Tämä summa taskussa lähti Taavetti astumaan Heinäniemeen ja kohta sinne päästyään pisti hän sen Marin käteen, käskien antaa Ollille, ei lainaksi vaan lahjaksi. Olli oli työssä pellolla eikä tiennyt asiasta mitään ja Taavetti lähti astumaan laulua hyräellen kotiinsa.
Erittäin iloisella mielellä tarttui hän taas auraansa, kun oli saanut palkita sisarellensa sen, mitä apua hän oli saanut torpan hoitamisessa. Nyt aloitti hän taas työtä toivossa, että saisi jotakin antaa toisillekin siskoillensa. Siskotkin huomasivat pian, että Taavetti oli sinä päivänä iloisempi kuin tavallisesti.
Kun hän oli juuri alkanut kyntää, näkyi mies tulevan tietä myöten pitkin pellon aidanviertä ja lähenevän torppaa. Mies ei kuitenkaan torppaan mennyt, vaan hyppäsi yli aidan pellolle. Se oli Heinäniemen Olli. Hän tuli jnoksujalassa Taavetin luo pitkin pellon pientaretta.
"Mitähän Ollilla nyt on niin kiireistä asiaa Taavetille?" arveli Hanna Esterille, seisuuttaen vähän työtänsä.
"Hyvää päivää lankoni!" sanoi Olli.
"Seis ruuna", sanoi Taavetti.
Hevonen pysähtyi ja Olli löi lujasti kättä Taavetille.
"Sinä olet jalo mies, annoit varmaankin ainoat rahasi minulle", sanoi Olli.
"Jäi vielä kaksikymmentä viisi", arveli Taavetti.
"Koko seitikan annoit näin ahtaana aikana, se oli miehen työ, jota en tule koskaan unhoittamaan. Arvaappas kuinka niiden rahojen kanssa on käynyt, vaan sinä kun asut täällä metsässä, niin ethän sinä voi mailman riennoista tietää. Minä kävin juuri maksamassa huutoni.
"Minkä huudon?" kysyi Taavetti hämillään.
"Se oli kokonainen iso talo, jonka huutokaupassa huusin kahdeksan päivää sitten, kuudestakymmenestä viidestä ruplasta, kymmenen ruplaa jäi vielä sinun rahoistasi.
"Ja minä en ole kuullut koko huutokaupastakaan, vaan mitäpä tuolla tiedolla olisinkaan minä tehnyt, enhän ole vielä mikään myynti mieskään."
Sitä sanoessaan näytti Taavetti olevan hieman nyreissään.
"Sinä pahastut, minä näen sen sinun päältäsi, en sitä ihmeeksi panekaan, jos vähän tuskautkin, kun ostin itselleni talon sinun rahoillasi.
"Älähän nyt Olli kovin hätäile, ei kuitenkaan vielä niin pitkällä olla, minä kaikesta sydämestäni sen onnen sulle suon.
"Suotko? siitä olen sinulle sangen kiitollinen, hyvästi nyt."
Olli lähti pois samaa tietä kuin oli tullutkin ja Taavetti sisarineen katseli hänen jälkeensä, siksi kunnes hän katosi metsän taa.
IX. Siinäpä se juuri olikin
Kesä kului ja Taavetti teki työtä kuin olisi tuli ollut kantapäillä; pyhinä hän kuitenkin kävi Heinäniemen talossa sisartaan ja lankoaan puhuttelemassa. Olli muutti kesällä uuteen taloonsa Sampiahoon, jonka hän oli Taavetin antamilla rahoilla ostanut. Niin näytti kuin Sampiahon talon pelloista tulisi kunnon peltoja, jos vaan niiden päälle työtä tehtäisiin. Olli tahtoi että Taavettikin muuttaisi heille; sopihan taloon lankomieskin, varsinkin senlainen lanko kuin Taavetti.
"Asuhan pois vaan itse taloasi", arveli Taavetti, "kyllähän minä aina itsestäni huolen pidän."
