Minä elähdyin näistä tervetulleista sanoista; vilpittömästi ilostunein sydämin heittäysin polvilleni hänen jalkoihinsa ja haastoin:
"Olkoon teidän arvoisuutenne ainiaan siunattu päätöksestänne! Nyt saan olla onnellinen. Sallikaa minun polvillani kiittää teitä kaikista hyvistätöistä ja suosionosoituksista, joita olette minulle niin runsaassa mitassa jaellut edistyksen ja oppimisen tilaisuuksista, joita minulla on ollut armollisen rouvan ja teidän välityksellänne. Tahdon nyt unohtaa kaiken mitä teidän arvoisuutenne on yrittänyt minulle, ja minä lupaan teille, etten milloinkaan anna nimenne tulla huuliltani muutoin kuin kunnioituksen ja kiitollisuuden tunteilla. Jumala kaikkivaltias siunatkoon teidän arvoisuuttanne iankaikkisesti, aamen!"
Kohoten asennostani poistuin sitten aivan toisella mielellä kuin olin hänen eteensä astunut, ja niin ryhdyin kirjoittamaan tätä kirjettä. Ja näin on kaikki onnellisesti lopussa.
Ja nyt, rakkahin isä ja äiti, odottakaa pian näkevänne tytär-parkanne taas luonanne nöyränä ja kuuliaisena, älkääkä peljätkö, etten minä osaisi olla teidän parissanne yhtä onnellinen kuin aina, sillä minä makaan ylisillä kuten ennenkin, ja toimittakaahan pikku vuoteeni kuntoon. Minulla on vähän rahaa, ostaakseni vaatekerran, joka paremmin soveltuu asemaani kuin nykyiset pukineeni, ja leskimuori Mumfordin avulla hankin siellä ompelutyötä; älkää peljätkö, että koidun taakaksenne, jos vaan terveenä pysyn. Minä tiedän, että minulla on siunausta ehkei omasta kohdastani, niin teidän kumpaisenkin tähden, jotka olette kaikissa koettelemuksissanne ja vastuksissanne säilyttänyt sellaisen nuhteettomuuden, että kaikki puhuvat teistä pelkkää hyvää. Mutta toivottavasti hän sallii hyvän rouva Jervisin antaa minulle päästökirjan, jotta minun ei luultaisi tulleen eroitetuksi jonkin vilpin takia.
Ja olkoon siis teillä siunausta minun puolestani, rakkaat vanhemmat, ja minulla teidän puolestanne. Ja minä tahdon aina sulkea rukouksiini isäntäni ja rouva Jervisin. Hyvää yötä vain, sillä on jo myöhä, ja minut kutsutaan pian makuulle.
Toivoakseni ei rouva Jervis ole pahastuksissaan minulle. Hän ei pyytänyt minua illalliselle; tosin en olisi voinutkaan mitään syödä, vaikka olisi kehoitettukin. Mutta varmastikin nukun puhtaasti ensi yönä ja näen unta, että olen jälleen teidän kanssanne rakkaassa, rakkaassa onnekkaassa ullakkosuojassani.
Hyvää yötä siis uudestaan, rakas isä ja äiti, toivottaa teidän kunniallinen tytär-poloisenne.
Kenties en pääse tulemaan vielä tällä viikolla, kun minun pitää laittaa kokoon liinavaatteet ja jättää järjestykseen kaikki mitä minun hoidossani on ollut. Lähettäkää minulle rivi, jos voitte, antaaksenne tietää olenko tervetullut; John paluumatkallaan käy kysymässä sitä. Mutta älkää hänelle vielä mainitko mitään minun poistulostani, jotta minun ei sanottaisi hölpöttelevän kaikkea.
