpä tuota enää vanha mies kaikista lysteistä tiedänhän minä, minkälainen se on, kun rovasti on selittänyt.
Ei sitä osaa kukaan oikein toiselle selittää, sanoi ruustinna,omin silmin se nähdä pitää kyllä sitä täytyy käydä katsomassa!
Suur' kiitosta!Jokohan pitänee käydä?
Kyllä ihan varmaan, ja ottaa Liisa mukaan.
Mahtaa kai sen mieli ruveta sinne tekemään, kun kuulee.
Ruustinna lähti askareilleen, mutta rovasti ja Matti juttelivat vielä minkä mistäkin. Siitä juttelivat, kuinka paljon se ihmisjärki ajattelee ja laittelee ja mihinkä se vielä meneekin.
Ja rovasti sanoi, että »kunhan se ei vain menisi yli voimainsa rimpuilemaan»
Ja reistailemaan, sanoi Matti.
Kyllähän se on hyvä, että ihminen järkeänsä käyttää, joka sille on luomisessa annettu jos se ei vain siitä ylpeilemään rupeaisi eikä unohtaisi kaiken antajaa,sanoi rovasti ja lisäsi, että Jumalan töitähän ne on rautahöyryt ja rautatietkin.
Eipähän ne kenenkään muunkaan liene, myönsi Matti.
Ja häntä kovin ajattelutti se kumma laitos, joka oli kuin huone ja pyöräin päälle nostettu Mutta rovastia haukotutti, eikä tahtonut puhe oikein sujua enää ja niin Matti heitti hyvästinsä ja lähti.
II
Matti oli aika lailla hajamielinen, kun hevostaan valjasti, eikä muistanut panna suitsia hevosensa suuhun, ennenkuin oli pihan yli ajanut ja vasta kyökin edessä erehdyksensä huomasi Ei tammakaan ollut kiireissään, kun käveli pihan yli ja käveli vielä törmästäkin jäälle laskeutuessaan.
Mutta siitä hävyttömyydestä Matti jo tuskastui.
Soh, tamma!mitä sinä siinä!nä-nä-nä!
Vaan tamma odotti parempaa manausta ei ollut kuulevinaankaan, laahasi vain jalkojaan kuin vesitynnöriä vetäessään.
Ka-ka-ka! etkö sinä sen!Matti riuhtaisi ohjaksia, ensin oikeaa, sitten vasenta, ja siitä tamma tiesi, että nyt sillä jo oli tosi mielessä. Ennenkuin oikein irtautui juoksemaan, huiskautti häntäänsä kaksi kertaa sillä se nyt oli kerran hänen tapansa semmoinen. Sitten loikkasi juoksuun, kun rekikin alamäessä takaapäin kiirehti.
Aidan selällä istui harakka. Se hyppäsi siitä seipään nenään ja päästi imelän naurun »No kylläpä sillä nyt on lysti tyhjän naurajalla», mutisi Matti ja riuhtoi tammaansa parempaan juoksuun »etkö sinä ymmärrä, kun sinulle harakatkin nauraa!»
Tamma juosta raksutteli jäätä pitkin, tie kitisi reen jalaksen alla, resla ritisi, ja Matti istua könötti keskellä reslaa turkin kaulus pystyssä. Lyhyt päivä jo tehdä tuhersi hämärätä Matti ajoi viittatietä ja ajatteli
Sitä Matti ajatteli, mitä rovastin ja ruustinnan kanssa oli puhunut Vai oli se Lapinlahden kirkolla rautatie? Eipä olisi uskonut, joka ei olisi omin korvin kuullut ja kummapa se oli, kun ei siitä ennen ollut kuullut vasta kai se oli sinne tullut Eiköhän sitä höyrylle enää vettä riitä, kun jo maalle kapuaa? Kyllä se mahtoi kumman näköinen ollakummahan tuo oli jo ennestäänkin vettä pitkin sätkättäessään olisikohan häntä käydä katsomassalieköhän muut käyneet kuin rovasti ja ruustinna?