Kun syksy tuli, ja viljat korjattiin, tuli Taavetin äiti heikoksi sairaaksi. Taavetin ensimmäinen tehtävä oli panna hevonen valjaihin ja ajaa lääkärin hakuun kaupungista, pian hänen onnistuikin lääkärin saada, jonka hän kyyditsi kotiin. Vaan eipä lähtenytkään lääkäristä apua, mummo kuoli kumminkin Taavetin ja sisarten suureksi suruksi.
Nyt päätti Taavetti luopua torpasta ja tehdä perinnön jaon. Oikein lain mukaan olisi hänen vielä muutama vuosi pitänyt olla holhun-alaisena, vaan kun hän oli kaiken haltijana ja ansaitsijana ollut jo monta vuotta, ei kukaan lukua pitänyt hänestä, ja hän sai tehdä niin kuin halusi. Hän antoi sisarillensa kaiken omaisuuden ja torpan myynnistäkin saadun rahan, vielä oman ansaitsemansakin säästön lisäksi, ettei jättänyt itselleen kuin kymmenen ruplaa. Sitten hän kuulututti kirjansa ulos siitä seurakunnasta, sisartensa ja lankonsa ja Pynnölän Leenan suureksi mielipahaksi. Hanna sisar muutti asumaan entisiin opettajattarensa huoneisin, jotka oston kautta hänelle joutuivat ja Esteri meni sisar Marille palvelukseen.
Kirjojaan odotellessaan asuskeli Taavetti lankonsa luona Sampiahossa, jossa häntä yhtenään kiellettiin minnekään matkustamasta, mutta Taavetti ei vastannut mitään niihin asioihin. Kun vihdoin hänellä oli kirjat ja passit taskussa meni hän rovastista palatessaan Pynnölään. Leena seisoi pihalla, kun Taavetti siihen saapui.
"Hyvästi nyt, Leena", sanoi Taavetti, puristaen Leenaa kädestä.
"Niinkö sinä nyt lähdet ja jätät kaikki tänne, aivan sipo sillensä?"
"Niin, Leena, tämän päivän perästä et sinä näe minua. Kas minä näetkös en tahdo olla isäsi harmina täällä. Onko isäsi kotona?"
"On, arvaten hän on kamarissa."
"Kiitos neuvostasi, minä menen hänen puheillensa; mene sinä jonnekin muuanne."
Leena meni navettaan päin ja Taavetti isännän luo kamariin.
"Hyvää päivää, isäntä!" sanoi hän, astuttuansa huoneesen.
"Päivää, päivää", vastasi isäntä.
"Minä lähden tänä päivänä pois tästä seurakunnasta. Teidän ei nyt tarvitse olla missään turhassa luulossa, että minä puolestani vävyksenne tunkeun. Eikö se ole teistäkin hauskaa, kun pääsette Taavetista?"
"Mistä sen käsityksen olet saanut että sinusta päästä haluan? Ja minä aina olen pitänyt sinua miesten parhaana?"
"Näettekös, isäntä, minä olen aivan köyhä mies. Ei mulla ole nyt enään, kun olen kaikki jakanut, muuta kuin kymmenen ruplaa."
"Eihän se minulle kuulu, kuinka paljon sinulla on rahaa."
"Kuinka niin."
"Niin se on, enhän minä rahaa tarvitse."
"Enkä minä taas teille antaisikaan rahojani vennon vieraalle ihmiselle.
Hyvästi nyt!"
"Hyvästikkö? Minne se semmoinen kiire on?"
Taavetti oli kumminkin silloin jo ulkona, eikä enempää odottanut eikä kuunnellut, vaikka isäntä huuteli häntä palaamaan kahvia juomaan.
"Hyvästi nyt Taavetti!" huusi Leena navetan ovelta. "Käy nyt sentään joskus vielä tässäkin kylässä!"