17. KIRJE
RAKKAHIN TYTTÄRENI,
Tervetullut, kymmenkertaisesti tervetullut olet sinä luoksemme, sillä palaathan viattomana, onnellisena ja vilpittömänä: sinä olet vanhuutemme tuki ja viihdytys. Ja vaikka me emme kykene hyväksesi tekemään mitä tahtoisimme, niin huoletta saat toki olla siitä, että me elämme yhdessä onnellisesti: minä kun yhäti raadan, äiti-rukkasi kehrää ja sinä otat neulomista, niin varmastikin me tulemme toimeen paremmin ja paremmin. Äiti-parkasi silmät vaan alkavat jo heikontua, mutta minä Jumalan kiitos olen yhtä hyvissä voimissa ja kykenevä ja työteliäs kuin koskaan. Ja oi, rakas lapseni, sinun kunnokkuutesi tuntuu elähdyttäneen minut jaksavammaksi ja terveemmäksi kuin ennen olinkaan. Suuria siunauksiapa ovat koettelemukset ja kiusaukset silloin kun meillä on voimaa niiden vastustamiseen ja voittamiseen.
Mutta olen rauhattomalla mielellä noista neljästä guineasta: minun nähdäkseni sinun pitäisi antaa ne takaisin isännällesi, ja kuitenkin olen jo rikkonut rahaa tästä säilystä. Valitettavasti on nyt vain kolme jäljellä; mutta yritän neljännen saada lainatuksi osittain palkkaani vastaan ja osittain muori Mumfordilta, lähettääkseni koko erän sinulle palautettavaksesi Johnin ensi käynnillä, jos hän tulee uudestaan ennen sinua.
Tahdon tietää kuinka olet tulossa. Kelpo John kaiketi mielelläänkin saattaa sinua osan matkaa, jollei isäntäsi ole niin nyreissään että kieltää. Jos ilmoitat kyllin tarkkaan ajan, niin äitisi kävelee viitisen penikulmaa sinua vastaan taipaleella ja minä kymmenenkin tai kunnes kohtaan sinut, mikäli yksi vapaapäivä riittää sillä sen verran minä kyllä saan luvan pitää lomaa tällaisella perusteella; ja me otamme sinut vastaan suuremmalla mielihyvällä kuin syntyessäsi tunsimme tai olemme koko elinaikanamme kokeneet.
Ja Jumala siis siunatkoon sinua, kunnes se onnellinen hetki koittaa, toivotamme sekä äitisi että minä; eikä nyt muuta ole sanottavaa sinun hartaasti rakastavilla vanhemmillasi.
18. KIRJE
RAKAS ISÄ JA ÄITI,
Tuhannet kiitokseni hyvyydestänne, jota viime kirjeessänne ilmaisette minua kohtaan. Kaipaan nyt päästä suoriutuneeksi hommastani ja takaisin vanhaan omaan ylissuojaani, joksi voin sitä sanoa. Olen ollut ihan toinen olento siitämisin kun herrani antoi minulle eron; ja kun tulen luoksenne kunniallisena tyttärenä, niin onpa se mielelleni viihdyttävää siihen verraten, että ainoasti paheeseen sortuneena olisin voinut silmienne eteen astua. No, kirjoitteluaikani päättyy pian; käytänkin sitä siis nyt vielä ja kerron kaikki mitä on tapahtunut viime kirjeeni jälkeen.
Kummeksuin että rouva Jervis ei kutsunut minua illastamaan kanssansa ja pelkäsin hänen olevan pahastuksissaan; ja lopetettuani kirjeeni kaipailin häntä makuulle. Hän tuli viimein ylös, mutta näytti aralta ja pidättyvältä.
"Rakas rouva Jervis", virkahdin minä, "olen iloissani, kun näen teidät; ettehän ole suuttunut minuun?"