Viittatie teki niemen nenässä polvekkeen ja vei sitten soikeata järveä pitkin Talvilahden pohjukkaan, Huttulan talon rantaan. Kuta likemmä maata tultiin, sitä verkemmästi tamma nytkytteli. Matti ei ollut kiirehtinyt pitkään aikaan, ja tamma luuli jo saavansa käydä vielä takasillaan juoksua pani, vaikka eutset jo kävelemään heitti jo takasetkin käveli ja lautanen kohoili kuin helpotuksesta huoaten.
Ka-ka-ka!Tamman täytyi taas alkaa etusilla juoksua takaset vielä käveli. Mutta kun Matti kiskaisi ohjaksia, ensin oikeaa, sitten vasenta, niin täytyi takastenkin yhtyä yhteen tahtiin.
Matilla oli aina tapana juottaa hevostaan Talvilahden pohjukassa Huttulan talon vesiavannosta. Ja vanhalta muistilta poikkesi sinne tamma nytkin.
Ka-ka-ka!Matti ei olisi nyt muistanutkaan, mutta tamma vei väkisin.
No, menehän sitten! sanoi Matti ja antoi tammalle vallan.
Avannolla oli Huttulan talosta vesimies sammiota täyttämässä.
Mistä se Matti ajelee? kysyi vesimies.
Kirkolta päin pappilasta viimeksi, vastasi Matti ja kohosi tieroja kopistelemaan tammansa jaloista.
Kuuluuko sitä mitä?
Eipä tuota erinäistä.Onkos isäntä kotona?
Ei oo kotona lähti tän' aamuna Lapinlahdelle.
Taisi mennä rautatietä katsomaan?
On kai se jo sen ennenkin nähnyt eikö lie mennyt tavaran hakuun.
Hyvinköhän käyvät isännän kaupat?
Hyvinkö nuo käynee, en tiedä lihovanhan tuo ainakin itse näkyy.
Onkos Ville käynyt rautatietä katsomassa?
Niin minäkö? olinhan minä tuota jo omin käsin tekemässäkin.
Elä, elä
No ihan toki puolitoista vuotta, ja kohta lähden uudelleen.
Minkälaista työtä se oli?
Olipahan kuin ojan kaivua.
Vaan sitä ei Matti uskonut. Puri huulensa yhteen eikä puhunut mitään. Kyllähän hänkin jotain tietää ettei sitä nyt niin vain narrina pidetä. Tietäähän hänkin nyt sen verran rautatiestä ja sen semmoisista, ettei niiden tekeminen kuitenkaan ojan kaivua ole. Ville-löyhkä, saattaa se ehkä osata ojaa kaivaa, mutta rautatietä tekemään ei suinkaan siihen kykene, jos ei ole seppä.
Onkos se Matti käynyt rautatietä katsomassa?
Mitähän lie tehnyt?
Miltäs näytti?
Miltähän lie näyttänyt itsepähän parhaiten tiennet.
Ville oli jo ammentanut sammionsa vettä täyteen ja ojensi kapan Matille.
Matti nosti vettä avannosta ja antoi tammalleen juoda,
On se riski mies tuo Matti, kun yhdellä kädellä nostaa täyden vesikapan, sanoi Ville.
Matti ei puhunut siihen mitään, mutta tunsi kuitenkin leppyvänsä.
Onkos Matti milloinkaan ajanut rautatiellä? kysyi taas Ville.
Ootkos sinä?
Jo toki tavallakin se menee niin kiivaasti, ettei paras ori rinnalla pitäisi, jos kilpaan kävisi
Pitäisi, jos laukalla laskisi
Saattaisipa alkumatkasta pitää, jos laukalla laskisi, myönnytteli Ville.
Matti nosti tammalleen toisen kapallisen vettä, tällä kertaa vasemmalla kädellään.