"Hyvästi Leenaseni", sanoi Taavetti, kuitenkin mennen ulkopuolelle porttisolan. Siinä hän hetkeksi pysähtyi ja mietti mitä hänen oikeastaan pitäisi tekemän; vähän aikaa siinä mietittyänsä kääntyi hän takaisin Leenan luo.
"Kummallista kun en minä tahdo päästä eroon tästä talosta", tuumi Taavetti Leenalle navetan edessä.
"Niin, ja minä en mitenkään tahdo voida laskea sinua pois, senkin tähden kun sinä aiot ikipäiviksi mennä pois tästä seurakunnasta."
"Hyvästi nyt kumminkin", sanoi Taavetti, pitäen Leenan kättä omassaan. "Täytyyhän minun kumminkin lähteä. Eihän sitä tiedä kuinka kauvan minä pysyn poissa tästä seurakunnasta."
"No, niinhän se on", sanoi Leena, tullen vähän iloisemmaksi. "Hyvästi nyt sitten!"
Isäntä seisoi portailla ja katseli asian menoa sanaakaan virkkamatta.
Taavetti ohjasi kulkunsa portaiden editse ja sanoi sivu mennessään:
"Hyvästi nyt isäntä! Menoa se on kaikki, mikä näkyy!" ja meni niin enempää puhumatta ulos pihasta.
"Soma poika!" arveli isäntä Taavetin mentyä.
Taavetti asteli hyvin miettiväisenä Sampiahoon. Sinne päästyään istahti hän penkille eikä puhunut mitään. Pian huomasi Olli isäntä Taavetin äänettömyyden.
"Kävitkö Pynnölässä pappilamatkalla?"
"Kävinhän minä siellä", sanoi Taavetti pitkäveteisesti.
"Ja siellä mitä sanottiin?"
"Sitä en ymmärrä itsekään, mitä siellä sanottiin, mutta kummallista se on tämä mailman meno."
"Miksi et tee jonkunlaista päätöstä asiassa? Olisi tuo minun asiani, että rikkaan talon tyttö olisi morsiameni, niin empä minä sitä niin veistokselle jättäisi."
"Miksi et tee jonkunlaista päätöstä asiassa? Olisi tuo minun asiani, että rikkaan talon tyttö olisi morsiameni, niin empä minä sitä niin veistokselle jättäisi."
"Niin se sinun asiasi ehkä olisi, vaan minun miehelleni ei se sovellu. Minä en ole tottunut muuhun kuin työlläni elämään. Se tuntuisi niin minusta, kun naisin rikkaan tytön, juuri kuin saisin köyhäin apua."
"Ole nyt jo höpisemättä, onko se köyhäin apua, kun naipi rikkaan tytön?
Johan sinun päähäsi on reikä ilmestynyt."
"Kyllä Pynnölän Leenasta hyvä emäntä tulee", sanoi siihen Mari, tarttuen miesten puheesen. "Älä suinkaan Taavetti jätä Leenaa, vaikka hän onkin hiukan vanhempi sinua."
"No, sen tulla, sen tietää kaikki mailma, enhän minä ole Pynnölän Leenaa kosinut. Siinä kaikki, kun hän vaan kävi minua hoitamassa sairauteni aikana."
"Siinäpä se juuri onkin asia", sanoi Mari.
Taavetti jäi puhumattomaksi.
Päivällisen jälkeen suoriutui Taavetti matkalle otettuaan sydämelliset jäähyväiset langoltansa ja sisareltansa ja läksi niin astumaan nahka-laukku selässä outoa tuntematointa tulevaisuutta kohti.
X. Oppiretki
Yötä ja päivää astui Taavetti, melkein aina oli hän tien päällä, että hän ehtisi paljon käydä ennen kuin kymmenen ruplaansa loppuisi. Melkein koskematta saattoi sanoakin sen summan olevan, kun hän saapui pääkaupunkiin.
"Onko täällä yhtään satulamaakaria tai seppää", kysyi Taavetti eräältä kerjäläisakalta tullin luona.