Hän vastasi pahoittelevansa, että asiat olivat kehittyneet näin pitkälle. Hän oli minun mentyäni puhellut vielä melkoisen tovin herrani kanssa; tämä oli näyttänyt liikutetulta minun sanoistani ja polvistumisestani hänen eteensä sekä siitä, että eron saadessani rukoilin hänen puolestaan. Minä olin omituinen tyttö, oli hän huomauttanut; hän ei tiennyt miten päin käsittää minua. "Ja joko hän nyt meni?" sanoi hän. "Aioin lausua hänelle vielä jotakin muuta; mutta hän käyttäysi niin oudosti, etten tullutkaan pysähdyttäneeksi häntä." Rouva Jervis kysyi, pitikö hänen kutsua minut takaisin. "Kutsukaa", virkkoi hän, ja samassa: "Ei: menköön vain, se on parasta hänelle ja minullekin; hän saa jättää paikkansa, kun nyt olen sanonut hänet irti. En osaa ymmärtää, mistä hän on tuon kaiken saanut, mutta eläissäni en ole hänen kaltaistansa kohdannut."
Rouva Jervis sanoi hänen kieltäneen häntä kertomasta minulle kaikkea, mutta hän uskoi, että hänen arvoisuutensa ei koskaan enää yrittäisi minulle mitään; ja hänen arvatakseen joskaan hän ei ollut siitä varma minä saisin kyllä jäädä, jos pyytäisin sitä suosiollisuutena.
"Minäkö jäisin, rakas rouva Jervis!" huudahdin; "mieluisampaahan uutista en olisi voinut saada kuin että hän antaa minun mennä. Ikävöitsen takaisin ahdinkooni ja köyhyyteeni, joilla hän minua uhkasi, sillä vaikka olenkin varma köyhyydestä, en joudu kokemaan puoleksikaan sellaista ahdinkoa kuin näinä viime kuukausina."
Rouva Jervis, se rakas hyvä sielu, syleili minua kyynelsilmin ja pahoitteli:
Rouva Jervis, se rakas hyvä sielu, syleili minua kyynelsilmin ja pahoitteli:
"No, no, Pamela, en minä olisi luullut osoittaneeni niin vähän rakkautta sinua kohtaan, että sinä ilmaisisit noin suurta ilahdusta minut jättäessäsi. Varmastikaan en ole edes omaan lapseen kiintynyt puoleksikaan niin suuresti kuin sinuun."
Hyrähdin itkuun kuullessani hänen puhuvan minulle noin sydämellisesti, jollainen hän tosiaan on aina ollutkin. "Mitä mielestänne voisin tehdä, rakas rouva Jervis?" valitin. "Teitähän rakastan lähinnä isää ja äitiä, ja teistä eriäminen on minulle suurimpana huolena tästä paikasta lähtiessäni; mutta olen varma siitä, että jääminen olisi ehdoton hukka. Voinko jäädä ja tuntea oloni turvalliseksi tuollaisten yritysten ja uhkausten jälkeen kun hän juuri viime kerralla jo vertasikin itseänsä julmaan raiskaajaan ja sitte käänsi puheensa sellaiseksi leikiksi, että me laittaisimme keskenämme sievän romanttisen tarinan? Eikö hän jo kahdesti ole alentanut itseään? Minun on varottava kolmatta kertaa, koska hän voisi virittää ansansa taatummin, sillä hän ei kenties ollut odottanut, että halpa palvelustyttö tekisi siinä määrin vastarintaa herralleen. Ja jos tämän jälkeen pysyisin paikassani, eikö sitä katsottaisi jonkunlaiseksi oikeutukseksi tuollaisille teoille? Sillä minun nähdäkseni, jos joku meidän sukupuoleemme kuuluva kohtaa törkeätä hätyyttelyä ja ilman pakkoa asettuu sille alttiiksi, se on ahdistajalle rohkaisua hankkeittensa pitkittämiseen: se ei ole muutakaan kuin hänen johdattamistansa ajattelemaan, että hänelle annetaan anteeksi mitä suorastaan ei saa antaa anteeksi. Sellainen alistuminen ei ole mitään vähäistä kannatusta rumille teoille, sanon teille."