Pappilan pehtori se kanssa lähtee rautatielle kevätpuoleen, sanoi Ville.
Sitä tuntui hokevan lähteneekö eli ei.
Me lähdemme yhdessä pehtori pääsee tatsuunamieheksi, mutta minä lähden muuhun työhön.
Mihinkä työhön se Ville?
Tienkorjuutyöhön Tästä kevätpuoleen lähdetään olen nyt ollut Huttulassa loisina ja tehnyt minkä mitäkin, mutta kohta kun maat sulavat, niin lähden rautatietä korjaamaan. Eihän se korjaamatta kestä ajaa.
Kestäneehän tuo rauta?
Sehän se vasta ei kestäkään kiskot lähtee yhä irti, niin pitää olla aina korjaamamiehiä.Tulkaa pois, Matti, tekin sinne työhön!
Kyll' en minä ruunun työhön rupea.
Vaan kun ruunu maksaa hyvän palkan?
Paljonko siellä maksetaan?
Kaksi markkaa päivältä.
Niinkuin parhaana hein'aikana?
Niin toki tavallakin tulee pois vaan Matti ruunun työhön.
Enpä häntä.
Ei se ole sen kummempaa kuin muukaan työ kyllä sitä osaa tehdä.
Kyllä kai sitä tehdä osaisi yksi niinkuin toinenkin vaan enpä hänestä huoli.
Ei taitaisi akka päästää!
Akkako? vähät minä akasta!
Eikös se ole vähän tiukka akka?
Kyllä minä akkani tiedän tuossa on kappasi, heh! vastasi Matti, vähän närkästyneenä Villen luuloista, istuutui rekeensä ja alkoi ajaa hyvästiä sanomatta. Huttulan vesimies nosti kapan sammioonsa ja lähti nousemaan vesitien törmästä ylös.
Matti ajaa natuutteli viittatietä Talvilahden pohjaan, kohosi nuottikodan kohdalla maalle ja tuli vähän matkaa metsätietä kulettuaan maantielle, joka kiersi järven ympäri ja yhtyi täällä oikotiehen.
Kyllä siellä käytävä olisiajatteli Matti eikä muuta paljon ajatella osannutkaan kuin sitä, mitä oli kuullut. Rautatie vaikka eihän siitä oikein tahtonut selvää saada, minkälainen se oli, vaikka kuinka olisi ajatellut ja arvellut Ja kuitenkaan Matti ei saattanut olla sitä ajattelematta, mutta ajatellessaan hän oli taas ihan omiin ajatuksiinsa sekaantua. Se oli milloin minkin näköinen. Välistä oli siitä selvän saamaisillaan, mutta sitten se muuttui. Se oli ensiksikin semmoinen, että oli kuin olisi ollut tuossa silmien edessä nelipyöräiset vaunut, joissa oli isot pyörät ja pienet pyörät, ja ne tahtoivat aina näyttää samanlaisilta kuin ne rovasti vainajan vanhat vaunut. Ja niiden edessä näytti olevan kaksi hevosta, kuomin alla sitten rovasti ruustinnansa kanssa ja vastapäätä nuori herra ja ryökkynät; kuskipukilla istui kuski, kädet ojona, ja kuskin vieressä Matti, pienenä poikana, joka vähän pelkäsi ja piteli käsillään kiinni.Välistä ei taas ollut hevosia eikä vaunuja eikä mitään, ennenkuin rupesi silmissä kuvattelemaan »Suomela», niinkuin se olisi kulkenut maantietä pitkin pyöräin päällä, isojen ja pienien, lippu kokassa seipään nenään sidottuna, ja perässä seistä töröttämässä kapteeni. Lotjia tuli jälessä nuoran mukana kaksi kolme ja myötämäessä ne töyttäsivät toisiinsa kiinni, eivät miehet tahtoneet saada niitä irti toisistaan. Ja rytinää ja räiskettä siinä oli niinkuin koko kirkkoväen ajaessa.