"Kyllä kait niitä tässä kylässä on, missäs niitä sitten on, jos ei täällä?" vastasi akka.
Sillä vastauksella oli Taavetti tyydytetty ja astui yhtä katua ylös, toista alas. Vihdoin hänen silmänsä keksivät sepän pajan, sinne hän pistiin sisälle.
"Otetaanko täällä työhön maalta tullutta miestä?" kysyi hän seisoen pajan permannolla, laukku selässä.
"Ei, täällä pidetään vaan kaupungin seppiä", vastasi muudan nuori irvileuka seppä.
"Eikö täällä oppiinkaan oteta?" kysyi Taavetti.
"Sekin on sattumaisiaan myöten", vastasi sama taas.
"Hyvästi sitten", sanoi Taavetti ja jatkoi matkaa edelleen. Kauvan aikaa sinne ja tänne astuskeltuaan, meni hän muutamaan kauppapuotiin. Siinä hän osteli yhtä ja toista pientä kalua ja samassa kun hän maksoi, tuli kauppias itse sisälle. Kauppiasta huvitti ruveta kyselemään mistä niin tanakka ja pulska nuori mies oli kotoisin. Taavetti kertoi lyhyesti sukunsa ja siihen asti eletyn elämänsä.
"Te siis niinmuodoin olette seppä, satulamaakari ja maantyön tekijä.
Mitä te kaikista mieluummin tekisitte?" kysyi kauppias.
"Maantyötä tekisin, jos minulla olisi oma talo, vaan torppariksi en ikinä rupea."
"Jaha, jaha", sanoi siihen kauppias. "Mutta tottahan kaupungin työtäkin aiotte tehdä, kun kaupunkiin olette tullut."
"Kyllä, jos kunnon työtä saan, vaan mitättömiin en minä rupea."
"Aivan oikeen!" vastasi kauppias.
Taavetti kokoili ostoksensa kainaloonsa ja alkoi lähteä, mutta kauppias sanoi:
"Odottakaas hiukan! Tahdotteko ruveta satulamaakarille, niin minulla on hyvinvoipa satulamaakari tuttavana, hänen luonansa ehkä saatte paikan."
"Kiitoksia paljon! Kuinkahan sen löytäisin?"
"Voisinhan lähteä teitä viemäänkin, hän on aivan lähellä tässä."
"Jos siitä ei aivan suurta vaivaa olisi, niin pyytäisin herra patruunin sitä tekemään; muutoin minun laatuni on, etten vaivaa ketään minua auttamaan ennen kun voin sanoa että: nyt on hätä!"
"Ei se vaiva niin suuri ole. Kun se mestari on hyvä tuttavani, minä useastikin siellä pistäyn noin vaan ilman asiaakin. Poltatteko paperossin niin kauvan kuin menen vähän päälleni muuttamaan?"
"Kiitoksia paljon! En minä polta, eipä täällä oppipojat kaupungissa kuulu saavankaan sauhuttaa."
"Ei suinkaan, ei suinkaan", sanoi kauppias ja meni toiseen huoneesen.
Hyvin pian tuli kauppias takaisin, puettuna sievään pikku turkkiin ja karvalakkiin. Silloin lähdettiin puodista ulos ja astuttiin vähän matkaa kapeata, väärää katua, kauppias edellä ja Taavetti perässä, siksi kunnes tultiin erään talon portille, jonka päällä oli suuri kyltti ja siinä erinomaisen suuri satulan kuva kaikkine hihnoineen ja solkineen. Siitä portista he nyt sisään astuivat ja menivät matalaan puurakennukseen pihan laidassa. He astuivat ovesta sisälle isonlaiseen huoneesen.
Täällä seisoi leikkauspöydän ääressä vanha mies. Hänen kokoonkyyristynyt vartalonsa ja harmaa, osaksi poiskarissut tukkansa osoitti, että hänellä oli ollut kylliksi tehtävää ajan monivaiheisessa taistelossa. Lähemmin miestä tarkastaen, pian selvisi että hänellä oli nuoruutensa kukoistuksen päivinä ollut paljon voimaa.