Hän painoi minut rintaansa vasten ja huudahti: "Sanon teille! Mistä sinä saatkaan kaiken tietosi, kaunoiseni, ja järkevät päätelmäsi, vuosiltasi noin nuorena? Ihme sinä olet ikäiseksesi, ja minä rakastan sinua elämäni ajan. Mutta päätätkö siis jättää meidät, Pamela?"
"Kyllä sen teen, rakas rouva Jervis", vakuutin minä, "sillä mitä muuta voisin asiain ollessa tällä kannalla? Mutta ensin lopetan keskeneräiset tehtäväni, jos se suvaitaan, ja toivon saavani teiltä päästökirjan, mainetodistuksekseni, jotta minun ei luultaisi joutuneen pois paikastani millään haitallisella perusteella."
"Kyllä, annanhan tietysti", lupasi hän; "kirjoitan sinulle todistuksen jollaista yksikään tyttö ei vielä ole sinun iälläsi osoittanut ansainneensa".
"Olen varma siitä", lausuin kiitollisena, "että ainiaan rakastan ja pidän kunniassa teitä kolmantena parhaana ystävänäni, minne hyvänsä menen tai miksi vain kehitynkin".
Niin menimme vuoteeseen, ja minä en herännyt ennen kuin oli aika nousta; vilkkaana kuin lintunen sitten aloin peräti hyvillä mielin valmistella hommiani.
Herrani lienee minulle suutuksissaan, sillä hän meni pari kolme kertaa ohitseni sanaakaan virkkamatta. Illemmalla hän sitte kohtasi minut puutarhaan johtavassa käytävässä ja lausui minulle sanan sellaisen, jota en ollut koskaan kuullut hänen käyttävän miehelle, naiselle tai lapselle. Ensin hän ärähti: "Tuo letukka on aina tiellä." Painautuen niin kiinni seinään kuin saatoin (ja käytävän leveys olisi ollut riittävä vaunuillekin) minä virkoin: "Toivoakseni en enää kauvan ole teidän arvoisuutenne tiellä." "Mene httiin siitä", tulistui hän (ja se oli se hänen jyrkeä sanansa), "pikku hylky; viet minulta jo kaiken maltin". Vapisinpa kuullessani hänen noin kiroavan, mutta huomasin samalla, että hän oli kiusaantunut, ja ollen menossa pois en piitannut siitä niin paljoa. No, näen, rakkaat vanhemmat, että kun joku tahtoo tehdä pahuutta, ei ole ihme jos hän pahoin puhuukin. Olkoon niiltä molemmilta suojassa Jumalan avulla teidän kuuliainen tyttärenne.
19. KIRJE
RAKAS ISÄ JA ÄITI,
Johnimme saadessa tilaisuuden kulkea sitä kautta kirjoitan jälleen ja lähetän molemmat kirjeet yhtaikaa. En osaa vielä sanoa, milloin pääsen lähtemään tai millä tavoin tulen, syystä että rouva Jervis näytti herralleni liivejä, joita hänelle kukitan, ja hän oli sanonut: "Se näkyy olevan kylläkin hyvää työtä; sen letukan lienee paras jäädä kunnes saa sen valmiiksi."
Hänellä ja rouva Jervisillä näkyy nykyisin olevan kahdenkeskistä puheltavaa, josta minulle ei mainita mitään; mutta rouva Jervis on kuitenkin hyvin ystävällinen minua kohtaan, enkä minä epäile häntä kovin kehnoa olisikin, jos epäilisin. Taloudenhoitajattaren tietenkin täytyy tehdä hänen mielikseen ja totella kaikkia hänen laillisia määräyksiään; muunlaisia hän ei toki ota noudattaakseen: siksi hyväsydäminen hän on ja minuun kiintynyt. Mutta hänen on pysyttävä paikassaan minun mentyäni, joten hänen on kartettava herättämästä nurjamielisyyttä.
Hän on taas suostutellut minua jäämään ja nöyrtymään.
"Mutta mitä minä olen tehnyt, rouva Jervis?" surkeilin minä. "Jos olen ollut hurnakka, ynseäsilmä ja nenäkäs letukka, kuten hän minua nimittelee, niin eikö minulla ole ollut syytä puolellani? Luuletteko että olisin koskaan unohtanut asemaani, jollei hän olisi unohtanut esiintyä herrani tavoin? Sanokaa minulle suoraan sydämestänne, rakas rouva Jervis, saatanko mielestänne jäädä turvallisesti: mitä te ajattelisitte tai kuinka te tekisitte minun sijassani?"
"Pamela kulta", vastasi hän suudellen minua, "enpä tiedä kuinka menettelisin tai mitä ajattelisin. Toivoakseni tekisin kuten sinä teet. Mutta tuskin kukaan muu. Hänen arvoisuutensa on hieno herrasmies; hänellä on paljon sukkeluutta ja hyvät järjenlahjat, ja häntä ihailee, kuten tiedän, puolisenkymmentä vallasnaista, jotka tuntisivat olevansa onnellisia hänen huomaavaisuudestaan. Hänellä on uljas kartano; ja kuitenkin luulen hänen rakastavan sinua, vaikka oletkin hänen palkollisensa, enemmän kuin kaikkia maan säätyläisneitejä. Hän on varmaan yrittänyt voittaa tunteensa, kun olet niin paljoa alempana häntä, ja arvatenkin hän huomaa, että hän ei voi. Se kiusaannuttaa hänen ylpeätä sydäntään ja saa hänet päättämään, että sinun on muutettava pois: ja siksi hän puhuttelee sinua äreästi, kun sattumalta näkee sinut."
"No, mutta, rouva Jervis", muistutin minä, "kysynpä teiltä: jos hän voi kumartua minunlaiseni halvan tyttösen puoleen, kuten on juuri mahdollista, sillä olenhan lukenut melkein yhtä kummallisista tapauksista isoisten miesten ja köyhien neitosten kesken, niin mihin se voi tähdätä? Hän saattaa kenties alentautua ajattelemaan, että minä ehkä kelpaisin hänelle huvinaiseksi; ja maailman ollessa nykyisellään ei semmoinen elämä toimita miehiä häpeään, mutta syöksee naispoloiset perikatoon. Ja jos minä taipuisin moiseen paheellisuuteen, hän siis pitäisi minut kunnes olisin mennyttä ja hänen mielensä muuttuisi sillä paheellisetkin miehet, olen lukenut, pian kyllästyvät irstaaseen elämään saman henkilön kanssa ja tahtovat vaihtelua. Silloin Pamela-rukka häädettäisiin matkaansa ja häntä osoiteltaisiin hyljittynä pillomuksena; jokainen halveksisi häntä, ja oikeudenmukaisesti, rouva Jervis, sillä se joka ei kykene siveyttänsä säilyttämään ansaitsee häpeän. Mutta, rouva Jervis", jatkoin, "vakuutanpa teille, että jos olisin varmakin hänen pysyväisestä suosiollisuudestaan ja turvattomuudesta säästymiseltä, minulla toivoakseni toki on voimaa Jumalalta inhotakseni ja vastustaakseni hänen kiusauksiaan, vaikkapa hän ei ainoastaan olisi isäntäni, vaan kuninkaanikin itse synnin kammossa. Tätä ovat rakkaat vanhempani aina opettaneet minulle; ja minä olisin aivan kurja olento, jos rikkauden tai suosion tavoittamiseksi hukkaisin hyvän nimeni, niin, ja kelvottomampi kuin yksikään muu nuori tyttö, kun kerran saan ihan tyytyväisenä palatuksi köyhyyteeni ja pidän vähäisempänä häpeänä joutua kulkemaan ryysyissä ja elämään ruisleivällä ja vedellä kuten ennenkin, kuin ruveta maailman ylhäisimmänkään miehen ilottelijaksi."