Vieraiden sisään tullessa kääntyi ukko kohteliaasti tulijoihin päin ja hymyillen odotti mitä he lausuisivat.
"Hyvää iltaa, mestari! Minä tuon teille uuden apulaisen", sanoi kauppias, samalla puristaen mestaria kädestä.
"Jumala antakoon! Mistä patruuni sitä apulaista tuopi?"
"Hän on maalta, arvatenkin maan satulamaakarin poika, ja luulen että hän haluaisi täällä oppiansa lisätä."
"Kiitoksia tarjouksestanne, herra patruuni! Mutta minulla ei ole tällä hetkellä työ-sijaa, on näettekö kaikki istuinpaikat täydet."
"No, siitä vähän väliä on, tottahan nuorelle miehelle jossakin sen verran sijaa on, ja hyvä sopuhan sitä toista antaa. Älkää nyt aivan kieltävää vastausta antako."
"No, onhan se niinkin", sanoi mestari hymyillen ja katsellen Taavettia päästä jalkoihin asti. Hän otti lasisilmät nenältään ja laski ne pöydällensä, istahti ja sanoi toisillekin:
"Olkaa vieraat niin hyvät ja istukaa!"
Nyt istahtivat kaikki, odottamatta uutta käskyä. Istuvassa asemassa alkoi mestari tuumimaan:
"Onpa tuores ja voimakkaan näköinen nuori mies, ja pelkään pahoin että hän heikontuu ahkerassa istuntatyössä. Mutta jos sinulla on halu käsitöihin, niin syytön olen siihen silloin minä, jos sinä heikkonet satulamaakarina. Minkä verran olet ennen sitä työtä tehnyt?"
Taavetti mietiskeli vähän ja sitten virkkoi:
"Olen tehnyt sitä työtä kahdeksanvuotisesta pojasta talvisin, vaan kesillä olen enimmäkseen maantyötä tehnyt ja minä olenkin kymmenen vuoden vanhasta ollut torpparina isäni kuoltua."
"Oletko kymmenenvuotisesta torpparina ollut? Sepä on hauskaa, se on oivallista tuo!"
"Kyllä kait mestari myöntyy ottamaan tämän nuoren miehen, niin minä alan lähteä kotiin päin?" arveli kauppias.
"Kyllä, kyllä, jääköön poika tänne!"
"Hyvästi sitten!"
"Hyvästi, hyvästi!"
"Kas niin! Mikäs nimes onkaan? Nyt sinä olet meidän miehiä."
"Taavetti minun nimeni on."
"Vai Taavetti! Oletpa sinä oikein vanhan ajan miehiä! Niin tulepas tänne työhuoneesen, minä osotan sinulle paikkasi."
Nyt astui ukko edellä pienestä mustuneesta ovesta ja talutti kädestä Taavettia, täten tultiin hyvin suureen huoneesen, jossa istui työssä toistakymmentä miestä.
"Täältä se tulee teille eräs uusi Taavetti!" sanoi mestari. "Kas niin, sinä saat työskennellä, istu siinä, tänään ei kumminkaan tarvitse tehdä mitään, huomenna vasta."
Silloin meni mestari takaisin leikkauskamariin, ja Taavetti istui vanhalle pyöreälle puutuolille tiskin päässä. Siinä hän katseli vitkaan ympärillensä ja näki että huoneessa työskenteli melkein vaan oppipoikia, paitsi kolmea elähtäneempää sällis-miestä.
"Mistäs se semmoinen Taavetti nyt on tullut?" kysyi vanhin sälli.
"Olen äsken maalta tullut ja rouvan asialle lähetetty", sanoi Taavetti hyvin totisena.
"Rouvanko asialle lähetetty? Taidatpa olla aika veitikka!"